Kävin Kaisaniemenkadulla
Kaisa-talossa, jossa on Helsingin yliopiston uusi pääkirjasto.
Olipa hyvä käynti. Mikä ihana kirjasto! Uskoni uuteen
arkkitehtuuriin on palannut. Tilava, valoisa, 6 kerrosta, joita
yhdistää soikea valoaukko ja upeat rautaiset kierreportaat. Ja
lisäksi 3 kerrosta maan alla. En ole kirjastoarkkitehtuurin
asiantuntija, paitsi kirjaston käyttäjän roolissa. Ja kyllä,
tässä kirjastossa on mukavaa ja inspiroivaa käydä. Rakennuksen on
suunnitellut arkkitehtikilpailun voittanut Anttinen Oiva Arkkitehdit
Oy. Yksittäisten henkilöiden krediitit ei ihan selvinneet, mutta
kunnia heille joka tapauksessa. Talon tarkempi esittely on oheisen
linkin takana.
Kirjasto on rakennettu olemassa olleen
rakennuksen paikalle (ns. Pukevan talo). En tiedä, miten paljon
vanhaa taloa piti purkaa, ehkä aika paljon. Kirjasto erottuu
rohkeista julkisivun ikkunakaarista. Se on hyvän näköinen myös
ulospäin. Ongelmia, nykykielellä ”haasteita” tietenkin oli.
Talo on jyrkässä rinteessä, ja sinne piti päästä sisään sekä
Kaisaniemenkadun että Vuorikadun puolelta. Talon hahmo oli
sopeutettava ympäröivään tiiliarkkitehtuuriin. Ja piti huomioida
myös taloa dominoivat liiketilat, oikeastaan toimia niiden ehdolla.
Sisäänkäynti on hieman huomaamaton, sieltä liukuportaat vievät
kakkoskerrokseen, jossa on viihtyisä kahvila ja tiedekirjakauppa –
ja Vuorikadun sisäänkäynti. Toiset portaat vievät kolmannen
kerroksen sisäänkäyntiin, varsinaiseen kirjastoon. Se on
ilmeisesti ainoa pääsy kirjastoon ja siellä ulos. Hisseissä pyöri
paljon meitä ulospääsyä etsiviä. Varmaan vakituiset kävijät
oppivat pian. Kirjaston jako näin moneen kerrokseen ei ole ylen
tehokasta, mutta käyttäjiä se tuskin haittaa. Se on hinta joka
maksetaan kun toimitaan kaupungin keskustassa.
Kirjasto oli ilahduttava. Se osoitti,
että kaupunkia voidaan täydentää uusilla, esteettisesti
miellyttävillä rakennuksilla. Toisin on laita uudisrakentamisen
kohdalla. Kampin liikekeskus ja ratapihan alue osoittavat, että kun
toimitaan täysin liike-elämän ehdoilla, tulos on masentava. Ankeat
Kampin ja ratapihan alueet uudisrakennetaan yhtä ankeaan tyyliin.
Jopa julkinen ja sisältä lähes miellyttävä musiikkitalo
noudattavat pääoman logiikkaa. Tärkeintä on tehokkuus,
kaupunkikuvasta ja kansalaisten tunteista viis. Valtakunnan päälehden
rakentama Sanomatalo, likainen lasilaatikko, laukaisi tämän
kehityksen, ja rakentaja onnistui asemansa turvin vaientamaan
aikalaiskritiikin – se olisi vielä voinut vaikuttaa.
Helsinki haluaa esiintyä
vetovoimaisena design-keskuksena, mutta luovuus ja rohkeus puuttuvat,
ja esteettisten arvojen ja kaupunkilaisten tunteiden väheksyntä
kauhistuttavat. Kävin katsomassa myös uutta raitiovaunukonseptia
Kaapelitehtaalla. Raitiovaunuhan on tärkeä design-esine, vaikuttaa kaupungin imagoon, ja satunnainen turisti käyttää sitä jokseenkin varmasti. No, prototyyppi oli amatöörimainen, pitäisi palauttaa
piirustuspöydälle. Kaisa-talo antoi toivoa ja näytti mallia. Mutta
riittääkö se?
