Insinöörin röntgenkatse

Ehkäpä on niin, että kun alkaa opiskella teknisiä tieteitä, on syytä hankkia paksu nahka - tai sitten ala sopii luonnostaan paksunahkaisille. Siinä puuhassa joutuu peitellyn ylenkatseen kohteeksi. Kukaan ei toki sano että oletpa tyhmä kun rupeat insinööriksi. Pikemminkin vihjaillaan että insinöörit on kyllä ylifiksuja, mutta niiden empatiakyvyssä on jotain vikaa. Ja että sehän sopii, jos ei ole taipumusta luoville aloille. Kirjallisuudessa ja elokuvissa törmää insinöörityyppeihin. Tarvitseeko edes sanoa, etteivät nuo tyypit ole kovin mukavia.

Mutta mitäpä siitä, itse olen jo parkkiintunut. Joskus pohdin kyllä, onko insinööriviha erityisen silmiinpistävää Suomessa. Meillähän esiintyy myös merkonomivihaa, juristivihaa, nörttivihaa, ja viime aikoina muotiin tullutta taiteilijavihaa. Olisivatko nämä vain muunnelmia kaunaisuudesta, joka lasketaan kansanluonteeseen?

Kansanluonne ei oikeastaan ole mukava käsite, siitä on vain askel muunlaiseen ihmisryhmiä diskriminoivaan ajatteluun. Se on samaa kategoriaa insinöörivihan ja merkonomivihan kanssa. Sen sijaan että etsisi argumentteja jonkun ennakkoluulon kumoamiseksi, voisi olla viisaampaa jättää tällainen pohdinta kokonaan omaan arvoonsa. Sen verran voisi todeta, että tunnettu amerikkalainen kulttuurintutkija Richard Florida lukee luoviin luokkiin muun muassa juristit ja insinöörit. Eikä hänen tarvitse edes perustella luokitustaan, ilmeisesti se on rapakon takana selvää.

Voisi kyllä pohtia, mistä lähteistä nuo insinöörikuntaan kohdistuvat ennakkoluulot ovat alun perin pulpunneet. Luulen että siihen on ainakin pari syytä. 1900-luvun hirvittävät sodat, ydinaseuhka, ja 2000-luvulla voimistunut ekologinen tietoisuus ovat ruokkineet teknologiaan kohdistuvaa epäluuloa. Toinen tekijä saattaa olla humanistien ja luonnontieteilijöiden välinen kulttuurikuilu, jonka C.P. Snow teki tunnetuksi kirjoituksessaan "The two cultures and the scientific revolution" jo vuonna 1959.

Kolmanneksi syyksi voisin lukea vastareaktion tai kyllästymisen edistykseen. Teknologiaan liitetty edistyksen käsite ei välttämättä ole akateemisen kulttuurikeskustelun luoma, varmaan se syntyi aivan luonnostaan viktoriaanisena aikana ja sen jälkeen, teknologian tuottaman hyvinvoinnin jatkuvasti kasvaessa. Kun nyt kuulee väitteitä, ettei teknologia enää pysty synnyttämään hyvinvointia (väite. jota ei ole syytä purematta niellä), luonnontieteen ja teknologian kritiikki todennäköisesti yltyy.

Jos uskoo valistuksen ideaan (vaikka ei edistykseen haluaisi uskoakaan), niin ennakkoluuloja pitää vastustaa tiedolla. Julkisen keskustelun heikko tiedon taso selittää osan ennakkoluuloista. Olen jollain lailla aavistavinani, että kansalaisten käsitys teknologiasta ja insinööritieteistä on kovin suoraviivainen. Teknologian ajatellaan olevan luonnontieteiden yksinkertaistettu sovellus. Ja jos luonnontiede nojaa matematiikkaan, joka tarjoaa varmoja todistuksia, tekniikan ongelmien pitäisi olla helposti ratkaistavissa, jos vain oikeasti halutaan. Ja siitä taas seuraa teknisen sivistyneistön ja luonnontieteilijöiden syyllistäminen.

Kansalaiset siis vaativat teknologialta ehdotonta varmuutta ja turvallisuutta. Ikään kuin insinööreillä olisi koulutuksen kautta hankittu panoptinen röntgenkatse, joka yhdellä vilkaisulla näkee teknologisten järjestelmien ongelmat pohjamutia myöten.

Voi kun olisikin.