On aina helpompaa myydä tuotteita, jotka herättävät myönteisiä mielikuvia. Myönteisyyden myynti on erityisen helppoa, kun myyntitavara koostuu pelkästään mielikuvista. Tällainen läpeensä positiivinen kauppatavara on jo jonkin aikaa ollut positiivinen psykologia.
Psykologian valtava läpimurto länsimaiseen kulttuuriin tapahtui Sigmund Freudin ja hänen kollegoittensa kehittämän psykoanalyysin myötä. Sillä oli merkittävä vaikutus kulttuuriin, se koettiin eräänlaiseksi taiteiden tieteelliseksi viitekehykseksi. Sen kosketus oli erityisen vahva 1900- luvun kirjallisuudessa ja Pohjois-Amerikan elokuvateollisuudessa. Psykoanalyysin suuri suosio on jälkeenpäin ajatellen helposti ymmärrettävää. Se punoi taitavasti yhteen seksuaalisuutta ja hämärää tieteelliseltä vaikuttavaa terminologiaa. Terapian kulku taas muistuttaa kristillisen kirkon rippiä: potilas ”tunnustaa” usein seksuaalisviritteisiä syntejään papille eli analyytikolle. Yhdysvalloissa psykoanalyyttisestä terapiasta kehittyi laajaa ja harjoittajilleen hyvin kannattavaa liiketoimintaa. Käsityksemme ja erityisesti mielikuvamme terapiasta ovat sille paljosta velkaa.
1900-luvun loppuun mennessä psykoanalyysin hohto oli jo suuressa määrin kadonnut, ja se oli menettänyt suurimman osan tieteellisestä statuksestaan. Sitä paitsi psykoanalyysi puhuu kovin vakavista ja ikävistä asioista. Kaupallinen maailma oli kiinnostuneempi myönteisestä kauppatavarasta. 1990-luvulla Yhdysvalloissa syntyi psykologian suuntaus, joka suorasukaisesti nimittää itseään positiiviseksi. Sen puolestapuhujana toimii Pennsylvanian yliopiston psykologian professori Martin Seligman. Positiivinen psykologia näkee itsensä jatkumona aiemmille myönteisyyttä ja henkistä kehitystä korostaville psykologian suuntauksille. Se väittää jopa nojaavansa antiikin filosofian perinteeseen, jonka mukaan ihmisen tärkein tavoite on pyrkimys hyvään elämään. Positiivisen psykologian ajatuksia on tuonut Suomeen näyttävästi filosofi Esa Saarinen. Positiiviseen psykologiaan lukeutuu myös tarkemmin fokusoituja aatesuuntia, erityisesti neurolingvistinen ohjelmointi (NLP) ja mindfulness eli ”tietoisuustaidot”. Niihin en puutu tässä tarkemmin, totean vain että tieteellistä pohjaa niillä ei ole. Ammatilliset arviot niistä vaihtelevat haitallisesta lievästi hyödylliseen.
Positiiviseen psykologiaan on kohdistunut alusta alkaen voimakasta ammatillista kritiikkiä. Esimerkiksi sen peruskäsitteitä pidetään epämääräisinä ja jopa virheellisesti määriteltyinä, ja argumentointi on sekavaa. Kritiikki ei ole juurikaan vaikuttanut liikkeen suosioon. Yhdysvaltain armeija on merkittävä positiivien psykologian soveltaja, ja positiivisten terapioiden globaaliksi liikevaihdoksia arvioitin 37 miljardia euroa vuonna 2018.
2010- luvulla positiivinen psykologia alkoi levitä Euroopan johtajien piirissä suorastaan hämmentävällä voimalla, se oli eräänlaista finanssikriisin jälkeistä terapiaa. Britannian pääministeri David Cameron intoutui mittauttamaan brittien onnellisuutta kahden miljoonan punnan kyselytutkimuksella. Ranskan entinen presidentti Nicolas Sarkozy olisi halunnut vaihtaa bruttokansantuotteen onnellisuusindeksiin. Saksan liittokansleri Angela Merkel kutsui koolle suuren hyvinvointiseminaarin. EU-presidentti Herman Van Rompuy lähetti onnellisuusoppaan The world book of happiness kahdellesadalle valtionpäämiehelle. Suomessa pääministeri Jyrki Katainen näki positiivisessa psykologiassa ratkaisun kansakunnan ongelmiin. Valtionjohto tilasi itselleen mittatilaustyönä juuri Suomen tarpeisiin räätälöidyn yhteiskunnallisen self-help-oppaan Kestävän kasvun malli. Kuriositeettina voi mainita, että kirjalla ei ole mitään tekemistä ekologisen kestävyyden kanssa. Kirjan eräänlaisena hittisanana lanseerattu ”kukoistus” on lainattu Martin Seligmanin menestyskirjasta Flourish.
2020-luvulle tultaessa Suomen poliittinen eliitti oli jo menettänyt kiinnostuksensa positiiviseen psykologiaan, mutta suurelle yleisölle suunnatut kaupalliset terapia- ja valmennuspalvelut voivat edelleen hyvin. Liike on laskeutunut poliitikkojen ja konsulttien korkealentoisten puheiden tasolta syvemmälle kulttuuriin. Siitä on tullut radion puheohjelmien ja lehtikolumnien lähes jokapäiväistä ja ilmeisen suosittua sisältöä. Varmaan radion kuuntelijat saavat lohdutusta ymmärtävästä ja empaattisesta puheesta, ja ilman muuta ohjelmien tekijät haluavat auttaa ihmisiä. Uskonnollisissa hartausohjelmissa psykologisoiva empatiapuhe on syrjäyttänyt uskonnollisen sisällön eli opinkappaleiden selittämisen ja sanan julistamisen lähes kokonaan. Radiossa tämä toimii, se on tunnetusti intiimi väline, ja tällainen ohjelma koetaan henkilökohtaisena. Televisiossa tällaisia ohjelmia ei juuri olekaan. Kanadalainen mediaguru Marshall McLuhan (1911–1980) ymmärsi asian, hänen mukaansa radio on ”kuuma” ja televisio ”kylmä” media. Kirjastoissa tämä formaatti suorastaan kukoistaa. Populaari psykologia, rajatieto ja itsehoito lienevät eniten lainattuja tietokirjalajeja oppi- ja kurssikirjat pois lukien.
Positiivisen psykologian suosiosta voi tehdä mielenkiintoisen johtopäätöksen. Se on laajentunut suoranaiseksi kapitalistisen talousjärjestelmän yhteiskunnalliseksi ideologiaksi ja popularisoitu äärimmilleen. Ja onhan se toki houkuttelevampi ideologia kuin maanisesti hoettu ja uhkaavasti haalistuva mantra ahneuden perimmäisestä siunauksellisuudesta.
Mitä tähän voisi lisätä? Positiivisuutta ja onnellisuutta on vaikeaa ja sopimatonta vastustaa. Varmaankin ihmiset kokevat saavansa apua positiivisuuspuheesta. Tässä kohdassa usein mainitaan myös niin sanottu terapian ihme. Terapia yleensä auttaa, oli se millaista tahansa. Tämä ilmiö on vahvistettu psykologisissa kontrolloiduissa kokeissa. Se selittää hyvin terapian tarjoajien suosion ja menestyksen.
