Franz Kafka on kirjoittanut novellin – tai
oikeastaan sitäkin lyhyemmän tekstinpätkän Toive muuttua
intiaaniksi, se on julkaistu
kokoelmassa ”Keisarin viesti”. Tuo hyvin tunnevoimainen,
romanttissävyinen ja aika hämärä tekstinpätkä kuvaa juuri sitä
mitä nimi sanoo, vaikka en oikein ymmärrä enkä halua tulkita,
mitä se tarkoittaa. Kukapa ei haluaisi, muuttua intiaaniksi edellyttäen että intiaanit
ovat sellaisia mitä kuvittelemme ja se maailma missä intiaanit
vaikuttavat olisi myös sellainen. Mikä ei tietenkään ole niin.
Itse en ole
niinkään halunnut olla intiaani, vaan Sherlock Holmes. Luin varsin
nuorena, oikeastaan lapsena noita kertomuksia, ja ne kietoivat minut
kerta kerralta vahvemmin pauloihinsa.
Pari sanaa
Holmesista. Hän on Arthur Conan Doylen luoma fiktiivinen salapoliisi
1800- luvun lopun Lontoossa. Kertomukset julkaistiin aluksi lehdessä.
Niistä tuli tavattoman suosittuja, ja niinpä niitä kirjoitettiin
vuoteen 1927 asti: kaikkiaan
neljä romaania ja 56 kertomusta.
Mutta miksi nuo
jutut viehättivät minua niin kovin? Paljon enemmän kuin vaikka
Tarzan, joka tuntui minusta tylsältä. Syynä ei tietenkään ollut
viktoriaanisen Lontoon miljöö, siitä en voinut siihen aikaan ymmärtää mitään.
Aloin kiintyä siihen paljon myöhemmin – mikä tietenkin pitkitti
Holmes-tarinoiden nautinnollisuutta, niistä paljastui aina uusia
piirteitä. Jätetään pois myös jännityskertomuksen yleinen
vetovoima. Tapahtuu rikos, ja vähitellen se selvitetään. Näin
käy lukemattomissa muissakin
tarinoissa, mutta Holmesissa
on jotain aivan erityistä. Syynä täytyy olla Holmesin persoona.
Sankarina Holmes
täyttää minimivaatimukset. Hän on tarvittaessa rohkea ja
päättäväinen. Hän on myös fyysinen ja osaa jopa tapella, vaikka
hän ei laiskana henkilönä koskaan harjoitellut. Tässä hän
muistuttaa brittiläistä yläkuokan herrasmiestä. Hänen fyysinen
sankaruutensa aiheutuu kuin itsestään luokka-asemasta. Mutta en
ihaillut Holmesia toimintasankarina. Kuten sanoin, riitti kunhan hän
täytti uskottavat minimivaatimukset.
Holmes ei ole
mikään mukava luonne. Sitä paitsi hän ei yleensä
kerro itsestään mitään, eikä juurikaan ilmaise tunteitaan. Sekin
pitää hänet etäisenä, hän on arvoitus. Tunnemme hänet
pääasiassa
hänen ystävänsä tohtori Watsonin kuvaamana. Ja Watson ihailee
Holmesia suunnattomasti
ja sallii hänelle hänen vikansa. Vaikka
hän yrittääkin hyvänä ystävänä pitää Holmesia kurissa. Hän
suree ystävänsä synkkämielisyyttä ja koettaa saada hänet
luopumaan paheistaan: kokaiinin käytöstä, ylettömästä
tupakoinnista, laiskuudesta ja revolverilla ammuskelusta
sisätiloissa. Holmes on myös
etevä viulunsoittaja, mutta
soittaa vain yksikseen lieventääkseen synkkyyttään.
Holmes tulee
selvästi ylemmästä yhteiskuntaluokasta, vaikka ei kovin korkealta.
Epäilemättä hän on käynyt jotain ylempien luokkien
yksityiskoulua. Mutta hän on eristynyt, koulussa hän ei luonut
niille ominaisia toveriverkostoja. Yhdessäkään kertomuksessa emme
tapaa entistä koulutoveria häntä auttamassa, emmekä muussakaan
roolissa. Holmes haluaa tulla toimeen omillaan, vain älynsä ja
kykyjensä varassa.
Ymmärrän, että
romanttista nuorta tällainen tyly sankari kyllä miellyttää.
Holmes näyttää keskisormea muiden
odotuksille, hän haluaa olla vain oma itsensä. Mutta
hän näyttää keskisormea myös rikoksille ja pahuudelle. Hän
on syvästi moraalinen, mutta ei alleviivaa sitä millään tavalla.
Mutta on jotain
paljon enemmän. Holmes-novellit
ovat tieteen ja tiedon kyllästämiä. Holmesilla on hyvät tiedot
lääketieteestä ja kemiasta, ja hän käyttää instrumentteja ja
tekee kemiallisia kokeita tutkiessaan johtolankojaan. Hänen terävät
silmänsä tekevät tarkkoja havaintoja, ja hän tekee niistä
päätelmiä. Tärkeintä eivät kuitenkaan ole itse yksityiskohdat,
vaan se, että niistä vedetään johtopäätöksiä sijoittamalla ne
yleisempään kehykseen. Hän käyttää hyväkseen laajoja tietojaan
psykologiasta, lääketieteestä, sosiologiasta, politiikasta,
biologiasta ja historiasta. Lopulta joukosta hajanaisia havaintoja
muotoutuu järkevä kertomus. Miten ja miksi rikos on tapahtunut. Ja
miten rikollinen ehkä voidaan saada kiinni. Tai
aina ei koeteta saada, sillä kertomuksissa totuutta tarkastellaan
myös moraalin kautta.
Pidin kovasti
noista
novelleista, mutta se ei ole kaikki. Samalla myös samaistuin
kertomuksen sankariin. Halusin muuttua Sherlock Holmesiksi. Elää
eräänlaista tieteellistä elämää. Riippumattomana ja ymmärtäen,
ettei ehkä kannata odottaa tunnustusta, ja että tuo elämä voi
olla joskus myös raskasta
ahdistavaa. Mutta satunnaiset
vaikkakin epätäydelliset onnistumiset hyvittävät paljon.
Tietenkään en
voinut muuttua Sherlock Holmesiksi. Ehkä en olisi kestänyt niin
eristynyttä elämää, oma elämä muodostui toisenlaiseksi. Mutta
minusta tuntuu, että jotain kuitenkin jäi. Unelmamme rakentavat
meidät.
