maanantai 21. lokakuuta 2013

Amatöörit asialla ?

Sähköinen resepti. Potilastietojärjestelmä. Sähköisen äänestyksen kokeilu. Presidentti Obaman sairausvakuutusuudistus. VR:n matkalippujen myyntisovellus. Esimerkkejä epäonnistuneista ohjelmankehitysprojekteista on helppo poimia otsikoista. Mutta julkisuus on vain jäävuoren huippu. Yksityisellä puolella epäonnistuneet hankkeet haudataan talon sisällä, harvoin niitä lähdetään repostelemaan mediassa.

Ja isojakin ruumiita tulee. Ohjelmisto-ongelmat kaatoivat Nokian matkapuhelinliiketoiminnan. Nokian mukaan he eivät älynneet olla ohjelmatalo. Väite on naurettava. Nokian käyttöjärjestelmätiimi oli kymmenen kertaa isompi kuin se porukka, joka ohjelmoi Androidin Samsungin puhelimiin.

Mikä insinöörejä riivaa? Miksei ohjelmia osata tehdä - vai onko vika projektinhallinnassa? Selityksiä voisi tarjota, koetan tarjota kolmea: 1. projektit annetaan osaamattomille amatööreille. 2. projektien päätöksenteko on ammattitaidotonta, 3. insinööritaidon perinteistä ei osata ottaa oppia.

Vaikeat projektit joutuvat amatöörien käsiin?

Kokeneet projektitalot onnistuvat projekteissaan, koska niiden parhaat asiantuntijat pystyvät tehokkaaseen ja toimivaan projektijohtamiseen. Tähän ei voi väittää vastaan, mutta katsotaan tilannetta tarkemmin. Miksi sitten kokeneet projektitalot eivät tee näitä valtakunnan kriittisiä projekteja. Syy voin olla seuraava. Jos projekti on niin sanotusti helppo, sen määrittely onnistuu hyvin ja projektihenkilöstö pitää projektin hallinnassa. Projektista saadaan sen kuluessa täsmällisesti etenevä ja ennusteen mukaisesti tarkentuva kuva. Oikeastaan jopa projektin johtaminen on silloin jo suorastaan turhaa. Projektin kulkuhan arvattiin oikein, ja se olisi onnistunut muutenkin ja pienemmin hallintokuluin. 

Ja sitten se iso mutta. Asiansa osaava projektitalo osaa valita projekteja, jotka ovat hallittavissa, tai ne osataan muuttaa hallittaviksi. Hyvä projektitalo osaa myös rajata vastuunsa, niinpä se ei ota niskoilleen projekteja, joiden onnistuminen on epävarmaa. Joten hankalat projektit todella joutuvat usein amatöörien käsiin. Amatöörit saavat vastuulleen juuri niitä hankkeita, joita on hankala määritellä niin selkeästi, että ne voitaisiin edes siirtää projektiammattilaisille.

Tietysti on myös totta, että ohjelmistoalalla amatöörin ja ammattilaisen raja on häälyvä. Raja on häälyvä ohjelmistofirmojen välillä, mutta se on häälyvä myös niiden sisällä. On vaikea selvittää, kuka osaa ja mitä osaa ja mikä firma osaa. Se kun riippuu myös kontekstista - eli millaisesta ohjelmasta onkaan kysymys.

Ei osata johtaa eikä tehdä järkeviä päätöksiä

Uskomme mielellämme, että johtaminen perustuu johdettavien asioiden tuntemiseen. Jossain määrin se pitää paikkansa, ja se pitää paikkansa erityisesti johtamisen alemmilla tasoilla, eli kun päätetään projekteista ja johdetaan niitä. Ohjelmistopuolella sisältöjohtaminen on kuitenkin erityisen vaikeaa. Ohjelmistotekniikka on kehittynyt suuntaan, jossa dokumentointi ja strukturointi on kustannussyistä minimoitu. Ohjelmointi on tiimien sisäistä intensiivistä sosiaalista toimintaa, ulkopuolelta sitä on vaikea edes tarkkailla, saati ymmärtää.

Niinpä, kun pitäisi tehdä tärkeitä ohjelmia tai julkishallinnon ohjelmia, päätöksenteko siirtyy nopeasti organisaatiossa ylöspäin, tasolle, jossa sisällön osuudesta ei enää voi juuri puhua. Ja tulokset puhuvat puolestaan.

Insinööriperinne unohtui

Julkisuudessa esillä olleilla ohjelmistoilla on eräs yhteinen piirre. Ne toimivat osana ihmisten johtamia järjestelmiä. Teknisin termein, kyseessä ovat monimutkaiset ihminen - kone- systeemit. Tällaisten järjestelmien määrittely ja suunnittelu ovat vaativia, koska erilaisia toiminnan ja väärän toiminnan mahdollisuuksia on niin paljon. Tämä on traagista, koska tietokoneilla olisi niin suuria mahdollisuuksia parantaa ja tehostaa palveluja. Ongelma on erityisesti siinä, että kehitettävillä järjestelmillä ei juuri ole esikuvia, ja vaikka olisi, niitä ei voisi modulaarisuuden puutteen ja lisenssiongelmien takia hyödyntää. Ohjelmien evoluutio nimittäin poikkeaa teknologian valtavirrasta. Perinteinen teknologia kootaan erillisistä osista, jotka puolestaan ovat kehittyneet vähitellen pitkän kehityshistorian kautta.

”Kerralla valmiiksi” - kehitysmalli on vaarallinen, ja huonosti modulaaristen ohjelmistojen kohdalla tilanne on erityisen paha. Ohjelmistoissa tosin jäljitellään evoluutiota vaiheittain tarkentuvan kehitysmallin avulla. Toimintamallia sanotaan - mielestäni hirtehisesti - ”ketteräksi ohjelmoinniksi”. Mutta käytännössä mallille ei anneta riittävää aikaa. Ihminen-kone järjestelmissä malli edellyttää myös käytön aloittamista siinä vaiheessa, kun järjestelmä on vielä epäkypsä. Sitä vain ei voi välttää - joten ohjelmista saatavat ikävät kokemukset ovat tulleet jäädäkseen.

Olen pohdiskellut kehitysprojektien ongelmia - myös laajemmin kuin ohjelmien osalta - tarkemmin kirjassani ”Projektitoiminnan musta kirja”.