perjantai 12. huhtikuuta 2013

Mikä ihmeen Haitz'in laki?

Elektroniikkaan perehtyneet – ja monet muutkin – tuntevat Mooren lain. Se on nimetty Intelin entisen pääjohtajan Gordon Mooren mukaan. 1960- luvun lopulta lähtien se on ennustanut elektroniikan ja tietokoneiden tehon jatkuvan kasvun – ja pitää edelleen lupauksensa. Se on kuuluisin kokeellinen teknologiaa koskeva ”luonnonlaki”. Ja se toi mukanaan digitaalisen vallankumouksen: läppärit, kännykät, tabletit ja muut arkipäivän ihmeet.

Mutta harva tuntee Haitz'in lain. Tämä on kertomus siitä, kuinka löysin Haitz'in lain. Aavistelin sitä ennen kuin löysin sille nimen ja tarkan muotoilun – ja se tuotti minulle suurta hupia.
 
Reilu kymmenen vuotta sitten elektroniikan tarvikkeita myyviin kauppoihin ilmestyi valkoisia ja ihmeen kirkkaita valodiodeja eli LED- komponentteja. Kokeilin niitä itsekin. Pian ne ilmaantuivat myös taskulamppuihin. LED oli pitkään ollut harmiton ja vaatimaton elektroniikan lisäke. Niitä oli käytetty merkkivaloina ja näytöissä. Ne olivat punaisia ja keltaisia, joskus vihreitä. Sinisen LEDin valmistamista pidettiin lähes mahdottomana, valkoisista puhumattakaan. Joten kirkkaat valkoiset LEDit tuntuivat melkein ihmeiltä. 

Samaan aikaan olin valmistelemassa luentoa teknologian dynamiikasta. Mieleeni juolahti, että ehkä tässä olisi uuden innovaation itu. Aloin tutkia asiaa, ja seurasi joitain hyvin hauskoja päiviä. Hain käsiini valaistustekniikkaa koskevia teknologiaennusteita. Ja kas kummaa. LED puuttui niistä tykkänään. Sitä ei katsottu varteenotettavaksi teknologiaksi. Niinpä lisäsin valkoisen LEDin tekniset arvot näihin käyriin, ja havaitsin, että kas vain, se haastaa jo hehkulamput. 

Tarvittiin vielä toinen piste. Kuinka tehokkaiksi LEDit voivat tulla? Tämän pisteen otin fysiikasta. Täydellinen LED muuttaa kaiken sähkön valoksi. Mutta onko se mahdollista? Ehkäpä on, koska puolijohteet ovat lähellä fysiikan perusasioita. Varmuuden vuoksi pudotin tehokkuuden puoleen, ja piirsin tämänkin pisteen valaistustekniikan käyrille. Alkoi näyttää vahvasti siltä, että valaistustekniikan megainnovaatio on käynnistymässä, ja se voidaan jopa ennustaa. Vuonna 2004 esittelin tämän ajatuksen ja täydennetyt valaistustekniikan käyrät oppilailleni.

Mutta yksi asia oli arvauksen varassa: mikä on kehityksen dynamiikka? Itse arvasin kehityksen aika nopeaksi, koska puolijohdetekniikka on hyvin hallittu teollisuuden ala. Mutta onko myös lamppuja ja valaisimia valmistava teollisuus valmis lähtemään kehityksen kelkkaan? Vuosi vuodelta arvaukseni tulos vahvistui. Valaistuksen megainnovaatio todella vyöryy eteenpäin. Olen jo tehnyt sen päätöksen, etten osta enää yhtäkään pienoisloistelamppua kotiini, vaan ainoastaan LED-lamppuja. Enkä ole katunut.

Tämän vuoden alussa löysin ilmiölle nimen. Ronald Haitz tavallaan jatkoi siitä mihin minä olin lopettanut. Hän keräsi teollisuustilastoja ja analysoi niitä. Tuloksena hän saattoi esitellä valodiodien kehitystä koskevan luonnonlain, jota on alettu kutsua Haitz'in laiksi. Sen pääpiirteet ovat: LED-komponentista saatava valovirta kymmenkertaistuu kymmenessä vuodessa, ja tietyn valovirran tuotantokustannukset putoavat vastaavassa ajassa 1/20 osaan. Myös valotehokkuus parantuu ja ylittää 200 lumenia wattia kohti vuonna 2020. Valotehokkuutta rajoittaa kuitenkin se fysikaalinen tilanne, jossa kaikki lamppuun viety sähkö muuttuu valoksi. Tuo raja on 638 lumenia wattia kohti 550 nm aallonpituudella.

Aikaa myöten yleisölle paljastui myös näytelmän todellinen sankari, Shuji Nakamura, ottaessaan vastaan suomalaisen Millenium-palkinnon vuonna 2006. Myös tämä on hauska kertomus. 

Mainitsin jo, että sinisen LEDin valmistusta pidettiin lähes mahdottomana. Mutta ei täysin. Elektroniikkainsinöörin koulutuksen saanut tohtori Nakamura tiesi, että tarvittiin puolijohde, jonka valenssivyössä on sinistä aallonpituutta vastaava energia-aukko. Tunnetuista puolijohteista siihen kävisi indiumgalliumnitridi.

Maailmassa on joukko yrityksiä, jotka valmistavat fyysikoiden ja kemistien kokeissaan tarvitsemia erikoisia aineita. Joten tilataan vaikkapa 100 grammaa indiumgalliumnitridiä. Mutta yksikään yritys ei halunnut ainetta toimittaa. Sen valmistaminen kun oli liian hankalaa. 

Mikä nyt eteen? Moni olisi lopettanut siihen, mutta Nakamura päätti kehittää indiumgalliumnitridin valmistusmenetelmän. Ja loppu on sitten historiaa. (Ja se valkoinen valo saadaan päällystämällä sinistä valoa tuottava puolijohdesiru sopivalla loisteaineella). 

Nyt menen eteiseen, ja napsautan valot päälle. Minulla on eteisessä kauniilla lasivarjostimella varustettu valaisin 1920-luvulta, mutta se on kovin pieni. Jos laitan siihen isomman kuin 20 watin hehkulampun, se käy liian kuumana. Nyt siinä on pieni 4 watin LED-lamppu, joka antaa 330 lumenin valovirran. Se vastaa noin 35 watin hehkulamppua, ja valaisin ei ole edes haalea!