torstai 31. tammikuuta 2019

Zen ja äärimmäinen laatukirja

On paljon kulttuuri-ikoneja, jotka muodostuvat omana aikanaan tavattoman suosituiksi. Kaikki puhuvat niistä - vaikka harva on niihin tutustunut. Ja sitten, ajan kuluessa ne painuvat kulttuuriseen unohdukseen. Niiden valtava vaikutus näyttää haihtuvan ilmaan. Miten tällaisen asian voi selittää? Palaan tähän asiaan kirjoituksen lopussa. 

Eräs tällainen kulttuuri-ikoni on Robert Pirsigin kirja Zen ja moottoripyörän kunnossapito. Kun muutama vuosi sitten aloin kirjoittaa laatukirjaani, minusta tuntui, että on pakko käsitellä myös tämä tiedon lähde. Olin toki lukenut sen 1980-luvulla, eikä se ollut minulle suorastaan järisyttävä. Mutta ehkä olinkin silloin itse jo "valaistunut". Oli mielenkiintoista lukea tuo kirja uudelleen. 

Robert Pirsig (1928 – 2017) oli amerikkalainen filosofi ja kirjailija. Hän kirjoitti merkillisen ja vaikean kirjan, josta tuli jostain syystä hippien kulttikirja. Vähitellen sen omaksuivat myös tuoreita ajatuksia etsivät liikkeenjohdon gurut. Pirsig oli suunnattoman älykäs, mutta myös levoton sielu. Hän oli aivan liian fiksu jättäytyäkseen tavalliseksi kukkaislapseksi. Hän halusi selvittää, mistä maailmassa on kysymys. Ja hän päätyi siihen, että maailman olennaisin asia on laatu. Laadun ajatus vaivasi hänen mieltään, ja hän jatkoi pohdintaa seuraavassa kirjassaan Lila. Tämä kirja on lukijalle sekä emotionaalisesti että älyllisesti vielä vaikeampi, eikä siitä tullutkaan kulttikirjaa. 

Kirjan perusjuoni on sinänsä yksinkertainen. Anonyymi kertojaminä kuvaa pitkää moottoripyörämatkaa läpi Yhdysvaltojen yhdessä poikansa Chrisin ja tutun avioparin, John ja Sylvia Sutherlandin kanssa. Se on siis klassinen matkakertomus, realistinen ja samalla matkakirjojen tapaan myös aika romanttinen.  

Kirjassa kerrotaan myös Faidros -nimisestä henkilöstä, joka on yliopiston opettaja ja Faust-hahmo, totuuden etsijä. Faidros on kertojan entinen minuus ennen hermoromahdusta ja pakkohoitoa mielisairaalassa. Varsinaiset filosofiset jaksot esittää Faidros, kun taas moottoripyöriä koskevat pohdinnat esittää anonyymi kertoja. Kirjassa kertojan ja Faidroksen elämäntarinat pyrkivät jatkuvasti sekoittumaan toisiinsa ja samalla tavoin sekoittuvat moottoripyöräfilosofia, klassinen antiikin filosofia ja itämainen filosofia, jota Faidros oli myös opiskellut. 

Satunnainen lukija luultavasti turhautuu päälle vyöryvään filosofointiin ja toisiinsa törmääviin kerronnan tasoihin. Rakenteella näyttää kuitenkin olevan tarkoitus. Matka kuvaa itse elämää yksityiskohtaisen tarkasti kaikkine kärsimyksineen ja pienine iloineen. Matkan suorittamiselle välttämättömät moottoripyörät ovat elämälle välttämätön materiaalinen taso. Laatu, jota ei haluta määritellä suoraan, on jotain muuta. On siis olemassa arkipäivässä koettu ja eletty laatu, jota edustavat moottoripyörät. Ja sitten on se toinen laatu. Ja sen toisen laadun kohdalla metodi on, että sitä ei kuvata. 
 
Tällainen analysoiva kuvaus olisi kirjan anonyymin kertojan mielestä täysin väärä, eikä kirja tällaisena lukijalle avaudukaan. Romaania kun luetaan joka tapauksessa tunteiden tasolla. Analyysi on menetelmä, jota anonyymi kertoja pitää joko vaarallisena tai ainakin syvästi epäilyttävänä. Hän käyttää siitä nimitystä ”veitsi”. Se on ollut Faidroksen tapa toimia, ja ilmeisesti myös syy hänen henkiseen romahdukseensa. 

Kuvaus moottoripyörien laadusta on valaiseva. Se ei avaudu sillä, että vertaillaan pyöriä vaikkapa pyöräliikkeessä ja koetetaan pohtia niiden laatua. Laatu liittyy teknologian syvällisiin ulottuvuuksiin. John ja Sylvia Sutherland ajavat tukevaa saksalaista BMW-pyörää. He eivät ymmärrä pyöränsä toimintaa eivätkä haluakaan tietää siitä mitään. He eivät huolla pyöräänsä, lisäävät vain bensiiniä ja joskus öljyä ja ajavat eteenpäin. He ovat sielultaan humanisteja, eivätkä edes halua ymmärtää teknologiaa. He eivät kuitenkaan ole pahoja tai tyhmiä, vaan ainoastaan ymmärtämättömiä. 
 
Anonyymillä kertojalla on paljon herkempi pyörä. Hän myös tietää sen, ja osaa olla jatkuvasti huolissaan pyöränsä kunnosta. Hän korjaa sitä, säätää venttiilejä, vaihtaa suuttimia, kiristää ja rasvaa ketjua. Hän tuntee pyöränsä perin pohjin ja kohtelee sitä melkein kuin elävää olentoa. Toisinaan kertoja ja Sutherlandit keskustelevat pyöristään, mutta he eivät oikeasti ymmärrä toisiaan. 

Molemmat pyörät ovat legendaarisia. Sutherlandien pyörä on BMW R60/2 . Siinä on 600 cm3 kaksisylinterinen 30 hevosvoiman boxer-moottori ja kardaaniveto. Se on vankka ja luotettava. Anonyymin kertojan pyörä on Honda CB77. Siinä on 300 cm3 kaksisylinterinen nopeakierroksinen 30 hevosvoiman rivimoottori ketjuvedolla. Pyörä on kevyt ja sen viritysaste on korkea. Sen käyttö edellyttää tarkkaa huolenpitoa. Pyörien kantokyky ja tehokkuus ovat suunnilleen samat. BMW on laadukkaampi, koska se on vaivaton ja palvelee käyttäjäänsä luotettavammin, latteassa ”kuluttajatarpeen tyydytyksen” merkityksessä.  

Anonyymi kertoja vihjaa, että hän ei arvosta BMW:n laatua. Hänelle laatu näyttäisi olevan jotain laajempaa, tapa sisällyttää tuo oma kohde elämäänsä. Laadulla on toki tarkoitus: se hyödyttää omistajaansa, mutta tarjoaa myös osallistumisen ja hallinnan tunteen. Olennainen havainto tulee määrittelemätöntä laatua pohtivalta Faidrokselta: laatu ei ole joku kohteen pysyvä ominaisuus, vaan se on tapahtuma, ihmisen ja maailman kohtaaminen

Kirja esittää myös toisen, aivan yhtä järisyttävän ajatuksen. Kertoja pohtii moottoripyörän ohjekirjoja, ja huomaa, että sen teknisistä dokumenteista puuttuu kokonaan viittaukset laatuun. Ja mikä vieläkin merkillisempää, hän huomaa myös, ettei teknologian kuvailua voi ylipäätään tehdä tyydyttävästi. Teknisen laitteen kaikkia piirteitä on mahdotonta, ja oikeastaan turhaakin kuvata kattavasti. Edes moottoripyörän moottorin toimintaa on mahdotonta ymmärtää lukemalla teknisiä dokumentteja - sen huoltamisesta puhumattakaan. Ymmärrämme ehkä keskeiset ominaisuudet, koska siinä meitä tukee oman teknisen kulttuurimme ääneen lausumattomat oletukset. Mutta tarvitaan myös omakohtainen kokemus pyörällä ajamisesta sen korjaamisesta.  
 
Usein sanaan laatu liitetään myös estetiikka. Pirsigin suhtautuminen estetiikkaan on mielenkiintoinen ja jopa torjuva. Se on mielenkiintoista, koska estetiikka joskus jopa määritellään laatuja ja arvostuksia tutkivaksi tieteeksi. Faidros torjuu ensi töikseen jyrkästi estetiikan. Asiaa käsitellään kirjassa mutkikkaasti länsimaisen filosofian kehikossa ja poiketaan myös hieman itämaiselle puolelle. Paitsi että Faidros torjuu estetiikan, hän sulkee ulos myös Aristoteleen ja retoriikan. Syyt tuntuvat kuitenkin aika henkilökohtaisilta. Eräs tuon prosessin sivutuote on oivallus, että laatu ei olekaan ominaisuus vaan tapahtuma, ihmisen ja kohteen vuorovaikutus. Kirjassa ympyrä sulkeutuu ja päästään takaisin konkreettisiin kohtaamisiin eli moottoripyöriin. 
 
Nykyajan lukijaa askarruttaa myös kirjan nimessä esiintyvä sana zen. Se tarkoittaa yksinkertaisesti harjoitusta. Zen-buddhalaisuuteen kuuluu monenlaisia ja tarkkaan määriteltyjä mietiskelyharjoituksia. En tiedä, antaako tämä näkökulma juuri lisäarvoa. Tässä yhteydessä zen voisi tarkoittaa syvällistä ja sanoiksi vaikeasti puettavaa kokemista. Kirjan kirjoittamisen aikaan itämainen mystiikka oli muotia, se antoi kirjalle ylimääräistä huomioarvoa ja kiehtovuutta. Ja se on ehkä kantanut ajassa ja auttanut kirjaa säilymään kulttikirjana. 
 
Palaan alussa esittämääni kysymykseen. Miksi jotkut oman aikansa kulttuuri-ikonit säilyttävät maineensa ja jopa kiinnostavuutensa vuosikymmenien yli ja pidempäänkin. Tärkein syy voisi olla, että nuo kulttuuri-ikonit todella ovat ylivoimaisia ja käänteentekeviä. Ne ovat asettaneet omalla alallaan uuden korkeamman standardin, ja kääntäneet kehityksen uusille urille. Toinen syy voisi olla eräänlainen merkitseminen: niihin liitetään vahvoja esteettisiä, aatteellisia tai tiedollisia symboleja, jotka kantavat niitä pidemmälle kuin mihin niiden pelkkä sisältö olisi yltänyt. 
 
Mutta katsotaan asiaan toiselta puolelta. Miksi monet merkittävät kulttuuri-ikonit katoavat niin nopeasti ja täydellisesti, huolimatta niiden tiedollisesta arvosta? Eräät tiedefilosofit ovat antaneet hyvän selityksen, joka pätee tiedettä laajemmallakin kulttuurin alueella. Kun uusi asia on kiinnostava, siihen viitattaan jatkuvasti ja usein, ja varsinkin alussa tiedon lähde eli tuo ikoni mainitaan myös. Vähitellen nämä viittaukset arkipäiväistyvät. Lähdettä ei enää tarvitse mainita, uudesta ajatuksesta on tullut tutuksi mielletty. Kehityksen jatkuessa käsite siirtyy yleiskieleen. Aikanaan uusi asia on muuttunut osaksi kieltä ja aihepiirin ajattelutapaa. Uniikki ikoni on nyt liuennut täydellisesti. Se ei ole haihtunut, vaan sulautunut kulttuuriin, missä sen merkitys jatkuu. 

Entä mikä selitys pätee Pirsigin kulttikirjaan? Todellisuus on aina ajatusta monimutkaisempi, mikään selitys ei oikein istu. Ensinnäkin, kirjan maine kulttuuri-ikonina kantaa yhä, vaikka laimeampana. Kyseessä on osittain merkitseminen zenillä, hippiajalla ja mystiikalla. Kirjaa kannattelee myös moottoripyörä, joka näyttää olevan pysyvä materiaalinen kulttuuri-ikoni. Kirja ei suorastaan ole kääntänyt maailmaa uudelle uralle. Sen sisältö on ilman muuta merkittävä, mutta se ei ole lyönyt itseään läpi arjessa - eikä myöskään tieteessä (teknologiatutkimus ja johtamisoppi). Laatukysymykset ovat pitkälle avoimia, Pirsigin työ on edelleen kesken.