keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Pelastetaan lukutaito ja ihmiskunnan tulevaisuus

Lukutaito on niin keskeinen kulttuurin resurssi, että emme sitä oikein edes tajua. Lukutaidon yleistyminen loi nykyaikaisen teollistuneen hyvinvointiyhteiskunnan. On kysymys sitten köyhistä ihmisistä tai köyhistä maista, ensimmäinen askel kohti hyvinvointia on aina lukutaidon edistäminen. Mutta lukutaito on ehkä hieman suppea käsite, kysymys on selvästi suuremmasta asiasta. Kysymys on mediataidoista. Ja oikeastaan koko kulttuurista. Ja oikeastaan ihmiskunnan eloonjäämisestä. Katsotaan asiaa hieman yleisemmästä perspektiivistä.

Eli miten lukutaito ja mediataidot ovat syntyneet? Jossain historian hämärissä ihmiset oppivat viestiään kuvilla. Emme oikein tiedä, miten se kävi. Varmaankin tällainen viestiminen syntyi jonkinlaisena ihmisen älyllisen kapasiteetin laajenemisen sivutuotteena. Tämä tapahtui jo kymmeniä tuhansia vuosia sitten, todisteena on säilynyt luolien seiniin ja kallioihin tehtyjä maalauksia ja kaiverruksia. Luultavasti nämä taidot olivat evoluution näkökulmasta hyödyllisiä. Ne auttoivat sukuja ja heimoja toimimaan tehokkaammin yhteistyössä.

Vähitellen aineellinen edistys alkoi yhä selvemmin kulkea rinnakkain kulttuurin ja mediataitojen kehittymisen kanssa. Hedelmällisille alueille syntyi suuria maatalousyhdyskuntia. Mediataidoille tuli yhä konkreettisempaa käyttöä. Asioita piti merkitä muistiin muun muassa verotusta ja kaupankäyntiä varten. Samalla kehittyi taito laskea. Lähi-idässä ja Välimeren alueella tilapäiseen käyttöön tarkoitettua tietoa merkittiin muistiin savitauluille ja papyrusliuskoille. Mediasta tuli kevyempää ja siirrettävämpää. Mutta mediataidot eivät olleet vain kirjanpitoa varten. Ne palvelivat myös yhteiskunnallista koheesiota. Merkittiin muistiin hallitsijasukujen kronikoita ja uskonnollisia kertomuksia.

Nyt seuraa amatööripohjalta kehiteltyä kulttuurihistoriallista spekulaatiota. Spekulaatio on tieteen näkökulmasta hyödyllistä ja jopa välttämätöntä. Se antaa aineksia hypoteeseille ja teorioille, ja ne taas kohdentavat tarkempaa tutkimusta. Varmasti tiedetään, että vajaat kolme tuhatta vuotta sitten Välimeren piirissä syntyi äännekirjoitus. Mikä sen merkitys oli? Luonteeltaan äännekirjoitus on abstraktimpaa, ja se lähensi kirjoitustaitoa kieleen ja puheeseen. Sehän taas tarkoitti, että ajatuksia ja ideoita voitiin ilmasta vapaammin, ja kronikoihin tuli mukaan draamallinen elementti. Ne eivät olleet vain hallitsijoiden sukuluetteloja, vaan niissä oli syvempiä ajatuksia. Tuolta ajalta ovat säilyneet Troijan sodan kronikat, Gilgamesh-eepos ja raamatun vanhimmat kertomukset.

Kirjoitetut kronikat eivät tietenkään ilmestyneet tyhjästä. Niitä edelsi vuosituhansien takainen suullinen ja muistinvarainen kertomaperinne. Miten kirjoitustaito vaikutti kulttuuriin? Tiedetään, että jo antiikin Kreikassa oltiin huolestuneita kirjoitustaidon leviämisestä. Sen katsottiin tuhoavan ihmisten muistin. Nykyihmisille onkin lähes käsittämätöntä, miten laajoja aineistoja lukutaidottomat runolaulajat saattoivat pitää mielessään. Mainitsin sanan ”runo”, sillä runouteen sisältyy tekniikoita, joiden avulla muistinvaraisen aineiston hallintaa ja säilymistä tuettiin. Lukijalle voi tulla mieleen Kalevala. Aivan samasta asiasta on kysymys. Suomessa ja Karjalassa tämä perinne eli vielä 1800-luvulla.

Pidän selvänä, että kirjoitustaidon myötä kulttuurimme on menettänyt jotain olennaista. Mutta olemme myös saaneet jotain tilalle: kirjoitetun kulttuurin aarteet, joita on määrättömästi enemmän kuin kukaan pystyisi muistamaan. Tietysti tarvitaan aputekniikoita, sillä nämä aarteet eivät ole välittömästi käytettävissä. Erityisesti oppineet loivat nopeasti menetelmät kirjallisen kulttuurin hallintaan. Niitä ovat kirjastot, luettelot ja viitteet. Ja tiedämme seuraukset: tiedon varassa erityisesti tiede alkoi kukoistaa. Kronikoinnin merkityksen vähentyessä syntyi uusia tiedon kirjaamis- ja hyödyntämistapoja. Syntyi luonnontieteet ja teollinen yhteiskunta. Kirjapainon keksiminen synnytti suuren mediamyllerryksen: kirjojen saatavuus helpottui merkittävästi. Seuraava suuri mediavallankumous lähti liikkeelle, kun opittiin valmistamaan puusta paperia. Kirjojen hinnat laskivat taas kerran, ja syntyi aivan uusi ja erilainen media: sanomalehdistö. Erityisesti lehdistö laajensi kirjoitetun aineiston lukijakuntaa ja kavensi eroa eri tekstilajien välillä

Entä miten sähköinen media on vaikuttanut ja tukee vaikuttamaan. Onko meidän syytä huolestua, niinkuin kreikkalaiset huolestuivat kirjoitustaidon seurauksista? Ilman muuta uusi media toi mukanaan uusia asioita. Radio ja TV muuttivat taas kerran yhteiskuntaa. Median aikaperspektiivi muuttui, tieto oli nyt lyhytikäistä ja jopa hetkellistä. Ja medialla oli suuri ja useimmiten vahvistava vaikutus yhteiskunnalliseen koheesioon. Mutta internetmedia on oma lukunsa. Huoli voidaan ilmasta seuraavasti. On näkynyt selviä merkkejä siitä, että internet houkuttelee ihmisiä pois kirjoitetun median piiristä. Entä antaako se jotain parempaa tilalle? Tässä voi olla aihetta pessimismiin. Onhan internet toki tuottanut hakukoneet, joten se osittain korvaa kirjastoja ja luetteloja. Myös Wikipedia on kätevä, vaikka se vain jatkaa 1700-luvun ensyklopedioiden perinnettä. Mutta sähköisen median vaikutus tieteelliseen kirjoittamiseen oli suuri pettymys. Se ei mullistanut tieteellisen kirjallisuuden rakennetta eikä periaatteita, vaan näyttäytyy lähinnä jakelukanavana.

Tulkitsen uuden median vaikutuksia seuraavasti. Kirjoitetun median aikaperspektiivi on varsin staattinen. Siksi kirjallisuus yhdistää asioita aikojen yli, ja se yhdistää myös eri paikkoja. Sähköinen media on puolestaan hyvin dynaamista, se on lähes historiatonta. Siksi siltä puuttuu kyky integroida kulttuuriperinnettä ja tietoa yli sukupolvien ja kulttuurirajojen. Pitää mainita vielä aivan erityinen uhka. Romantiikan kaudella 1800-luvulla ja siitä eteenpäin alettiin korostaa yksilön merkitystä. Esille nostettiin itsekseen toimivia ja ainutlaatuisen kyvykkäitä neroja. Katsottiin, että tieteen ja taiteen edistys on tällaisten yksilösuoritusten ansiota. Mikään ei voisi olla enempä väärin, sillä molemmat henkisen viljelyn alat ovat lisääntyvässä määrin yhteisöllisiä. Modernin tieteen yhä lisääntyvä mutkikkuus ja monitulkintaisuus ovat mahdoton haaste kyvykkäimmillekin yksilöille. Tämä ei tarkoita yksityisen toimijan väheksymistä. Pitää vain hyväksyä se, että kyvykkään toimijan hyödyllisyys ei johdu hänen älystään, vaan hänen erilaisuudestaan. Hän tuottaa tervetulleen häiriön kollektiivisen typeryyden valtavirtaan.

Uudelta medialta siis puuttuu kyky integroida yhteisöllistä kulttuuriperinnettä yli sukupolvien ja kultuurirajojen. Pikemminkin se tuottaa paikallisia, sosiaalisesti motivoituja ja ajallisesti rajattuja ja lyhytkestoisia vaihtoehtoisia "todellisuuksia". Juuri tätä pitää vastustaa. Kirjoitettu teksti on kulttuuriperinnettä, jota meillä ei ole varaa menettää. Lehdet ja kirjat ovat myös konkreettisia aineellisen maailman olioita. Siksi ne puhuttelevat meitä niin voimakkaasti.

Tulisi ryhtyä toimeen lukutaidon ja kirjallisen esittämisen perinteen säilyttämiseksi, ja nuorten osalta myös elvyttämiseksi. Olen itsekin tarttunut toimeen tuottamalla itse kirjallista materiaalia. Sen lisäksi olen julkaissut blogiteksteistäni kaksi kirjaa: Matkaseuraa osa 1 ja Matkaseuraa osa 2. Itse kukin voi verrata blogejani painetun sanan voimaan hankkimalla nämä teokset kirjastosta tai mistä tahansa verkkokirjakaupasta. Voin vakuuttaa (palautteen perusteella), että ero blogeihin on vaikeasti selitettävä mutta melkoinen. Kannattaa tutustua kirjan lumovoimaan.