Silmiini sattui mainos Ateneumin uudesta näyttelystä ”52
sielua”. Näyttely esittelee symbolistisen koulukunnan maalauksia.
Selasin esitteen kuvia, ja mieleeni tuli ihmetys. Tiedän, että
symbolismilla tarkoitetaan aivan tiettyä 1900-luvun alun
maalaussuuntaa. Sana symboli viittaa varsin abstraktiin asiaan,
siirrettyyn merkitykseen. Mutta symbolistien taulut olivat aivan
erityisiä. Ensinnäkin, ne eivät ole abstrakteja, vaan selvästi
esittävää taidetta. Toiseksi, taulut eivät ole myöskään
realistisia. Ne ovat usein voimakkaan värisiä. Niissä on vahva
tunnelataus, ne vetoavat johonkin, jota ei voi sanoin kuvata.
Symbolismi saikin paljon vaikutteita psykoanalyysista, joka oli tuon
ajan muoti-ilmiöitä. Ja toinen ilmiö oli eksotiikan ihailu. Sekin
oli eräänlaista hakua arjen tuolta puolen.
Jokin asia kuitenkin kiusaa. Eikö taide ylipäätään ole
symbolista? Oliko tuo nimitys vain otettu käyttöön ikäänkuin
oikeuttamaan vanhakantainen ei-abstrakti taide? Taiteilijat, jotka
eivät halunneet maalata abstraktisti, tarvitsivat nimen
taidesuunnalleen? Toisaalta, eivätkö kaikki taidesuuntien nimet ole
jossain määrin mielivaltaisia. Koko taidesuunnan käsite on
epämääräinen. Tarvitsemme nimiä ja laatikoita jotta osaisimme
ottaa haltuun niinkin laajan ja rikkaan toiminnan alueen kuin
taiteen.
Yllä esitetty jeremiaadi on kuitenkin tässä vain aasinsilta,
pons asinorum. Symbolismi nimittäin toi mieleeni tunnetun
suomalaisen taiteilijan, Magnus Enckellin, joka tuli tutuksi jo
koulussa ja Ateneumin näyttelyistä. Taidehistorian oppitunneilla ja
oppikirjoissa hänet mainitaan symbolistina. Ja on jotain muutakin.
Nuoren ihmisen herkkä mieli ei voinut olla huomaamatta samalla
tiettyä vaivaantuneisuutta. Enckell haluttiin ohittaa nopeasti.
Hänen mittavaan elämäntyötään kuvattiin hätäisesti ja
sekavasti, ja lopulta sen päälle lätkäistiin otsikko, jonka
tarkoitus oli peittää ja selittää kaikki. Peittää ja selittää
juuri se mitä Enckell oli ja minkä takia hän maalasi niinkuin
maalasi. Hän oli homo.
Kirjahyllyssäni on Enckelliä käsittelevä kirja, joka kuvaa
myös Enckell- tutkimusta. On todella mielenkiintoista, kuinka
hänestä voidaan kirjoittaa useita graduja ilman että edes
vihjataan siihen, jonka jokainen Enckellin töitä nähnyt hoksaa
ensi silmäyksellä. Mutta aina 1970-luvulle asti h-sanaa oli
mahdoton lausua niin jalossa genressä kuin taiteentutkimus. Ei
siihen voi edes vihjata, kierretään vain kuin kissa kuumaa puuroa.
Lähes sananmukaisesti.
Magnus Enckellin työt ovat jääneet mieleeni voimakkaina. Niissä
on paljon tunteita, ja myös viittauksia mytologiaan ja antiikkiin.
Ja se on taas viittaus tiettynlaiseen henkiseen ilmapiiriin. Onhan antiikki monen ihmisen mielessä
aika, jolloin suhtautuminen seksuaalisuuteen ja erityisesti
homoseksuaalisuuteen oli avointa ja liberaalia. Jos kohta pitäisi
muistaa, että tuolloin sukupuolten tasa-arvoa ei tunnettu, ja
yhteiskunta oli monella tapaa epäoikeudenmukainen. Sana
"vapaamielisyys" pitää siis nähdä antiikkiin siirrettynä pienen rikkaiden luokan oikeutena ottaa vapauksia tosiinsa, mutta erityisesti
alempiarvoisiin: naisiin, nuoriin, köyhiin ja orjiin nähden.
Kun katselee Enckellin töitä, monet hänen poikamaalauksensa
ovat niin eroottisia, että paatunut heterokin hätkähtää. Enckell
katselee maailmaa homon silmin, ja se maailma on kaunis, värikäs ja
miellyttävä, samalla kuitenkin hieman uhkaava ja pelottava. Pidän
Enckellin fauneista paljon enemmän kuin Tom of Finlandin oudoista
koppalakkihomoista.
Enckelliin liittyy myös piirre, joka on tunnusomainen, ja
jotenkin jopa särähtävä. Enckell toi ulkomailta mukanaan
poikaystävänsä. Hän oli malli, ja ilmeisesti myös jonkinlainen
kotiapulainen. Suhde ei ollut mitenkään tasa-arvoinen, eikä
loppujen lopuksi myöskään onnellinen. Saman tapainen suhde oli
myös Leonardo da Vincin ja hänen apupoikansa välillä. Leonardo
piti häntä luonaan vuosikausia, vaikka poika terrorisoi ja riisti
isäntäänsä häikäilemättömästi. Mieleen tulee myös
presidenttiehdokas Pekka Haavisto poikaystävineen, vaikka oikeasti en heistä mitään tiedäkään. Ei parien
tietenkään tarvitse olla tasavertaiset, mutta haastava tilanne se
on.
torstai 22. marraskuuta 2012
Polttavan kauniit miehet
Tunnisteet:
52 sielua,
homoseksuaalisuus,
Magnus Enckell,
symbolismi,
taide
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)