On mahdotonta kuvata tyhjentävästi kulttuurin sisältöä, etenkin jos sovellamme kulttuurin laajaa määritelmää: yhteisesti jaettua elämisen ja kokemisen maailmaa. Suppeassa kulttuurikäsityksessä kiinnitämme huomiomme kulttuuria kantaviin taidekohteisiin, kuten kuviin, kertomuksiin, runoihin, romaaneihin, rakennuksiin, esineisiin, sävellyksiin, musiikkiesityksiin, elokuviin, näytelmiin, oopperoihin …. tästäkin voisi laatia musertavan laajoja listoja. Jollain tavalla ajattelemme jakavamme keskenämme tämän kaiken – vaikka kukaan yksittäinen henkilö ei voi tuntea siitä kuin aivan mitättömän osan. Jakamisen tunne on selvästikin todellinen. Sitä ylläpitävät jatkuvasti toistuvat enemmän tai vähemmän selvät viittaukset, joihin törmäämme lukemattomissa yhteyksissä. Vaikka viittaukset eivät kohdistuisikaan suoraan tuttuun kohteeseen, niissä on yleensä jotain edes heikosti tunnistettavaa. Voimme ainakin ajatella perehtyvämme joihinkin viitattuihin kohteisiin myöhemmin.
Kulttuuri ei tietenkään voi olla universaalia tai globaalia. Se on sidottu alueisiin, valtioihin, kieliin ja uskontoihin ja jopa sukupolviin. Eräs kulttuurin reviiri on lastenkulttuuri. Länsimaissa se on jossain määrin ylikansallista, ja hyvä niin. Jaettu kulttuuritausta edistää kansojen rauhanomaista yhteiseloa. Näihin etnisiä rajoja ylittäviin kohteisiin kuuluu esimerkiksi sellaiset lastenkirjat kuin Pepi Pitkätossu, Nalle Puh, Lewisin Narnia-kirjat, monet kansansatujen sovitukset, Tolkienin eepokset, Liisa Ihmemaassa, Harry Potter, ja jopa kansalliset muumimme, jotka ovat yllättävän kansainvälisiä. Ja tietenkin sarjakuvat: Aku Ankka, Tintti, Asterix, ja hieman varttuneemmalle sukupolvelle vaikkapa Teräsmies, Batman ja Mustanaamio.
Lapset eivät voi kiinnostua kansainvälisen markkinoiden lastenkirjoista, he ovat täysin aikuisten tekemien valintojen varassa. Lastenkirjojen kansalliseen valikoimaan voikin jäädä hämmästyttävän laajoja aukkoja. Eräs tällainen on Ihmemaa Oz- kirjasarja. Itse olen vähitellen havainnut, kuinka populaarikulttuuri on suorastaan sakeana viittauksia Ihmemaa Oziin. Meiltä suomalaisilta ne jäävät huomaamatta, tai ne ovat käsittämättömiä. Esimerkiksi populaarimusiikissa Elton Johnin suosittu albumi ja kappale Goodbye Yellow Brick Road. Keltainen tiilitie – mitä ihmettä?
L. Frank Baum kirjoitti lapsille suunnatun ja W. W. Denslowin kuvittaman kirjan the Wonderful Wizard of Oz vuonna 1900. Kirjasta tuli suosittu, ja Baum kirjoitti sille 14 jatko-osaa. Myöhemmin muut kirjailijat ovat tehtailleet lisää osia. Ei olekaan mikään ihme, että suosittu kirjasarja on yli sadan vuoden aikana synnyttänyt valtavan määrän kulttuurisia viittauksia – joita me suomalaiset siis emme juurikaan tunnista. Muutama suomenkielinen käännös Ihmemaa Ozista ilmaantui vasta 2000-luvulla. Kulttuurin aukkoa ne eivät täytä, legenda suuressa maailmassa oli jo syntynyt ja lähes unohtunutkin. Vuonna 1939 kirjasta tehtiin myös Judy Garlandin tähdittämä elokuva, joka sekin sai suuren suosion. Siitä on meille jäänyt elämään laulu ”sateenkaaren tuolla puolen”.
Mistä kirjassa on kysymys? Siinä pyörremyrsky sieppaa Dorothy-tytön ja hänen koiransa Toton Kansasista ja pudottaa heidät Oz- velhon hallitsemaan kummalliseen maahan. Siellä he saavat seurakseen peltimiehen, linnunpelättimen ja leijonan. He alkavat astella keltaisista tiilistä ladottua tietä pitkin tavatakseen Oz-velhon, joka voisi ratkaista heidän ongelmansa. Dorothy haluaa takaisin Kansasiin, leijonalla ei ole rohkeutta, linnunpelättimellä ei ole aivoja ja peltimies on vailla sydäntä.
Myöhemmissä kirjoissa tapaamme myös pyöreämahaisen mekaanisen olennon nimeltä Tik-Tok. Sanaa robotti ei ole vielä keksitty, ja Tik-Tokin ilmeisenä esikuvana on steam man, höyryllä käyvän ihmiskoneen idea 1860-luvulta. Tik-Tok toimii kahdella vieterillä, toinen saa hänet liikkumaan ja toinen puhumaan. Tik-Tokilla ei ole sielua, mutta hän on lojaali palvelija – kunhan vieterit muistetaan vetää.
Lukija voi nyt huvitella pohtimalla, tuleeko heti mieleen Oz-kirjojen kulttuurisia viittauksia. Tik-Tok on esikuva lukemattomille fiktiivisille robottihahmoille. Sana ”robotti” esiteltiin vuonna 1920 Karel Čapekin näytelmässä R.U.R. (Rossum’s universal robots). Ehkä Tik-Tok vaikutti siinäkin taustalla. 1940-luvulla Isaac Asimov pohdiskeli robottien lojaaliutta ja esitteli robotiikan moraaliset peruslait. Tik-Tokin nimikaima esiintyy John Sladekin palkitussa scifi-kauhuromaanissa Tik-Tok (1983). Siinä robotin moraalipiirit ovat pahasti vinksahtanet.
Todella erikoinen Oz- viittaus on John Boormanin elokuva Zardoz (1974). Teos on tulevaisuuteen sijoittuva dystopia, jossa alistettua ihmiskuntaa manipuloi suri lentävä kivinen pää, Zardoz. Se vaatii ihmisiltä elintarvikkeita, ja antaa vastalahjaksi aseita. Elokuvan erikoisin nähtävyys on eräänlainen terminaattori Zed, jota esittää James Bond-ikoni Sean Connery. Kalapuikkoviiksissään ja vinyylisaappaissaan hän on kuin joku 1970-luvun seksivälinekaupan mannekiini. Yhteys Oziin on seuaava: Zed haluaa selvittää Zardozin salaisuuden. Hän löytää ikivanhan raunioituneen kirjaston, ja sieltä revenneen kirjan kannen, jossa vain osa kirjaimista on säilynyt: Wizard of Oz. Elokuva on sekava ja kömpelö, jopa nolo, eikä se aikanaan menestynyt. Niinpä se on vähitellen noussut suorastaan kulttimaineeseen.
Tässä esitetty pohdinta kansainvälisestä lastenkulttuurista koskee vain kehittyneitä länsimaita. Suuri osa maailmasta jää ulkopuolelle. Onko sielläkin ollut lastenkulttuuria? En todellakaan tiedä. Länsimainen lastenkulttuuri syntyi sinä suhteellisen lyhyenä ajanjaksona, kun lapset eivät enää olleet resurssi tai tuotantoväline, vaan heille annettiin ainutlaatuinen oikeus olla lapsia. Ehkä tuo jakso on päättymässä. Lastenkulttuuri ainakin pelien ja muun elektronisen viihteen muodossa on taas tekemässä lapsista kaupallisen hyödyntämisen kohteita.
Dorothy, Tik-Tok ja aasi Hirnupotku
