Kesäkuun puoliväli ja
pienimuotoinen festivaali Ykän pubin pihalla Oulun Toppilassa.
Paikka ei ole erityisen muodikas, vaan ns. tavallisen rahvaan pubi -
ja siksi se on juuri nyt aivan erityisen muodikas, etenkin kun pubi
joutuu pian lopettamaan, se jää rakennustöiden alle.
Tulen paikalle myöhään, koska
sateen jumalatar Esteri osallistuu myös festareille. Tarkoitukseni
on myös bongata myöhemmin esiintyvä Dave Lindholm. Mutta nyt sade
on loppunut ja taivas kirkastumassa. Lauteilla on bändi, jonka nimi
ei valitettavasti jäänyt mieleeni. Joka tapauksessa bändi on aivan mainio, juuri sellaista ränttätänttää, joka istuu niin
loistavasti Ykän pubin miljööseen Toppilan teollisuusalueella.
Alkaa viimeinen kappale, mikä on "Highway to hell". Ja se
todella uppoaa. Kappale venyy pitkäksi, nyt jammaillaan.
Ja yleisö on aivan myyty. Käsiä
heilutellaan, lauletaan täyttä kurkkua mukana. "Highway to
hell". Bändi on ekstaattisessa tilassa. Biisi on jo karannut
täysin käsistä. Soittajat halailevat toisiaan ja yleisökin
halailee. Kertosäe toistuu ja toistuu, ja se on ihanaa. Koska ilta
on niin ihana, lämmin ja raikas, ja koska musiikki vain kerta
kaikkiaan kuulostaa niin hyvältä. Olemme hyvin onnellisia. Kaikki,
minäkin. "Highway to hell".
Mutta eivätkö nuo sanat tarkoita
jotain? Aivan varmasti, ja kaikkihan tietävät sen. Ja juuri siksi
kaikki olikin niin sanomattoman ihanaa.
Tämä episodi palautui mieleeni, kun
muutama päivä myöhemmin ryhdyin lukemaan George Makarin kirjaa
"Soul machine" (Norton 2015). Se ei käsittele
soul-musiikkia, vaan alaotsikon mukaan esittelee "modernin
mielen keksimisen historiaa". Tuota 500- sivuista opusta ei
tietenkään saa suomalaisista kaupoista eikä kirjastoista - mutta
tilaamalla internet-kaupasta se tulee hetkessä.
Kirja kuvaa sitä 1600- luvulla toden
teolla käynnistynyttä prosessia, jonka kuluessa ihmiskunta - niin, siis eurooppalaiset - alkoi
vakavissaan epäillä sielun olemassaoloa ja jopa vapaata tahtoa. Tuo
innostava, pelottava ja jopa vaarallinen prosessi tapahtui pääosin
Englannissa ja Ranskassa, missä se kulminoitui suureen
vallankumoukseen. Muutoksen polttopisteessä olivat
luonnontieteilijät, filosofit ja ennen kaikkea mielisairaita
hoitaneet lääkärit. Hulluista ihminen oppii. Ja lapsista. Sitten
tuo kaikki kamaluus ja ihanuus oli ohi, ja kaikenlaista ikävääkin
tapahtui. Tuli vastareaktio, joka jossain mielessä jatkuu edelleen.
Mutta pienen hetken näytti, että kaikki on mahdollista. Synnin ja
uskonnon ahdistus ja kauhut ja kirkon terrori voisivat olla
lopultakin ohi. "Highway to hell", ja iloisesti!
Tuosta kirjasta ei nyt sen enempää.
Se ansaitsee aivan oman postauksen, lähitulevaisuudessa.
No entäs se Dave Lindholm? Dave ei
pettänyt, vaan oli ehdoton ja nerokas niinkuin pitääkin.
Suomalaisen kielialueen salainen musiikkiaarre, Bob Dylan ja Leonard
Cohen samassa persoonassa, mutta aivan omaperäisellä tavalla.
