tiistai 13. huhtikuuta 2021

​Eliitti on jaloa ja viisasta

On erilaisia syitä, miksi joku yhteiskuntaluokka pääsee valta-asemaan. Ja siihen kannattaa todellakin pyrkiä. Sillä valta tuo mukanaan kaikkea mukavaa. Valta tuo hyvää ruokaa ja ennen kaikkea tarpeeksi ruokaa. Valta tuo seksiä eli runsaasti parittelumahdollisuuksia. Valta tarjoaa myös mukavaa joutilaisuutta, tai ainakin mahdollisuutta suunnitella töitään ja toimiaan itse. Ja vallalla on toinenkin ulottuvuus, eli se on sosiaalista valuuttaa. Valta tuo mukanaan yhteisön arvostusta ihailua ja palvontaa. Kukapa ei haluaisi olla ihailtu.

Tällainen analyysi ihmiskunnasta voi tuntua karkealta, mutta se on ehdottoman totta ja se on perustavan laatuista. Eläinten käyttäytymisen tutkijoiden eli etologien havainnot simpanssien tai paviaanien laumakäyttäytymisestä näyttävät meille täsmälleen samanlaisen ihmisyhteisöjen kuvan, vaikkakin vailla korkeakulttuurin röyhelöitä ja parfyymiä. Ja me ihmiset olemme oikein tyypillisiä ja hyviä apinoita. Joten katsokaa vaikka television uutisia ja kuvitelkaa sen kertova apinoiden toilailusta. Näette ihmiskunnan tuorein ja terävin silmin.

Oikeastaan vallan sosiaaliset seuraukset, arvostus ja ihailu ovat kaikkein olennaisimmat. Legendaarinen amerikkalainen psykologi William James (1842 – 1910) on tehnyt terävän havainnon: ”ihmisen syvin tarve on tarve tulla arvostetuksi”. Olen samaa mieltä, olemme ennen kaikkea sosiaalisia eläimiä. Joten unohtakaa Maslowin tarvehierarkia. Unohtakaa seksi ja ruoka, ne ovat kuitenkin toisella sijalla.

Vallalla on vielä eräs ulottuvuus, joka liittyy sosiaalisuuteen. Valta antaa ihmiselle mahdollisuuden ottaa vapauksia psykologisista velvoitteista, eli siitä, mitä pidetään sopivana ja luvallisena käyttäytymisenä. Kun ihmisellä on valtaa, hän voi manipuloida, kiusata, uhkailla, riistää ja kiduttaa lähimmäisiään vain itseään huvittaakseen. Vaikka se on oikeastaan turhaa, vallan mekanismi tarjoaisi muutenkin jo kaiken hyvän ilman tarpeetonta lähimmäisten kiusaamista. Mutta kun ihmisellä on nämä psykologisen pätemisen tarpeet. Joten valtias on väistämättä ahne, julma, manipuloiva ja himokas. Valtias käyttäytyy enemmän tai vähemmän huonosti, oli hän sitten ylipappi, professori, poliitikko tai diktaattori. Se on ihmisen luonto.

Toisaalta ihmisten käyttäytymistä ohjaavat aina erilaiset pidäkkeet, oli hänellä sitten paljon valtaa tai vain vähän. Käytämme niistä erilaisia nimityksiä, kuten omatunto, sosiaaliset normit tai arvot. Pidäkkeet saavat meidät hillitsemään julmuuttamme tai ainakin perustelemaan sitä. Valtias uskoo usein, että hänen valtansa ja julmuutensa palvelee yleistä hyvää, ja että julmuus on tarpeen vallan turvaamiseksi. Valitettavasti valtaan aikaa myöten tottuu, vähitellen tarve perustella julmuutta vähenee ja julmuus lisääntyy. Sanotaan, että valta turmelee, ja se tuntuu olevan ikävällä tavalla totta.

Valtaan liittyy piirre, josta harvoin puhutaan. Valta määrittelee myös tietojamme ja uskomuksiamme. Se, mitä pidämme maailmassa totena ja se mitä arvostamme imee voimaansa vallasta. Asiaa voisi tarkastella historiallisesti. Kuten alussa kuvattu apinalauma-analogia pyrki kuvaamaan, valta on ihmiskunnalla vanha laumapiirre. Dramaattinen käänne syntyi siinä vaiheessa kun ihmiskunta alkoi siirtyä organisoituun maatalouteen. Syntyi erittäin suuria ja hyvin organisoituja yhteisöjä, kansoja. Samalla valta keskittyi voimakkaasti. Ilmeisesti se vaati tuekseen myös voimakkaan uskomusjärjestelmän. Tuon alan valtiaita olivat kuninkaat, jolla oli tukenaan väkivaltakoneisto. Papisto hallitsi puolestaan tiedollista valtaa. Uskonto antoi sekä selityksen että oikeutuksen kuninkaiden vallalle. Monet suuret uskonnot pitävät edelleen sisällään tämän piirteen.

Vähitellen valta alkoi luoda uusia tiedollisia rakenteita. Eräs tällainen rakenne on oikeusjärjestelmä. Se on tietenkin valtiaiden sanelema, mutta se tähtää myös vallan säilymiseen. Oikeusjärjestelmä tekee vallasta yksilön silmissä oikeutetun, ja parhaimmillaan se tuottaa turvallisuutta. Vähitellen se alkoi suojella myös valtaa. Oikeutta ei enää jaeltu käräjäkivillä, vaan eliitin valitsemat tuomarit alkoivat suojella eliittiä.

Valtiailla täytyi tietenkin olla asemansa tueksi ihmisen järkeen vetoavia perusteluja, pelkkä väkivallalla uhkaaminen ei ollut riittävän vakuuttavaa. Siksi valtiaat esiteltiin täysin poikkeavina ihmisinä. Kuninkaat olivat tuhansia vuosia suoraan jumalien valtuuttamia ja siten siunattuja ylimaallisen jaloilla ominaisuuksilla. Eräät valtiaat olivat suorastaan jumalolentoja, kuten Egyptin muinaiset faraot tai Kiinan keisarit. Japanin keisari oli jumala jopa 1900-luvun puoliväliin asti. Erityinen jalous levisi myös vallan alemmille portaille. Sen kuvaava ilmentymä oli aateliston käsite. Koska aateli sai nauttia etuoikeuksista ja rikkauksista, sen täytyi olla myös aivan poikkeavaa ihmisainesta. Äärimmäisen jaloa ja hyveellistä, esikuvallista kaikelle rahvaalle.

Modernissa teollisessa yhteiskunnassa ei enää ole aatelistoa, tai ainakaan aatelisarvosta ei seuraa automaattisia etuoikeuksia. Joten mistä tulevat meille suunnannäyttäjät? Ketä meidän tulee seurata, totella ja uskoa? Kun kuninkaat eivät enää jaa aatelisarvoja tai läänityksiä, valtiaiden kannukset pitää ansaita muilla keinoin. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa huipulle valtiaiden seuraan johtaa kaksi tietä. Rahan reitti on yksinkertaisin. Jos joku onnistuu hankkimaan suuria rikkauksia, hänen täytyy olla erityisen jalo ja viisas. Toinen tie on politiikan reitti. Vanha kuninkaasta ja hänen alaisenaan toimineesta hierarkiasta muodostunut valtajärjestelmä on purkautunut, ja sen tilalle on rakentunut poliittinen edustuksellinen eliitti. Sen periaatteena on ollut valtiaiden tilapäisyys ja vaihdettavuus. Käytännössä tämä ei useinkaan toteudu, vaan poliittinen eliitti saattaa olla jopa yhtä staattinen kuin kuningas- ja feodaalivaltaan nojannut järjestelmä. Vanhasta tottumuksesta oletamme, että myös poliittinen eliitti on erityinen, eli jalo ja viisas.

Nämä rahaan ja politiikkaan nojaavat valtarakennelmat elävät ainaisessa keskinäisessä konfliktissa. Ne eivät kuitenkaan voi nujertaa toisiaan, koska niillä on riippuvuussuhde. Poliittisella vallalla on käytössään väkivaltakoneisto, ja rahan valta hallitsee aineellisen tuotannon resursseja ja niiden valuuttana toimivia finansseja.

On muitakin valtaeliittejä, vaikka ne ovat enemmän tai vähemmän marginaalisia. Uskonnollinen eliitti on menettänyt voimansa, koska ihmiset ovat menettäneet uskonsa. Tämä eliitti on monissa maissa enää vain historiallinen reliikki. Tiedon eliitti muodostuu asiantuntijoista ja tiedeihmisistä. Heillä olisi teoreettinen mahdollisuus toimia yhteiskunnan suunnannäyttäjinä, he eivät ehkä ole jaloja, mutta he saattaisivat kuitenkin olla viisaita. He eivät kuitenkaan voi käyttää valtaansa suoraan. He tarvitsevat poliittista valtuutusta ja rahallisia resursseja. Siksi tieto saattaa laimentua tai korruptoitua. Ja on vielä eräs paha ongelma: tietoa on äärimmäisen vaikeaa mitata ja arvioida objektiivisesti. Tiedon vaikutusvalta on kyllä suuri, sillä sekä poliittinen valta että rahavalta tarvitsevat sitä toimiakseen tehokkaasti. Pitää mainita myös kulttuurieliitti. Sitä on ehkä vaikea määritellä tai rajata, mutta uskomme tai luulemme tunnistavamme sen.

Valta on jättänyt meihin jälkensä. Olemme edelleen vakuuttuneita vallan tuottamasta jaloudesta, ja olemme valmiita uskomaan ja ihailemaan ihmisiä joilla näyttäisi olevan valtaa. Tunnistamme vallan sen universaalin näkyvyyden kautta. Vanhassa historiassa valtaeliitti tuotti itse itselleen näkyvyyttä rakennuttamalla itselleen palatseja ja temppeleitä, pukeutumalla prameasti ja esiintymällä erilaisissa loisteliaissa seremonioissa. Valtarakenteiden muuttuessa tapahtui muutos myös näkyvyydessä. Se siirtyi mediaan. Elokuvateollisuus tuotti julkkiskulttuurin, ja nykyisin internet tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden ottaa itselleen hieman näkyvyyttä vaikka rupeamalla tosi-tv-tähdiksi tai vloggaajiksi. Valta on tosin siirtynyt toisiin kamareihin, mutta ikivanhat taipumuksemme saavat meidät edelleen ihailemaan näkyvyyden saavuttaneita. Heihin on siirtynyt hitunen ikivanhaa viisautta ja jaloutta, tai edes palvottavuutta.