torstai 7. marraskuuta 2019

Paalujuntan kulttuurihistoriaa

En voi ymmärtää, mistä tämä blogin aihe tulee. Jotenkin minulla vain oli paalujunttaan liittyviä mielikuvia päässäni. Mutta mistä herätteestä se aktivoitui? En voi ymmärtää. Ehkä se johtuu siitä, että kävin juuri venesatamassa varmistamassa, etteivät syysmyrskyt ole riepotelleet veneen pressuja. Ja satamassahan on paaluja. 

Niin sitten kävi, että aloin järjestellä tätä asiaa mielessäni, ja ihmeen paljon siitä sain selville, pelkästään istumalla hiljaa paikallani ja mietiskelemällä. Ja sitten aloin hakea tietoa. Minua alkoi kiinnostaa erityisesti historialliset paalujuntat. 
 
Paalujuntan kulttuurihistoria on hyvä esimerkki internetin historiattomuudesta. Ensi vilkaisulla ei juurikaan löytynyt tietoa vanhan ajan paalujuntista. Nykyaikaisia paaluvasarakoneita oli joissain mainoksissa esillä. Tietoa piti kaivaa muualta, painetusta sanasta. Otavan Iso tietosanakirja 1960- luvun alkupuolelta , osa MONT-PYRA esittelee paalujuntan asiallisen napakasti, ilman turhaa kontekstia tai historiaa. 

Mutta katsotaan ensin niitä muistivarastoja. Paalujunttaa tarvittiin keväisin Katajanokan venesatamassa, Upseerikerhon takana. Veneiden peräpuoli kiinnitettiin pohjaan juntattuihin paaluihin, sama järjestely on edelleen voimassa veneeni kotisatamassa Kipparilahdessa. Talven aikana sataman vesi jäätyy, ja veden pinnanvaihtelujen mukana nouseva ja laskeva jääkansi kiskoo paalut ylös. Ne voivat nousta useita metrejä. Keväällä satamaan saapuu lautta jolla on paalujuntta. Sen avulla paalut juntataan takaisin paikalleen.

Muutama vuosi sitten löysin sattumalta YouTubesta Lahden oluttehtaan mainosvideon vuodelta 1954. Siinä on junttausporukka tekemässä juurin tällaista venesataman kunnostustyössä. Paalujuntassa on korkealle nouseva teline, jonka huipussa on väkipyörä. Junttausvasaran eli järkäleen nostovaijeri kulkee väkipyörän yli ja haarautuu vetoköysiksi. Junttausporukka kiskaisee vetoköysistä nykäisten järkäleen ilmaan ja pudottaen sen paalun päälle. Ja sama toistuu, uudelleen ja uudelleen. Työtä säestää mainoksessa Kipparikvartetin esittämä laulu Junttali-poo. Tällainen työ on yksitoikkoista ja raskasta, se keskeytyy vain hetkeksi, kun siirrytään seuraavalle paalulle. Onneksi mainosfilmin lopussa rantaan saapuu kuorma-auto, josta puretaan janoisille miehille korikaupalla Lahden ykköspilsneriä. 

Vuonna 1954 Suomessa ei ollut televisiota. Mainosfilmejä kuitenkin tehtiin. Niitä esitettiin elokuvissa ennen varsinaisen filmin alkua. Elettiin elokuvan kulta-aikaa.

Junttausfilmissä junttaporukan kokoa varmaankin liioitellaan. Vetoköysiä kiskoi toistakymmentä miestä, mutta luulen, että todellisuudessa noin seitsemän miestä riitti. Muistaakseni junttausporukkaa sanottiin topparoikaksi. Tuo luultavasti venäläisperäinen sana tarkoittaa varsinaisesti junanrataa rakentavaa miesryhmää. 
 
Itse en muista nähneeni tällaista vetojunttaa toiminnassa. Sen sijaan joskus 1960-luvun alkupuolella satamaamme uitettiin lautallaan seisova dieseljuntta, ja se oli todellinen ihme. Siinä paalun päähän asetetaan vastakappale, joka on itse asiassa dieselin mäntä. Sen päälle pudotetaan junttausjärkäle, joka muodostaa sylinterin. Kun se putoaa männän päälle, sisään jäänyt ilma puristuu kokoon, ja sekaan ruiskutettu polttoaine syttyy. Juntan toimiessa järkäle pomppii paalun päällä savun pöllähdellessä. Avoimessa koneessa ei ollut äänenvaimentajaa, joten pauke oli hirmuinen.

Luulen, että tämä kone oli venäläisvalmisteinen. Muistan nimittäin lukeneeni romaanin Bakun öljykentiltä, ja siinä kerrottiin, kuinka "dieselit iskevät paaluja meren pohjaan". Kääntäjä tuskin tiesi, mistä on kysymys, mutta minulle se on selvää. Dieseljuntta on minusta mitä puhtainta steampunkkia. Sillä tarkoitetaan sekopäistä viktoriaanisen ajan tai neuvostoajan teknologiaa, joka jostain syystä on jäänyt elämään, tai jopa muuttunut vaihtoehtoiseksi tulevaisuudeksi. (katso kirjoitus Toivon kirjallisuutta: solarpunk).

Parempaa tietoa saa internetistä, kun vaihtaa englannin kieleen, suomihan on kovin pieni kielialue. Hakusanoilla "pile driver" tietoa alkaa tosiaan löytyä. Tietenkin paalujuntta on ollut aivan olennainen työväline niin kauan, kuin suurisuuntaista rakennustoimintaa on harjoitettu. Siis jo antiikin ajoista alkaen. Jo muinaiset kiinalaiset tunsivat paalujuntan. Rooman valtakunta oli tunnettu massiivisista rakennushankkeistaan. Roomalaiset käyttivät paalujuntasta nimeä festuca. Paalujen junttauksen kuvauksia löytyy esimerkiksi arkkitehti Vitruviukselta ja Julius Caesarilta. 

Venetsia rakennettiin merelle, mutaan juntattujen puupaalujen varaan. Syy on strateginen, kaupunki oli näin paremmassa turvassa hyökkäyksiltä. Kun pyhän Markuksen katedraalin vuonna 900 rakennettu kellotorni sortui vuonna 1902, havaittiin, että puupaalut olivat edelleen hyvässä kunnossa, niitä ei tarvinnut uusia. Tarkkoja paalujuntan piirustuksia alkaa ilmaantua 1400- luvulta lähtien. Ja ilman muuta Leonardo da Vinci kunnostautui myös paalujunttien suunnittelijana. 

Muinaiset paalujuntat toimivat pääosin ihmisvoimalla. Edellä kuvatun Lahden oluttehtaan mainoksen junttaporukan köysivetojuntta on hätkähdyttävästi samanlainen kuin sen eräät tuhansia vuosia vanhat edeltäjät. Suuremmilla työmailla käytettiin myös eläinten voimaa, kuten hevoskiertoa. Tällaisen junttauskoneen rakentaminen työmaalle oli vaivalloista, mutta paalujen junttaus ihmisvoimalla oli äärimmäisen uuvuttavaa työtä. Teollisen vallankumouksen myötä ilmaantuivat kuvaan voimakoneet. Paaluja alettiin lyödä maahan höyrykoneiden ja polttomoottoreiden voimalla. Vuonna 1897 ranskalaiset alkoivat käyttää puupaalujen lisäksi sisältä raudoitettuja betonipaaluja. Nykyisin se on vallitseva paalutyyppi. Myös teräspaaluja käytetään. 

Dieseljuntta keksittiin Saksassa 1920- luvulla. Edellä kuvaamani venesataman dieseljuntta on tarkoitettu pienille paaluille. Vapaasti pomppivine sylintereineen se on epätyypillinen, ja edelleen arvelen, että se oli neuvostovalmisteinen. En löytänyt sellaisesta laitteesta kuvaa. Neuvostoliitossa kyllä kehitettiin sähköllä toimiva täryjuntta 1950- luvulla.

Oikeaksi aarreaitaksi tiedonhaussa osoittautui YouTube. Sieltä löytyy runsaasti videoita paalujuntista, erityisesti sekopäisistä, savua syöksevistä steampunk- henkisistä dieseljuntista. Maailmassa näyttää edelleen olevan paljon paalutettavaa.

60- luvun jälkeen en ole itse nähnyt dieseljunttaa toiminnassa. sen sijaan runsas vuosi sitten olin Oulussa palaamassa uimarannalta, ja polkupyörän lastenistuimessa oli kyydissä kolmevuotias tyttärenpoika. Onneksemme ajoimme rakennustyömaan vieritse, missä oli käynnissä paalujen junttaus. Vaikka kolmivuotias pitkästyy helposti ja käy levottomaksi, tämä näky vangitsi. Seurasimme lumoutuneina kolmen pitkän betonipaalun junttausta. Työvälineenä oli hydrauliikkakäyttöinen paaluvasara. Näppärästi kone poimi yksitellen paalut pinosta, asetti ne oikeaan paikkaan ja alkoi lyödä niitä maahan.

Helsingin uusklassista keskustaa alettiin rakentaa 1800- luvun puolivälissä. Rautatientorin ja Senaatintorin välinen alue oli mutaista Kluuvilahtea. Se täytettiin ja rakennukset pystytettiin juntattujen puupaalujen varaan. Siellä maassa ne paalut ovat edelleen. 

Tuleeko paalujuntasta mieleen sotilasjuntta? Vaikka mielleyhtymä on hauska, espanjankielen sana junta tarkittaa hallintoa.

Tiedonhakuun osui myös urbaani sanakirja. Sen mukaan paalujuntta on eräs rakasteluasento. Sen luonne selvinnee yllä olevasta tekstistä. En tarkistanut, löytyykö se Kama Sutrasta. Tuskin ainakaan tällä runottomalla nimellä. 

Jotain muutakin kiinnostavaa löytyi. J. R. R. Tolkienin Hobbitissa kerrotaan järvikaupungista, jossa talot on rakennettu veteen juntattujen paalujen varaan. Tolkien kyllä tiesi, mistä puhui. 5000 vuotta sitten Skotlannissa ja Irlannissa nimittäin oli tällaisia kaupunkeja, tai oikeastaan kyliä. Asumusten keltinkielinen nimi on crannog. Jonkinlaisia paalujunttia siinäkin on tarvittu, vaikka niistä ei ole säilynyt tietoa. Syy tällaiseen rakentamiseen on sama kuin Venetsiassa: turvallisuus. 

Kovasti dieseljunttaa muistuttaa aivan vastakkaisella logiikalla toimiva laite, eli tamppain. Siitä käytetään maan tiivistämiseen katuja rakennettaessa. Tällaisen vapaamäntämoottoriin perustuvan tamppaimen esitteli saksalainen Delmag- yhtiö vuonna 1939. Tämäkin kone edustaa jonkinlaista nyrjähtänyttä steampunkkia. Se on kuin yhdellä jalalla pomppiva robotti. Erityisen pelottava on sen suurin malli, 2500 kg painava Sammakko (Frosch). Sen käyttäminen on varmaan ollut suorastaan vaarallista. Samainen yhtiö valmisti, ja valmistaa edelleen myös dieseljunttia.

Delmag- tamppain on esiintynyt Rämsöön Kowan Teknolokian Päivillä, jotka valitettavasti ovat olleet tauolla. Hankkimalla jostain päivillä tuotetun CD- levyn pääsee kuuntelemaan Delmag-tamppaimen ääntä, ja muitakin mielenkiintoisia koneita. 

Delmag-tamppain. Kuva: Rämsöön Kowan Teknolokian museo.