Fukushimasta et selviä kuivin jaloin

Japanin Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus koskettaa ihmisiä laajalti, paljon laajemmalti kun kuvittelemmekaan. Kukaan ei selviä siitä kuivin jaloin.

Ensimmäiseksi menettävät kasvonsa suoraan vastuulliset tahot. Alkaa käydä täysin selväksi, että voimalayhtiö Tepco on aikanaan hankkinut alueelle sopimattoman voimalatyypin, eikä ole edes jälkikäteen parantanut laitosten turvallisuutta, vaikka puutteita on osoitettu. Myös katastrofin hoitaminen alkaa vähitellen näyttää näyttää tehottomalta, kaoottiselta ja epäloogiselta. On uskomatonta, ettei varavoimaa ole saatu laitokselle edes viikossa, vaikka se olisi ollut kiireellisin toimenpide. Onko voimayhtiön oma johto näin sekaisin, vai estääkö viranomaisten puuttuminen asiaan tehokkaan toiminnan? Lähiseudun juomavedestä ja elintarvikkeista tavatut radionuklidit vihjaavat, että mahdollisesti päästöjä ei ole pystytty seuraamaan, tai niitä on vähätelty.

Myös voimalaitosten suunnittelijat saavat osansa kunniasta. Selvää on, ettei onnettomuuden mahdollisuutta ollut huomioitu riittävästi laitoksen suunnittelussa. Aikanaan Tsernobylin onnettomuus oli paljon pahempi, mitä ikinä kuviteltiin mahdolliseksi edes grafiittireaktoreille. Itse asiassa grafiittireaktoreille oli tapahtunut 1950-luvulta lähtien useita pahoja onnettomuuksia. Mutta nuo reaktorit olivat sotilasreaktoreja, ja niiden onnettomuudet salattiin. Nyt Fukushiman onnettomuus osoittaa, että kevytvesireaktorille voi tapahtua onnettomuus, joka on niin ikään pahempi, kuin mitä on osattu odottaa.

Kansainväliset atomienergiajärjestöt eivät ole pystyneet paljoakaan parantamaan turvallisuustilannetta. Nyt tuoreen uutisen mukaan edes EU:n mahdolliset ydinturvallisuutta parantavat säädökset eivät voi velvoittaa jäsenmaita tai niissä toimivia yrityksiä. Jos lähdetään siitä toisinaan puolustetusta periaatteesta, että yrityksellä ei ole muuta moraalia, kuin tuottaa rahaa omistajilleen, päästään peliteoreettiseen positioon. Koska turvallisuus on ydinvoimateollisuudelle vain haitallinen kuluerä, teollisuuden tulee pelata turvallisuustaso mahdollisimman matalaksi. Vastapuolena pelissä ovat viranomaiset ja poliitikot. Peli on epätasainen, koska todellinen ja paras turvallisuus- ja kustannustieto on ydinvoimaloita suunnittelevilla ja käyttävillä yhtiöillä, eikä sen paljastaminen ole niiden edun mukaista. Poliitikot ja viranomaiset taas helposti altistuvat tässä pelissä painostukselle ja korruptiolle.

Entä mikä on kansalaisten vastuu? Ydinvoiman vastaiset painostusjärjestöt ovat vaivoin salanneet vahingoniloaan, ja niitä edustavat yksilöt ovat pilanneet luotettavuutensa esittämällä liioiteltuja ja käsittämättömiä väitteitä. Tavallinen kansalainen taas syyllistyy tunteenomaiseen ja epärationaaliseen reagointiin. Eihän tuo ydinvoimaonnettomuus ole edes pahimmassa tapauksessa kuin murto-osa koko maanjäristys- ja tsunamikatastrofin tuhoista. Mutta mitä muuta hän voisi tehdä? Siinäkin epätodennäköisessä tapauksessa, että viranomaisten tiedotukset olisivat olleet täysin oikeita ja asiallisia, niiden ymmärtäminen, tulkitseminen ja suhteuttaminen olisivat vaatineet erikoistietoja, joita tavallisella kansalaisella ei ole.

Mitä tästä onnettomuudesta jää saldoksi? Ilmeisesti sellainen sekasotku, jota on mahdotonta ratkaista millään kuviteltavissa olevalla keinolla. Ainoa kestävä ja demokraattiseen hallintotapaan sopiva ratkaisu on ajaa ydinvoima ennemmin tai myöhemmin alas. Unohtamatta ydinturvallisuuden parantamista siirtymäaikana.

Ydinvoima ei ole sellainen asia, jota talouselämä, viranomaiset ja poliitikot pystyisivät yhdessä ja sovinnossa hallitsemaan. Siksi siitä on syytä hankkiutua eroon.