Ovatko patentit hyödyllisiä?

Yhdistämme mielellämme toisiinsa patentit, keksijät, keksinnöt ja innovaatiot. Ja onhan se oikeutettua, kyllä nämä sanat tosiaan kuuluvat yhteen. Juuri luin Helsingin sanomista keksijän haastattelun. Siinä todettiin, että keksijöitä ei arvosteta tarpeeksi. Heitä ei tueta. Keksinnötkin varastetaan. Keksijä vaikutti sekä oman arvonsa tuntevalta että katkeroituneelta. 

 

Se oli siis hyvin tyypillinen keksijän haastattelu. 

 

Tunnen tätä keksintöasiaa jo ammattinikin puolesta. Lisäksi olen itsekin keksijä. Olen muotoillut keksintöjeni pohjalta kymmenkunta patenttimuotoista kuvausta, viimeisen muutama vuosi sitten. Niistä 6-7 on edennyt patenttihakemukseksi, ja 3 tai 4 patenttia on myönnettykin. Toisaalta olen myös siinä mielessä tyypillinen keksijä, että en ole rikastunut patenteillani. Asia on toisin, kuluja niistä on ollut enemmän kuin tuottoa. 

 

Olen saanut ensiluokkaisen teknisen koulutuksen, joten minulla on ollut realistinen kuva patentoinnin tarkoituksesta ja mahdollisuuksista. Mutta olen tuntenut myös toisenlaisia, itseoppineita keksijöitä, ja yrittänyt auttaakin heitä. Heitä on ollut asiakkaina, ja toisia olen tukenut ystävyyden tai sukulaisuuden takia. Hyvin yleinen harhaluulo keksijällä on, että patentilla itsellään on arvoa.

Siksi heidän mielestään pitäisi saada nopeasti aikaan sellainen patenttihakemus, että patentti myönnetään. Ja sitten alkaa tulla rahaa.

Mutta ei se niin mene. Patenttihakemuksesta koituu yleensä vain pelkkiä kuluja. Joten pohditaan ensin patentin luonnetta. Se on aikoinaan ollut insinöörille annettu etuoikeus harrastaa ammattiaan tietyllä alueella. Mutta 1700- luvulta lähtien se on tarkoittanut yksinoikeutta hyödyntää keksintöä kaupallisesti. Valtio siis suojelee keksijän liiketoimintaa kilpailua vastaan - saattaakseen keksijän menestyksen alkuun. Mutta se haluaa vastikkeen. Kun patentti myönnetään, se tulee julkiseksi. Näin keksintöön sisältyvä tieto leviää. Lisäksi patentin suoja on rajattu 20 vuoteen.

Tämä kuulostaa reilulta, ja sellaiseksi se on tarkoitettukin. Mutta asialla on pimeät puolensa. Niistä myöhemmin.

Keksijän mahdollisuus ansioihin on siten kahdenlainen. Hänen pitää joko hyödyntää keksintö itse rupeamalla yrittäjäksi - usein keksintöä myös hakee joku yritys, jolle keksijä jo työskentelee. Tai sitten keksijä voi lisensoida keksintönsä käyttöoikeuksia, tai myydä koko patentin. Mutta vihjasin jo, ettei se ole helppoa. Seuraavassa kerron asioita, jotka auttavat ymmärtämään, miksi yksinään toimivan keksijän osa ei välttämättä ole kovin kadehdittava.

Patentteja käytetään yleisesti innovaatiomittareina. Ne eivät ole siihen tarkoitukseen kovinkaan hyviä, mutta ylipäätään innovaatioita on vaikea mitata. Patentin käyttö mittarina on houkuttelevaa myös, koska patenttitoiminta on laajaa. Yksin Euroopassa myönnetään vuosittain noin 50000 patenttia. Se on suuri luku, mutta panee myös miettimään, ovatko patentit todellisuudessa arvokkaita? Mittaavatko ne teollisuuden tai kansakuntien aineettoman arvon tuottoa?

Neuvostoliitossa työskennellyt omaperäinen luovuustutkija Genrich Altshuller analysoi ja luokitteli 1970-luvulla tuhansia patentteja niiden originaalisuuden mukaan ja päätyi erääseen arvioon keksintöjen laadusta - eli siis niiden innovatiivisuudesta. Hänen mukaansa patenteista 32 prosenttia oli jokseenkin tavanomaisia konstruktioita. Vähäisiä parannuksia jo tunnettuihin ratkaisuihin esitteli 45 prosenttia patenteista, ja 18 prosenttia saatettiin luokitella olennaisiksi parannuksiksi. Neljä prosenttia esitteli täysin uudenlaisen periaatteen, ja yksi prosentti patenteista oli niin radikaaleja, että ne saattaisivat johtaa täysin uudentyyppiseen tuoteinnovaatioon.

Valitettavasti tilanne eri ole edes näin hyvä. Myönnettyjen patenttien suurelta tuntuva lukumäärästä selittyy saman keksinnön patentoinneista eri maissa. Huomattava osa patenteista ei myöskään ole riippumattomia, vaan tietyn vahvan idean ympärille ilmaantuu lukuisia siihen liittyviä patentteja, joissa esitellään erilaisia yksityiskohtia tai teknisiä vaihtoehtoja. Toinen patentoinnin ilmaisevuutta vähentävä seikka on se, että etenkin suuryritysten patentointi on suurelta osin aggressiivista. Tarkoitus ei aina olekaan hyödyntää patentoitua ideaa vaan haitata kilpailijoiden toimintaa.

Vaikka liitännäispatentit ja hyökkäävä patentointi jätettäisiin pois laskuista, täysin uusia keksintöjä patentoidaan vuosittain satamäärin. Toisaalta historiasta tiedetään, että sellaisia keksintöjä, jotka luovat merkittäviä, globaalisti uusia teollisuudenaloja, ilmaantuu vain muutamia vuosisadassa. Joten jopa tie ainutlaatuisesta keksinnöstä menestyväksi innovaatioksi nousee useimmiten pystyyn.

Yksityisen keksijän mahdollisuus rikastua keksintönsä patenttioikeuksien avulla on siis verrattavissa lottovoittoon - paitsi että lottovoitto on todennäköisempi. Silti keksijöitä riittää, ja hyvä niin. Ja kyllähän moni keksijä menestyykin. Mutta yleensä tuo menestys on seurausta keksijän toimeliaisuudesta, keksinnöillä on siinä vain osamerkitys.

Minkä neuvon antaisin aloittelevalle tai pidemmälle edistyneelle keksijälle? Kehottaisin ilman muuta jatkamaan harrastusta, ainakin niin kauan kun se tuntuu kiinnostavalta. Ja muistamaan, että patentti ei ole päämäärä, vaan apuväline, ja usein kallis ja hankala sellainen. Kannattaa siis miettiä, onko patentti ylipäätään tarpeellinen. Jos tuntuu siltä, keksijöiden järjestöiltä ja TEKESiltä saa käytännön tason tukea. Tai, jos keksintö liittyy työsuhteeseen, se on ilmoitettava työnantajalle (ja jos työnantaja sattuisi ottamaan sen haltuunsa, keksijää saa edes jonkinlaisen korvauksen).

Olen käsitellyt laajemmin keksintöjen ja innovaatioiden suhdetta kirjassani ”Innovaattorin opas”. Keksijöiden kannattaa myös tutustua siihen.