Hyvillä aikomuksilla voi olla huonoja seurauksia. Tutkijat alkoivat huolestua yhä nopeammin teollistuvan maailman valtavien hiilidioksidipäästöjen vaikutuksesta maapallon ilmakehään jo 1800-luvulla. Ruotsalainen kemisti Svante Arrhenius selitti ilmiön fysikaalisen perustan vuonna 1896. Sittemmin huoli on vain kasvanut. Ja osoittautui että Arrherniuksen löytämä mekanismi on ilmakehän lämpenemisessä pääroolissa.
Oli siis erittäin hyvä asia, että YK päätti vuonna 1988 perustaa asiaa tutkivan elimen, IPCC:n. Siteeraan suoraan sen tarkoitusta. "Hallitustenvälien ilmastonmuutospaneelin IPCC:n (Intergovernmental Panel on Climate Change) tehtävänä on koota ja arvioida ihmisen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä ja sen vaikutuksia koskevaa tieteellistä tietämystä."
Mutta miksi se on samalla niin huono asia? Siksi, että suuri yleisö ja media tulkitsevat sen jonkinlaiseksi tieteen yläpuolelle asetetuksi totuuskomissioksi, joka päättää, mikä asia tieteessä on totta ja mikä ei. Mutta tällainen ajatus on koko tiedeyhteisölle täysin vieras, ja jopa vaarallinen. Ja tällaisista komissioista on kauhean huonoja kokemuksia. Vakavia yrityksiä kontrolloida tiedettä tehtiin Neuvostoliitossa ja Natsi-Saksassa, erittäin huonoin seurauksin. Ja vähäisempiä yrityksiä tehdään jatkuvasti tuolla rapakon takana. Siksi tällaisten yritysten huono aura lankeaa myös IPCC:n päälle, ja tekee siitä helpon maalin kritiikille.
IPCC ei ole inkvisitio eikä totuuskomissio. Lukekaa tarkkaan IPCC:n yllä siteerattu määritelmä. On välttämätöntä arvioida tieteellistä tietoa, ja tämä velvoite on sekä tiedeyhteisöllä että koko yhteiskunnalla. Etenkin näin tärkeässä ja uhkaavassa asiassa. Minulla on myös perusteltu syy uskoa, että paneeli on asiantunteva ja tekee tärkeää työtä. Ilmastonmuutoksesta en edes viitsi sanoa mitään. Muuta kun sen, että ennen kun lähtee kommentoimaan jotain yksittäistä hyökkäystä IPCC:n "käsityksiä" vastaan, kannattaa lukea vaikkapa IPCC:n vuoden 2007 raportin suomenkielinen tiivistelmä. Se löytyy helposti googlaamalla.
Maailma on katala. Otetaanpa esimerkiksi yllä mainittu Svante Arrhenius. Hänen väitöskirjaansa pidettiin ala-arvoisena, eikä hänelle aluksi annettu virkaa. Sittemmin hänelle myönnettiin kemian Nobelin palkinto, vuonna 1903. Kun palkinto myönnettiin Marie Curie' lle, Arrhenius yritti suostutella tätä kieltäytymään palkinnosta oletetun moraalittomuuden takia. (Marien aviomiehen Pierren kuoltua tapaturmaisesti huhuttiin Mariella olevan uusi miesystävä. Mitähän asialla on tekemistä tieteen tai Arrheniuksen kanssa?). Oma lukunsa on norjalaisten Nobel- rauhanpalkinto. Josef Stalin oli ehdolla kaksi kertaa...
tiistai 27. maaliskuuta 2012
perjantai 9. maaliskuuta 2012
Totuus lamppuhuijauksesta on monimutkainen
Hehkulamppu on suosittu esimerkki teknologian kehityksestä. Törmäsin juuri noin vuosi sitten TV:ssä esitettyyn dokumenttiin "suuri lamppuhuijaus". Luin synopsiksen, ja tuntui siltä, että itse dokumentti voisi olla huijaus. Se esittää, että hehkulamppu on periaatteessa ikuinen (ei ole totta), ja että 1920- luvulla perustettiin kartelli, joka pakotti lampunvalmistajat rajoittamaan lampun polttoiän tuhanteen tuntiin (totta, ja sitäpaitsi kartellit ovat ikäviä, ne hidastavat kehitystä ja loukkaavat usein kuluttajan etua). Eliniän rajoituksen väitettiin olevan kuluttajan etua vastaan (ei ole totta).
Joten ruoditaan siis väitteitä hiukan pidemmälle. Edisonin suurin tekninen haaste oli saada lampun elinikä pidemmäksi. Kun se piteni satoihin tunteihin, lamppujen teollinen tuotanto tuli mahdolliseksi. Metallilankalampun tuominen markkinoille 1900-luvun alussa kasvatti lamppujen elinikää kertaheitolla. Joten alettiin pohtia, mikä on sopiva lampun elinikä. Kartellin takia ja myös kartellin jälkeen vakiolampun eliniäksi asettui 1000 tuntia.
Ja nyt hiukan ikävää kovaa faktaa. Hehkulampun elinikä ei ole rajaton, mutta sitä voidaan pidentää alentamalla hehkulangan lämpötilaa. Valitettavasti lampun antama valomäärä vähenee samalla. Koska lampun tehtävä on muuttaa sähköä valoksi, lampulla on olemassa järkevä elinikä, joka riippuu sähkön hinnasta ja lampun hinnasta. Tuo tuhat tuntia lienee lähellä järkevää elinikää, koska se säilyi myös kartellin jälkeen. Suomessa, missä sähkö on ollut halpaa, kotimainen valmistaja Airam asetti omien lamppujensa eliniäksi 1500 tuntia. Se oli järkevää suomalaisissa olosuhteissa.
Mutta ei tässä vielä kaikki. Vuosikymmeniä on kaupasta saanut ostaa myös pitkän eliniän hehkulamppuja. Teollisuus käyttää niitä paikoissa, missä lampun vaihto on hankalaa. Ei niiden ostaminen ole ollut kuluttajaltakaan kielletty. Tietysti ne ovat hieman kalliimpia. Mutta ne alkavat olla menneisyyttä, koska niiden valotehokkuus on erityisen huono. Ne kannattaa korvata laadukkailla energiansäästö- ja LED- lampuilla.
Oikeastaan lampun eliniässä on kysymys teollisuusstandardista, joka määrittelee sähkön hinnan ja lampun eliniän yhteyden. Tällaiset de-facto standardit ja ei-velvoittavat standardit ovat hyvin tavallisia. Niillä ohjataan teknologian järkevää käyttöä.
Mutta on totta, että tuotteiden valmistajat suunnittelevat tuotteilleen tietyn eliniän. Se on yksi tuotesuunnittelun tehtävä. Kovin lyhyen kestoiän suunnittelu voi olla epäeettistä vakiintuneilla aloilla, kuten valkoisissa kodinkoneissa. Jostain syystä kuluttaja on juonessa mukana, ja ostaa yleensä sen halvimman ja lyhytikäisimmän (auttaisi kyllä jos olisi saatavissa luotettavaa tuotetietoa).
Nopeasti kehittyvillä aloilla tuotteita ei edes ole järkevää suunnitella pitkäikäisiksi. Teknologian tehokkuus on silloin myös kehittymässä, ja pitkäikäiset tuotteet jäisivät vain rasittamaan kuluttajan kukkaroa ja ympäristöä.
Koko jupakasta jää käteen kaksi asiaa. Ensinnäkin, kartellit on pahoja ja niitä pitää vastustaa - jopa silloin kun kartelli on oikealla asialla. Ja toiseksi, kuluttaja ratkaisee, ja kuluttajaa pitää ohjailla sekä valistuksella että poliittisilla päätöksillä.
Joten ruoditaan siis väitteitä hiukan pidemmälle. Edisonin suurin tekninen haaste oli saada lampun elinikä pidemmäksi. Kun se piteni satoihin tunteihin, lamppujen teollinen tuotanto tuli mahdolliseksi. Metallilankalampun tuominen markkinoille 1900-luvun alussa kasvatti lamppujen elinikää kertaheitolla. Joten alettiin pohtia, mikä on sopiva lampun elinikä. Kartellin takia ja myös kartellin jälkeen vakiolampun eliniäksi asettui 1000 tuntia.
Ja nyt hiukan ikävää kovaa faktaa. Hehkulampun elinikä ei ole rajaton, mutta sitä voidaan pidentää alentamalla hehkulangan lämpötilaa. Valitettavasti lampun antama valomäärä vähenee samalla. Koska lampun tehtävä on muuttaa sähköä valoksi, lampulla on olemassa järkevä elinikä, joka riippuu sähkön hinnasta ja lampun hinnasta. Tuo tuhat tuntia lienee lähellä järkevää elinikää, koska se säilyi myös kartellin jälkeen. Suomessa, missä sähkö on ollut halpaa, kotimainen valmistaja Airam asetti omien lamppujensa eliniäksi 1500 tuntia. Se oli järkevää suomalaisissa olosuhteissa.
Mutta ei tässä vielä kaikki. Vuosikymmeniä on kaupasta saanut ostaa myös pitkän eliniän hehkulamppuja. Teollisuus käyttää niitä paikoissa, missä lampun vaihto on hankalaa. Ei niiden ostaminen ole ollut kuluttajaltakaan kielletty. Tietysti ne ovat hieman kalliimpia. Mutta ne alkavat olla menneisyyttä, koska niiden valotehokkuus on erityisen huono. Ne kannattaa korvata laadukkailla energiansäästö- ja LED- lampuilla.
Oikeastaan lampun eliniässä on kysymys teollisuusstandardista, joka määrittelee sähkön hinnan ja lampun eliniän yhteyden. Tällaiset de-facto standardit ja ei-velvoittavat standardit ovat hyvin tavallisia. Niillä ohjataan teknologian järkevää käyttöä.
Mutta on totta, että tuotteiden valmistajat suunnittelevat tuotteilleen tietyn eliniän. Se on yksi tuotesuunnittelun tehtävä. Kovin lyhyen kestoiän suunnittelu voi olla epäeettistä vakiintuneilla aloilla, kuten valkoisissa kodinkoneissa. Jostain syystä kuluttaja on juonessa mukana, ja ostaa yleensä sen halvimman ja lyhytikäisimmän (auttaisi kyllä jos olisi saatavissa luotettavaa tuotetietoa).
Nopeasti kehittyvillä aloilla tuotteita ei edes ole järkevää suunnitella pitkäikäisiksi. Teknologian tehokkuus on silloin myös kehittymässä, ja pitkäikäiset tuotteet jäisivät vain rasittamaan kuluttajan kukkaroa ja ympäristöä.
Koko jupakasta jää käteen kaksi asiaa. Ensinnäkin, kartellit on pahoja ja niitä pitää vastustaa - jopa silloin kun kartelli on oikealla asialla. Ja toiseksi, kuluttaja ratkaisee, ja kuluttajaa pitää ohjailla sekä valistuksella että poliittisilla päätöksillä.
Tunnisteet:
Airam,
hehkulamppu,
kartellit,
lamppuhuijaus,
LED,
suunniteltu vanheneminen,
talousoptimi,
tuotesuunnittelu,
tuotteen elinikä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)