perjantai 6. heinäkuuta 2018

Toiveesta olla Sherlock Holmes

Franz Kafka on kirjoittanut novellin – tai oikeastaan sitäkin lyhyemmän tekstinpätkän Toive muuttua intiaaniksi, se on julkaistu kokoelmassa ”Keisarin viesti”. Tuo hyvin tunnevoimainen, romanttissävyinen ja aika hämärä tekstinpätkä kuvaa juuri sitä mitä nimi sanoo, vaikka en oikein ymmärrä enkä halua tulkita, mitä se tarkoittaa. Kukapa ei haluaisi, muuttua intiaaniksi edellyttäen että intiaanit ovat sellaisia mitä kuvittelemme ja se maailma missä intiaanit vaikuttavat olisi myös sellainen. Mikä ei tietenkään ole niin. 

Itse en ole niinkään halunnut olla intiaani, vaan Sherlock Holmes. Luin varsin nuorena, oikeastaan lapsena noita kertomuksia, ja ne kietoivat minut kerta kerralta vahvemmin pauloihinsa. 

Pari sanaa Holmesista. Hän on Arthur Conan Doylen luoma fiktiivinen salapoliisi 1800- luvun lopun Lontoossa. Kertomukset julkaistiin aluksi lehdessä. Niistä tuli tavattoman suosittuja, ja niinpä niitä kirjoitettiin vuoteen 1927 asti: kaikkiaan neljä romaania ja 56 kertomusta. 

Mutta miksi nuo jutut viehättivät minua niin kovin? Paljon enemmän kuin vaikka Tarzan, joka tuntui minusta tylsältä. Syynä ei tietenkään ollut viktoriaanisen Lontoon miljöö, siitä en voinut siihen aikaan ymmärtää mitään. Aloin kiintyä siihen paljon myöhemmin – mikä tietenkin pitkitti Holmes-tarinoiden nautinnollisuutta, niistä paljastui aina uusia piirteitä. Jätetään pois myös jännityskertomuksen yleinen vetovoima. Tapahtuu rikos, ja vähitellen se selvitetään. Näin käy lukemattomissa muissakin tarinoissa, mutta Holmesissa on jotain aivan erityistä. Syynä täytyy olla Holmesin persoona. 

Sankarina Holmes täyttää minimivaatimukset. Hän on tarvittaessa rohkea ja päättäväinen. Hän on myös fyysinen ja osaa jopa tapella, vaikka hän ei laiskana henkilönä koskaan harjoitellut. Tässä hän muistuttaa brittiläistä yläkuokan herrasmiestä. Hänen fyysinen sankaruutensa aiheutuu kuin itsestään luokka-asemasta. Mutta en ihaillut Holmesia toimintasankarina. Kuten sanoin, riitti kunhan hän täytti uskottavat minimivaatimukset. 

Holmes ei ole mikään mukava luonne. Sitä paitsi hän ei yleensä kerro itsestään mitään, eikä juurikaan ilmaise tunteitaan. Sekin pitää hänet etäisenä, hän on arvoitus. Tunnemme hänet pääasiassa hänen ystävänsä tohtori Watsonin kuvaamana. Ja Watson ihailee Holmesia suunnattomasti ja sallii hänelle hänen vikansa. Vaikka hän yrittääkin hyvänä ystävänä pitää Holmesia kurissa. Hän suree ystävänsä synkkämielisyyttä ja koettaa saada hänet luopumaan paheistaan: kokaiinin käytöstä, ylettömästä tupakoinnista, laiskuudesta ja revolverilla ammuskelusta sisätiloissa. Holmes on myös etevä viulunsoittaja, mutta soittaa vain yksikseen lieventääkseen synkkyyttään. 

Holmes tulee selvästi ylemmästä yhteiskuntaluokasta, vaikka ei kovin korkealta. Epäilemättä hän on käynyt jotain ylempien luokkien yksityiskoulua. Mutta hän on eristynyt, koulussa hän ei luonut niille ominaisia toveriverkostoja. Yhdessäkään kertomuksessa emme tapaa entistä kulutoveria häntä auttamassa, emmekä muussakaan roolissa. Holmes haluaa tulla toimeen omillaan, vain älynsä ja kykyjensä varassa. 

Ymmärrän, että romanttista nuorta tällainen tyly sankari kyllä miellyttää. Holmes näyttää keskisormea muiden odotuksille, hän haluaa olla vain oma itsensä. Mutta hän näyttää keskisormea myös rikoksille ja pahuudelle. Hän on syvästi moraalinen, mutta ei alleviivaa sitä millään tavalla.

Mutta on jotain paljon enemmän. Holmes-novellit ovat tieteen ja tiedon kyllästämiä. Holmesilla on hyvät tiedot lääketieteestä ja kemiasta, ja hän käyttää instrumentteja ja tekee kemiallisia kokeita tutkiessaan johtolankojaan. Hänen terävät silmänsä tekevät tarkkoja havaintoja, ja hän tekee niistä päätelmiä. Tärkeintä eivät kuitenkaan ole itse yksityiskohdat, vaan se, että niistä vedetään johtopäätöksiä sijoittamalla ne yleisempään kehykseen. Hän käyttää hyväkseen laajoja tietojaan psykologiasta, lääketieteestä, sosiologiasta, politiikasta, biologiasta ja historiasta. Lopulta joukosta hajanaisia havaintoja muotoutuu järkevä kertomus. Miten ja miksi rikos on tapahtunut. Ja miten rikollinen ehkä voidaan saada kiinni. Tai aina ei koeteta saada, sillä kertomuksissa totuutta tarkastellaan myös moraalin kautta. 

Pidin kovasti noista novelleista, mutta se ei ole kaikki. Samalla myös samaistuin kertomuksen sankariin. Halusin muuttua Sherlock Holmesiksi. Elää eräänlaista tieteellistä elämää. Riippumattomana ja ymmärtäen, ettei ehkä kannata odottaa tunnustusta, ja että tuo elämä voi olla joskus myös raskasta ahdistavaa. Mutta satunnaiset vaikkakin epätäydelliset onnistumiset hyvittävät  paljon. 

Tietenkään en voinut muuttua Sherlock Holmesiksi. Ehkä en olisi kestänyt niin eristynyttä elämää, oma elämä muodostui toisenlaiseksi. Mutta minusta tuntuu, että jotain kuitenkin jäi. Unelmamme rakentavat meidät.