Ennustiko science fiction tulevaisuuden, jossa elämme ?

Science fiction eli tieteiskirjallisuus käsittelee yleensä tulevaisuutta. Tämän kirjallisuuden katsotaan syntyneen tunnistettavana ja omaleimaisena genrenä 1800-luvun Euroopassa, viktoriaanisena aikana, teknologisen edistyksen laukatessa rajusti eteenpäin ja suuren optimismin vallassa - vaikka kirjailijat ja runoilijat ovat toki aina pohtineet myös tulevaisuutta. Mutta nimenomaan tieteen ja teknologian edistys tuotti tieteiskirjallisuuden tuntemassamme muodossa. Merkkipaaluja olivat muun muassa Mary Shellyn "Frankenstein" ja R. L. Stevensonin "Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde", ja H.G. Wells toi mukaan modernin scifin kestoteemat: aikakoneet ja vihamieliset avaruusoliot. Ehkä syvimmät jäljet jätti kuitenkin Jules Verne, sillä hänen teoksensa ennustivat nerokkaalla tavalla tulevaisuuden keksintöjä.

Tieteiskirjallisuus tarjosi kansanomaisia visioita teknologian potentiaalista. Kirjoissa teknologiaa sovellettiin lähes kaikkeen mahdolliseen, ei siksi, että se olisi hyödyllistä, vaan sen itsensä vuoksi, koska se on mahdollista. Yhdysvalloissa tieteiskirjallisuus hylkäsi pian valistamisen idean, ja omaksui rajaseutujen valloituksen ja kolonialismin teemoja. Kioskiviihdeperinteen, "pulp fiction" suunnan rinnalla kehittyi ja jäi vaikuttamaan myös filosofinen suuntaus, joka sovelsi tieteiskirjallisuuden keinoja ja näkökulmia yhteiskunnallisten ja psykologisten ongelmien käsittelyyn. Perinteistä tieteiskirjallisuuden valistussuuntausta jäi edustamaan "hard core" - suuntaus, tiedespekulaatiot, joihin erityisesti moderni fysiikka on viime aikoina tuottanut runsaasti uutta materiaalia.

Tieteiskirjallisuus kiinnostaa myös teknologian tutkijoita ja tulevaisuuden tutkijoita. Ennustaako se todella tulevaisuutta, ja kannattaako scifiä siis lukea sillä silmällä? Olen ollut hieman skeptinen. Noin yleisesti ottaen, scifi- kirjailijat ovat erehtyneet karkeasti. Avaruustoiminnan kehitys on yliarvioitu täysin, ja toisaalta 1950-1970 luvun scifi on laiminlyönyt lähes totaalisesti sellaiset meille tutut asiat kuin henkilökohtaiset tietokoneet, matkapuhelimet ja satelliittinavigaattorit. Tämä on raskauttavaa, ja vie uskon scifin näkemyksellisyyteen. Scifi ei siis käsittele objektiivisesti yhteiskuntaa, tulevaisuudesta puhumattakaan. Pikemminkin se on genreksi jalostuttuaan yhä enemmän omaan itseensä viittaava ja itseään kommentoiva kulttuurin ala. (ks. Gernsbackin jatkumo)

Ehkäpä scifin vaikutus, viehätys ja lumo onkin toisaalla: se on kaikista kirjallisuuden lajeista se, joka käsittelee ennakkoluulottomasti yhteiskunnallisia, sosiaalisia, psykologisia, filosofisia ja moraalisia teemoja. Erityisesti moraalia on vaikea lähestyä kirjallisuuden keinoin, siitä tulee vain typerää paasaamista. Mutta scifi onnistuu siinä loistavasti, vieraannuttamalla näyttämön ja toimijat.

Entä miten science fiction ennusti internetin ja sen, mitä siitä seuraa? Asiaa tekee mieli pohtia, koska internet vaikuttaa elämäämme monin tavoin, eikä kukaan oikein osaa arvioida, miten tämä kaikki päättyy. Varhaisessa scifissä internetin kaltainen idea esiintyy satunnaisesti. Tekee mieli mainita Osmo Ilmarin "Planeetta Logos" vuodelta 1959. Siinä planeetan asukkailla, tai oikeastaan sen yläluokalla, on jatkuva langaton yhteys planeetan keskustietokoneeseen, johon kaikki tieto on kerätty, siis eräänlaiseen wikipediaan.

Sitten saadaankin mennä vuosikymmeniä eteenpäin. Amerikkalaiset tieteiskirjailijat, ennen kaikkea Bruce Sterling ja William Gibson loivat 1980-luvulla kokonaan uudenlaisen yhteiskunnallisen vision: kyberpunkin. Tässä visiossa yhteiskunta on kokonaan verkotettu ja kontrollin läpitunkema. Valtio ja poliittinen valta ovat samalla kadonneet merkityksettöminä, todellista valtaa käyttävät suuryritykset ja järjestäytyneet rikollisliigat. Poliittista kontrollia ei edes tarvita, koska ihmiset ovat täysin riippuvia teknologiasta. Ainoastaan huippukyvykkäät hakkerit voivat toimia yksilöllisesti ja anarkistisesti.

Kyberpunk tarjosi roolimallin hakkereille, ja ennusti internetin leviämisen maailmanlaajuiseksi resurssiksi. Mutta osuiko ennustus synkkyydessään oikeaan? Tiedämme, että internet, tai oikeastaan sen näkyvä osa, www, rakennettiin täysin toisenlaisella periaatteella. Internet kehitettiin yliopistomaailmassa, ja sen filosofia rakentuu akateemisen vapauden periaatteelle. Verkko on avoin kaikille käyttäjille, ja sen hallintaa ja kehittämistä johtavat vapaaehtoisten asiantuntijoiden muodostamat työryhmät. Verkkosovellusten rakentamiseen käytettävät ohjelmat ovat suurelta osin niin sanottua avointa koodia. Se tarkoittaa, että ohjelmien olennainen osa eli lähdekoodi on julkaistu. Periaatteessa kuka tahansa voi muokata ohjelmia edelleen, tai kehittää niiden pohjalta uusia ohjelmia. Niinpä internet loi vapauden maailman, joka oli monessa suhteessa erilainen kuin Gibsonin synkät visiot.

On kuitenkin väärin väittää, että internetin periaatteet ja tekniset ratkaisut olisivat luoneet sellaisen tietoyhteiskunnan prototyypin, joka olisi jostain objektiivisista syistä immuuni totalitarismille. Sen sijaan internet tuotti uudenlaisen yhteiskuntautopian - ja tällä asialla on paljonkin merkitystä. Internet tarjoaa tavattoman suuren määrän vapaasti saatavaa tietoa, ja jokaisella on myös mahdollisuus tuottaa ja levittää tietoa. Internetin metafora on niin vetovoimainen, ja sen taloudellinen potentiaali on niin valtava, että näitä kansalaisen periaatteellisia oikeuksia tietoon ei ole lähdetty vakavasti rajoittamaan juuri missään - Kiinaa ja Pohjois-Koreaa lukuunottamatta.

Science fiction- kirjallisuus on kuvannut oivaltavasti myös teknologista avoimuuden ja vapauden utopiaa. Iain M. Banksin teoksissa "kulttuuri" edustaa teknologista yhteiskuntaa, joka takaa jäsenilleen äärimmäisen vapauden, jonka takeena ovat lähes rajattomat tekniset resurssit ja kaiken kattava tietoverkko. Yhteiskuntaa voitaisiin sanoa teknokommunismiksi. Banksin visiossa resurssien yltäkylläisyys takaa, että kulttuurin jäsenet eivät lähde kilpailemaan keskenään. Sen sijaan he elävät eräänlaisessa suvaitsevassa hedonismissa: he nauttivat sosiaalisesta yhdessäolosta, ja kehittävät omaperäisiä elämäntyylejä, yhteisöjä ja alakulttuureja. Tällaisen yhteiskunnan kontrolli olisi luultavasti ylivoimaista mille tahansa ihmisten hallinnoimalle poliittiselle järjestelmälle, mutta se on ainakin periaatteessa mahdollinen teknologian avulla. Niinpä kulttuurin ytimenä on laskentakyvyltään ylivertainen ja tietoisuuden tason saavuttanut tekoäly, ja sen apuna kaikkialle ulottuva langaton tietoverkko.

Nykyaikainen teknistynyt yhteiskunta näyttää kehittyvän sekä Gibsonin että Banksin utopioiden suuntaan. Tietoliikenteen, tietokoneiden ja internetin voimakkaan kehityksen myötä mahdollisuudet kontrolliin ovat parantuneet valtavasti. Erityisen paljon ovat lisääntyneet resurssit ihmisiä koskevan tiedon keräämiseen. Samaan aikaan yksityisen kansalaisen tasolle menevä valvonta on yleistynyt. Kaupunkien julkisia alueita valvoo nopeasti kasvava määrä kameroita. Eräät valtiot seuraavat kattavasti kansalaistensa sähköistä viestintää. Puhelimet ja mobiilit medialaitteet tuottavat jatkuvasti tietoa kantajansa sijainnista. Kansalaiset syöttävät myös itse verkkoon lisääntyvässä määrin itseään koskevaa tietoa. Siitä huolimatta nykyisen internetin rakenneperiaate näyttää ainakin toistaiseksi muodostavan tehokkaan vastavoiman kasvavien teknologisten resurssien uhkakuville.

(Tämä luku on lyhennetty ja muokattu jakso uudesta kirjastani, joka toivottavasti saadaan pian lukijoiden ulottuville.)