perjantai 8. huhtikuuta 2022

Kuinka tietokirjat rakensivat suomi-kuvaa ja sivistynyttä kansakuntaa

Mistä on aikanaan syntynyt ajatus Suomesta? Ehkä sen takana on kylmiä tosiasioita. Jossain kaukana kylmässä pohjoisessa on kaukainen tarunhohtoinen paikka, Ultima Thule. Se tunnettiin jo antiikissa, noin 300 eaa. Väitettiin, että tuolla kaukaisen pohjolan alueella asuisi ihmisiä. Ilmeisesti siellä oli jopa käyty, sillä tarun mukaan siellä paistaa aurinko vuorokaudet ympäri. Samasta syystä tarinaan ei oikein uskottu. Thule oli vain kiehtova legenda, mutta hyvin epätodennäköinen.

Legenda Thulesta oli kuitenkin sitkeä. Thule paikallistui pohjoisen Britannian saariin, Islantiin ja Norjaan. Se antoi oman sävytyksensä myös käsitykseen Suomesta, joka sai nimen Fennia tai Fennica, nimi esiintyy roomalaisella historioitsijalla Tacituksella ( 55–120). Kirjallisiin lähteisiin Fennia alkoi ilmaantua säännöllisesti 1100-luvulla. Olaus Magnus kirjoitti suomalaisista vuonna 1555 ilmestyneessä teoksessaan Pohjoisten kansojen historia. Teoksen viehättävissä kuvissa näemme suomalaisia askareissaan, metsästämässä, kalastamassa ja hiihtämässä. Pääosin kuvasto on toki oman aikansa yleisesti käytettyä aineistoa, vaatetuskin on lähinnä eurooppalaisen tyylin mukaista. Fennia esitetään myös hänen runsaasti kuvitetuissa kartoissaan, suunnilleen oikealle paikalle sijoitettuna mutta vahvasti mielikuvituksen voimin täydennettynä.

Käsitys suomalaisista on muovautunut jo Tacituksen aikanaan laatiman kuvauksen mukaiseksi. Villiä ja viheliäisen köyhää ja huonosti puettua kansaa, joka ”asuu risumajoissa”. Näin kuvattiin tuota kaukaisessa pohjolassa asuvaa umpimielistä ja itsepäistä kansaa, joka jurottaa itsekseen puhuen keskenään käsittämätöntä kieltä.

Suuri etappi Suomea käsittelevässä tietokirjallisuudessa on Johannes Messeniuksen kirjoittama kuvitettu pohjolan historia Scondia illustrata. Messenius oli sekaantunut katolisten ja protestanttien väliseen vehkeilyyn, ja hän kirjoitti teoksen vuosina 1616–1636 ollessaan vangittuna Kajaanin linnassa. Kirja ilmestyi painettuna Tukholmassa vasta 1700- luvun alussa. Teos on pitkälle mielikuvituksen tuotetta, historioitsijoiden yleisen tavan mukaan hän yritti rakentaa maalleen eli Ruotsille arvokasta menneisyyttä, ja liitti sen raamatun henkilöihin ja kertomuksiin. 15-osaisen kirjan kymmenes osa käsittelee Suomea, sen alkuperäiset lähteet ovat kadonneet. Messeniuksen muotokuva vuodelta 1611 on vanhin tunnettu suomalainen öljyvärimaalaus, se on nähtävissä Oulun tuomiokirkossa.

Suomalaiset oppineet alkoivat vähitellen kiinnostua yleisestä suomi-kuvasta. Daniel Jusleniusta (1676 – 1752) pidetään ensimmäisenä fennofiilinä. Hänen suomalaisuutta ylistävät väitöskirjansa perustuivat kuitenkin vielä tunnepohjaisiin kuvitelmiin. Suomen historian isänä pidetty Henrik Gabriel Porthan (1739 – 1804) tarkasteli kriittisesti Suomea käsitteleviä kirjallisia lähteitä. Tulos oli varsin laiha, ja johtopäätös oli asiallisen tyly: maamme ei ollut vielä kelvollinen toimivaksi yhteiskunnaksi. Tarvittiin kansan sivistystason kohottamista ja elinkeinojen kehittämistä. Porthan piti maamme lukemattomia järviä haitallisena, ja ehdotti niiden kuivattamista.

1800- luvulla alkoi Suomessa pitkä ja intensiivinen henkisen ja aineellisen kehityksen kausi. Vaikka tuohon kauteen sisältyi nälkävuosien suuri katastrofi, sadassa vuodessa Suomen väkiluku kaksinkertaistui. Aikakauden suuria aatteita olivat nouseva kansallisuusaate, suomenkielen asemaa ajava fennomaaninen liike, valtiojärjestystä uudistava demokratialiike, raittiusliike, naisliike ja työväenliike. Kaiken pohjana oli kuitenkin kansansivistyksen ajatus – sen siemenet oli kylvetty jo edellisinä vuosisatoina. Koululaitosta piti kehittää ja ennen kaikkea kansalle piti saada hyödyllistä luettavaa.

1700- luvulla maailman merkittävimpiä sivistyshankkeita olivat ensyklopediat eli tietosanakirjat. Edistyksen ihanteiden mukaan vapaa ihminen tarvitsee laajan yleissivistyksen voidakseen toimia hyödyllisenä yhteiskunnan jäsenenä. Hankkeista kuuluisin ja merkittävin oli Denis Diderot’n ja Jean le Rond d’Alembert´n toimittama mittava Encyclopédie, ou dictionnaire raisonné des sciences, des arts et des métiers. Kirjan arvellaan vaikuttaneen jopa Ranskan suuren vallankumouksen syttymiseen. Ensimmäinen suomenkielinen tietosanakirja oli Agathon Meurmanin Sanakirja yleiseen siwistykseen kuuluwia tietoja varten (1883-1890). Se sisälsi 945 sivua ja noin 12 000 hakusanaa. Suuri kansallinen hanke oli 1909-19 ilmestynyt Tietosanakirja. Sen julkaisuyhtiön takana olivat osakeyhtiöt Otava ja Werner Söderström. Tuota teosta varten suomen kieliopin isä Emil Nestor Setälä keksi sanan "tietosanakirja". Kirjassa oli 66 000 hakusanaa, ja sarjaa myytiin hämmästyttävät 16 000 kpl, mikä oli yllätys myös kustantajalle.

1800- luvun lopulla ilmestyi myös kirjoja, joissa oli tietosanakirjan tapaisten hakusanojen mukaan ryhmiteltyjä pidempiä artikkeleita. Tällainen oli Zacharias Topeliuksen kirjoittama lukukirja Boken om Vårt Land (1875) ja sen suomennos Maamme kirja (1876). Se kuvailee Suomea, sen maakuntia, luontoa, kansaa ja historiaa. Alempien luokkien lukukirjaksi laadittua teosta luettiin kouluissa vuosikymmeniä. Kirjan menestys löi kaikki ennätykset, sitä myytiin vuoteen 1907 mennessä uskomattomat 240 000 kappaletta.

Hieman saman kaltainen teos oli kuusiosainen tietokirjasarja Oma maa. Tietokirja Suomen kodeille (1906), jonka toimitti E.G. Palmen. Kirjassa osa artikkeleista oli ryhmitelty kalenterin mukaan, eli siinä on kuhunkin päivään liittyviä tapahtumia ja henkilöitä. Sarjasta julkaistiin samalla periaatteella kokonaan uudistettu laitos vuonna 1958.

Kirjoja siis janottiin ja niitä luettiin. Vaimoni isoäiti Lempi Katariina Korhonen, työväenluokkainen tyttö, pohti päiväkirjassaan, mitähän tekisi, jos saisi oikein paljon rahaa. Hän ostaisi kirjoja, paljon kirjoja! Ja hän haaveili myös paremmasta ”laudakosta” eli kirjahyllystä. Joulukuussa 1918 hän saikin ihmeellisen syntymäpäivälahjan: Oma maa- kirjasarjan! (Piirrä piirtojasi, elon armas käsi, 2021).

Jos kokonainen kirjasarja tuntui liian kalliilta, oli mahdollista hankkia tiiviimpää tietoa tarjoava yksiosainen tietosanakirja. Yrjö Karilaksen Pikkujättiläinen: tietokirja nuorisolle, muistikirja aikuisille ja ohjekirja itseopiskelijoille alkoi ilmestyä vuonna 1924, sen ensimmäisessä painoksessa oli 952 sivua. Vuoden 1964 laitoksessa, joka oli 19. painos, oli 1449 sivua, ja kirjan yhteenlaskettu myynti oli 300 000 kappaletta. Vuonna 1984 julkaistiin vielä nostalginen Uusi pikkujättiläinen, josta otettiin vuoteen 1991 mennessä kymmenen painosta.

1800- luvun lopun ja 1900-luvun alun tietokirjat eivät kerro vain historiasta, viljelytekniikasta, luonnonoloista ja kulttuurin merkkihenkilöistä. Suomi oli nopeasti modernisoituva, teknistyvä ja teollistuva maa. Oli tarve kertoa ihmisille yleistajuisesti myös tieteestä, tekniikasta ja teollisuudesta, ja tällaisia kirjoja julkaistiin, usein ulkomaisten esikuvien mukaan. Hienoin esimerkki on kolmiosainen Keksintöjen kirja (1907, 1908). Sen toimitti Vihtori Peltonen alias kirjailija Johannes Linnankoski ”suomalaisten ja ulkomaisten asiantuntijoiden avulla”. Kirja on runsaasti kuvitettu, ja siinä on yhteensä 1700 sivua. Syvemmälle tieteen suuntaan kurotti saksalaisen professori Leo Graetzin käännetty ja Suomen oloihin mukailtu suurteos Sähkö ja sen käyttö (1922). Runsaasti kuvitettu kirja kuvaa kansantajuisesti sekä fysiikkaa että sen teknisiä sovelluksia aina sähkövoimaan, radioon ja radioaktiivisuuteen asti.

Erittäin tärkeä ja innostava kirja oli Ilmari Jäämaan vuonna 1919 julkaisema Nuorten kokeilijain ja keksijäin kirja. Ilmari Jäämaa toimi johtotehtävissä sekä Nuoren Voiman Liitossa että kustannusyhtiö WSOY:ssä. Kirjassa kuvattiin lähes kaikkea sitä jännittävää ja mielenkiintoista, mikä tuohon aikaan saattoi nuoria insinöörin taimia kiinnostaa, ja siinä annettiin ohjeita erilaisten laitteiden rakenteluun. Kirja kattoi muun muassa valokuvauksen, elokuvan, sähkökoneet, puhelimen ja radion. Kirjasta otettiin yhteensä 13 lisättyä painosta, viimeinen vuonna 1958.

Nämä varhaiset tietokirjat rakensivat realistista ja modernia kuvaa maailmasta ja Suomesta. Maamme kirjassa historiankuva on toki romanttinen ja sankarillinen, mutta epätieteelliset viittaukset muinaisiin kulttuurikansoihin on jo hylätty. Emme ole ateenalaisia, emmekä myöskään ole ”valittua kansaa”. Tällaiset maininnat elävät enää vanhoissa lauluissa, virsikirjoissa ja hartauskirjoissa.  

Maamme kirjan kirjoittamisen aikaan tieteellinen maailmankuva oli vielä jäsentymässä, mikä johti virheellisiin käsityksiin ja toimiin. "Hyödyn aikakauden" ruotsalaiset teoriat ja opit eivät oikein toimineet käytännössä. Hallaa ei voi torjua soita ja kosteikkoja kuivaamalla. Ne toimivat lämpövarastoina, joten tällainen toiminta vain pahentaa pakkasvahinkoja. Myös järvien kuivatus pääsi vauhtiin: jos matalammalla korkeudella on toinen vesistö, järvi voidaan kuivata kaivamalla kanava. Se oli kuitenkin hyödytöntä, kuivatut järvet osoittautuvat maanviljelyyn kelpaamattomiksi. Kävipä kerran myös niin, että järvestä purkautuvat vesimassat veivät mennessään kokonaisen kylän.

 

Johannes Messenius