Koronaepidemian aikana erilaiset salaliittoteoriat ovat saaneet uutta virtaa. Joko virukseen ei uskota, sitä pidetään keinotekoisena, tai epidemiaa itseään pidetään USA:n tai Kiinan hallituksen tai superrikkaiden firmojen tai korporaatioiden salajuonena. Salaliittoteorioita löytyy vaikka kuinka paljon, toinen toistaan oudompia, korona on vain yksi monista. Mutta teorioissa ei ole outoa niiden outous, vaan se, kuinka monet ihmiset ovat alkaneet niihin uskoa.
Teorioiden levittämiselle on etsitty yhteiskunnallisia syitä, kuten auktoriteettien kriisi, joka on ollut pitkään näkyvissä kehittyneissä valtioissa. Tai syyksi ehdotetaan teknologiaa, eli valtavasti yleistynyttä sosiaalisen median käyttöä. On helppoa arvata, että nämä tekijät voivat hyvinkin olla ilmiön taustalla. Vaikka vakuuttavan tieteellisen evidenssin hankkiminen niiden vaikutuksesta onkin vaikea hankkia. Voimme harrastaa vain epäsuoraa päättelyä. Esimerkiksi: korreloiko sosiaalisen median käyttö vainoharhaisuuden kanssa. Ja jos tällainen korrelaatio sattuisi löytymään, kumpi on syy ja kumpi seuraus. Vai onko takana joku muu vaikuttaja?
Salaliittoteorioille voidaan etsiä myös psykologisia syitä. Koronavirusepidemia on monimutkainen ilmiö. Siihen liittyy todella paljon erilaisia yksityiskohtia, joita kaikkia edes asiantuntijat eivät hallitse. Mutta ilmiön monimutkaisuus ei oikeastaan selitä salaliittoteorioita, vaan ilmiön huomioarvo. Voimme ottaa yksinkertaisemman esimerkin. Estonian uppoaminen sai liikkeelle joukon outoja teorioita. Vaikka onnettomuustutkinta selvitti tapausten kulun vakuuttavasti, irronnut visiiri löytyi ja nostettiin, auennut keulaportti näkyy robottikameran kuvissa, vakauslaskelmat osoittavat alustyypin vaarallisuuden, vastaava onnettomuus oli tapahtunut aiemmin, ja eloonjääneiden kertomukset sopivat onnettomuuden kuvaukseen. Mikään tosiasioiden vyörytys ei horjuta salaliittoon uskovan ihmisen vakaumusta.
Niin, miksi ihmiset uskovat epäloogisiin ja järjettömiin teorioihin. Tai miksi ihmiset ylipäätään uskovat johonkin. Tässä on kyllä psykologisen näytön paikka.
Tuoreissa uutisissa selitykseksi on nostettu niin sanottu Dunning-Kruger ilmiö. Vuona 1999 Justin Kruger ja David Dunning raportoivat psykologisista kokeista, jolla testattiin ihmisten käsityksiä omista kyvyistään. Löydöksestä käytetään nimeä ylivertaisuusharha. Lyhyesti sanottuna, mitä heikommat kyvyt tai tiedot ihmisellä on, sitä korkeammalle hän ne itse arvioi. Salaliittoteorioihin sovellettuna se vihjaa, että vain tyhmät ja tietämättömät uskovat niihin. Asiassa voisi olla jotain perää, mutta toisaalta se tuntuu turhan omahyväiseltä, elitistiseltä ja suoraviivaiselta väitteeltä. Dunning-Kruger ilmiö on kyllä totta ja kokeet on helppo toistaa, mutta mitä se merkitsee käytännössä, monimutkaisemmissa elämän tilanteissa? Sitä paitsi oma kokemushistoriani kertoo jotain muuta. Myös älykkäät, koulutetut ja paljon lukeneet ihmiset näyttävät varsin usein uskovan järjenvastaisiin asioihin. Entä sitten uskonnot, nekin perustuvat irrationaalisiin oletuksiin, silti emme pidä uskovia tyhminä emmekä tietämättöminä.
Jo 1980-luvulla Daniel Kahneman oli tutkinut päätöksentekoa epävarmoissa tilanteissa, tämä aihe kiinnostaa kovasti erityisesti taloustieteilijöitä. Kahnemanin löydökset ovatkin varsin kiinnostavia. Tärkein löydös oli että ihmisen päätöksenteko on epärationaalista, se ei perustu juurikaan faktatietoon eikä päättelyyn. Pikemminkin hän havaitsi, että päätöksenteko on automaattista, nopeaa ja lähes vaistomaista. Sen pohjana on siis ilmeisesti aiemmin opittua käyttäytymistä, ja mahdollisesti jopa periytyviä reaktioita. On tosin olemassa toinenkin päätöksenteon mekanismi. Ihminen voi nojata päätöksissään myös järkeilyyn, mutta se on työlästä, hidasta ja epäluotettavaa.
Kahneman ei törmännyt omissa kokeissaan ylivertaisuusharhaan, vaan johonkin yhtä kiinnostavaan: nimittäin asiantuntijaharhaan. Kun päätökset liittyvät koehenkilön henkilökohtaiseen asiantuntemukseen, päätöksenteosta tuli silmiinpistävän ylimalkaista ja nopeaa. Asiantuntija ei nähtävästi hevillä viitsi vaivata aivojaan. Kahneman löysi kuitenkin jotain ylivertaisuusharhaa muistuttavaa, sitä voisi kutsua varmuusharhaksi. Mitä vähemmän ihminen tietää puheena olevasta asiasta, sitä lujemmin hän uskoo, että oma mielipide on oikea.
Edellä selitetyt Dunning-Krugerin ja Kahnemnin kuvaamat kognitiiviset harhat eivät anna hyvää kuvaa ihmisestä järkevänä olentona. Niille voidaan kuitenkin antaa ymmärrettävä evoluutiopsykologinen selitys. Ihminen on evoluution kuluessa kehittynyt elämään vaarallisessa ja monimutkaisessa maailmassa. Hän elää kognitiivisten kykyjensä varassa, mutta myös niiden ylärajalla. Yllättävissä tilanteissa pitää reagoida nopeasti, aikaa ja hermoston energiaa ei voi haaskata tarpeettomaan pohdiskeluun.
Päästäksemme syvemmälle salaliitoteorioiden suosion taustaan, pitää mennä syvemmälle neuropsykologiaan. Kansanpsykologian mukaan ihmisen ajattelu perustuu isojen aivojen silmiinpistävän laajaan kuorikerrokseen. Tämä on totta, mutta aivokuori tekee paljon enemmän, se vastaa suurimmasta osasta automaattisia kognitiivisia reaktioitamme. Aivokuori suorittaa hyvin yleisluontoista ja kaikki aistien ja ajattelun lajit kattavaa laskentaa, jota sanotaan hahmontunnistukseksi. Aivot pyrkivät rakentamaan aistimusten ja mielikuvien tulvasta mielekkäitä ja helposti käsiteltäviä hahmoja eli merkityksiä. Tämä toiminta kattaa kaikki tajuntamme lajit, aistimuksista ja havainnoista aina monimutkaisiin selityksiin. Aivomme selittävät meille maailmaa, mahdollisimman nopeasti ja uskottavasti – jotta emme epäröisi.
Salaliittoteoriat ovat juuri tällaisia aivokuoremme tuottavia maailman selityksiä – itse asiassa kaikki maailmaa koskevat teoriamme, joihin tietoinen toimintamme nojaa, ovat juuri tällaisia selityksiä. Entä miksi toiset selitykset ovat niin outoja? Siihenkin voi neuropsykologia antaa erään selityksen. Aivomme rakentavat selitykset niistä aineksista, jotka ovat helpoiten saatavissa. Aivojen läpikäyvä taipumus on yrittää aina olla nopea ja samalla säästää energiaa. Tietysti on eroja myös siinä tavassa, jolla selityksiä aivoissamme punnitaan. Ihmisillä on vaihteleva määrä sisäistä epävarmuutta, ja epävarmuus saa usein epäröimään helppojen ja hieman mutkikkaampien selitysten väillä.
Entä onko ihminen, joka uskoo täysin järjettömiin teorioihin, sitten hullu? Nyt onkin syytä pohtia hulluuden käsitettä. Aikanaan katsottiin, että ihminen, joka ajattelee ja käyttäytyy toisin kuin enemmistö, on hullu. Uskonvainojen aikaan ajateltiin, että ei-uskovat ihmiset olivat hulluja tai kerettiläisiä, jotka myös olivat eräänlaisia hulluja. Valistus johti mielisairauden käsitteen syntymiseen. Mielisairauksilla tai mielenterveyden häiriöillä on erilaisia tunnistettavia piirteitä. Niihin liittyy joskus todellisuusharhoja, ja nuo harhat ovat tunnistettavia ja omintakeisia. Hulluus on siis varsin joustava sosiaalinen käsite. Sillä on suppea lääketieteellinen käyttöalue, ja sanaa on oikeastaan syytä karttaa, koska se on aikanaan ollut loukkaava.
Voiko ihmisellä olla todellisuuskäsityksiä, jotka hän ymmärtää harvinaisiksi, mutta pitää niitä siitä huolimatta oikeina? Ilman muuta voi, ja on monia syitä, miksi hän pitää niistä kiinni. Ensinnä, on aina mahdollista, että tuo todellisuuskäsite onkin oikea. Toiseksi, kulttuurissamme on paljon sitä tukevia ajatusmalleja eli arkkityyppejä. On tarinoita keksijöistä, tiedemiehistä, taiteilijoista tai muista merkkihenkilöistä, jotka ovat myyttisesti taistelleet koko väärässä olevaa muuta maailmaa vastaan. Ja sitten, on myös erilaisia persoonallisuustyyppejä. On luonnostaan luottavaisia, jotka iloisina takertuvat ensimmäiseen keksimäänsä selitykseen, ja on eriasteisia epävarmoja luonteita, jotka punnitsevat hyvinkin pitkään vaihtoehtoisia käsityksiä.
Ja vielä tärkeä asia, maailmankuvat ovat myös sosiaalista valuuttaa. Niiden avulla rakennamme erilaisia lojaalisuuden ja yhteenkuuluvuuden verkkoja. Sitä paitsi aivoillamme on vahva taipumus jäljitellä, rakennamme sosiaalisuutta jäljittelemällä toisten käytöstä, ja samalla rakennamme omaa mieltämme sen mukaan.
Otsikossa lupasin hyviä uutisia salaliittoteorioiden ystäville. Ette ole hulluja! Tällaisten teorioiden rakentuminen on luonnonvoimainen ja normaali prosessi. Samalla on syytä muistaa, että tällaiset teoriat eivät yleensä ole oikeita. Tuskin mikään ihmisen päässä kehittyvä maailmanselitys on täysin oikea. Siksi suosittelen myös harrastamaan hyveitä, josta tärkein on tutkia huolellisesti ja monelta kulmalta tätä mutkikasta maailmaa.
