Vastavirtaan uimisesta

Olen joskus pohtinut, mikä ihmisiä pyörittää. Siis oikeastaan olen miettinyt, mikä minua pyörittää. Uskoisin että perusmotiiveja on monenlaisia. Me ihmiset olemme aika erilaisia.

Joten kun olen tarkastellut puuhiani ”iän tuomalla viisaudella” (huomasitte varmaan lainausmerkit jotka tarkoittavat tässä ironiaa; en oikeasti taida uskoa että vanhetessaan mitenkään viisastuu, kunhan vain väsyy riitelemään itsensä kanssa).

… siis kun pohdin puuhiani, olen huomannut että olen sitkeästi uinut vastavirtaan.

Oikeastaan oivalsin asian pari päivää sitten, kun näin että teini-ikäisellä sukulaistytöllä oli päällään teepaita, jossa luki: ”vain kuolleet kalat menevät virran mukana”. 

Luulen että taipumus on minussa synnynnäinen. Eikä se välttämättä ole mukava taipumus. Vaimo sanoo minua besserwsisseriksi. Siis ihmiseksi, joka aina uskoo olevansa enemmän oikeassa kuin muut. Se on ilkeä vertaus ja ilmeisesti totta. Minua kiehtoo voimakkaasti ajatus, että on toinenkin näkökanta. Mutta sen sylkeminen oikopäätä keskustelukumppanin silmille ei ole kohteliasta. Sillä ei voita ystäviä, menestystä eikä vaikutusvaltaa. Olen koettanut opetella diplomatian taitoa, vaihtelevalla menestyksellä. 

Maija Vilkkumaalla on kappale ”Ei se ollutkaan niin”. Pidän siitä. 

Vastavirtaan uiminen ei ole mukavaa, eikä se edistä uraa. Kerron esimerkin. Vuosia sitten olin Suomen etevimpiä tietokonetieteilijöitä (computer scientist). No, eihän meitä montaa Suomessa ollutkaan. Siihen aikaan oli keksitty ns. RISC prosessori (rajoitetun käskykannan tietokone). Alan johtava lehti otti minuun yhteyttä, ja kysyi, onko tämä tärkeä keksintö? Vastasin, että ei oikeastaan, vaan pikemminkin kaupallinen trendi. Tekemällä prosessori simppeliksi se saadaan tekemään enemmän käskyjä sekunnissa, mutta ne ovat laskennallisesti tehottomia. Oikeasti piipalalle kannattaa tunkea mahdollisimman paljon toimintoja, siis myös monimutkaisia käskyjä. 
 
No, seuraavina vuosina kaupallinen MIPS race (eli kenen laite tekee enemmän miljoonia käskyjä sekunnissa) riehui kuumana. Kommenttini lehteen vaikutti hölmöltä. Lehti ei enää koskaan käyttänyt minua asiantuntijana. Toki vieläkin, useamman vuosikymmenen jälkeen tiedän varmasti että olen oikeassa. Tekniikan kehitys valitsi polun, jonka tiesin sen valitsevan. Hyväkin lohtu.

Toimiessani myöhemmin konsulttina huomasin, että asiakas ei oikeasti haluakaan ostaa asiantuntemusta. Pikemminkin asiakas haluaa, että konsultti imee asiakkaasta hänen uskomuksensa ja toiveensa, ja syöttää ne sitten takaisin kauniiksi konsultointipaketiksi käärittynä. Huomasin kirjakaupassa kirjan ”konsulttidemokratia”. Se kertoo juuri tästä ilmiöstä. Mutta en halunnut olla siinä mukana.

Miksi sitten niin usein tuntee halua uida vastavirtaan? Siksi, että kun maailma muuttuu, ihmisten, poliitikkojen ja yritysten pitäisi muuttaa ajattelutapaansa, uida uuteen suuntaan. Mutta suuntaa on vaikea nähdä, tai ainakin pitää ensin nähdä vähän vaivaa. Siksi mennään mieluimmin virran mukana.

Vastavirtaan uimisen täytyy kuitenkin olla jollain tavalla kiehtovaa, ainakin joillekin ihmisille. Se on vienyt minut uusiin paikkoihin ja uusien näköalojen eteen. Ja tietysti haluan, että muutkin näkevät saman. Olen kirjoittanut joitakin julkaistuja kirjoja ja ujuttanut niihin keksintöjäni. Toistaiseksi tilanne on sama, kun kuvaamassani RISC- tekniikan tapauksessa. Kukaan ei kiinnitä asiaan huomiota. Enemmän huomiota saa toistelemalla samaa kuin muutkin. Joskus, kun on pakko mennä vastavirtaan, tiedän että olen oikeassa - mutta miksi en pidä sitä omana tietonani?

Tässä voi olla myös laajempi ulottuvuus. Tunnen kutsumusta olla paholaisen asianajaja. Tällä ammatilla on sekä konkreettinen, kulttuurihistoriallinen sisältö, että kuvaannollinen merkitys. Lupaan palata asiaan.