Talvivaaran kaivos teki vanhanaikaisen

Pari viikkoa sitten luin Talouselämä- lehdestä Talvivaaran kaivoksen väistyvän johtajan ja suurimman henkilöomistajan haastattelun. Siihen sisältyi talousuutisille tyypillistä huonojen aikojen harmittelua. Ei menneet bisnekset ihan niin kuin oli suunniteltu. Liikevoitto kun supistui puoleen, eli viiteen ja puoleen miljoonaan. Ja ympäristökysymyksetkin olivat tuottaneet johtajalle pettymyksen.

Pettymyksen! Voi hyvänen aika. Kyseessähän on suurin ympäristöskandaali Suomessa vuosikymmeniin. Saadaan mennä aika kauas ajassa taaksepäin, ennen kuin vastaavia löytyy. Niinkuin Kemiran Porin tehtaan silmättömät silakat, Nokian dioksiinijätteet, Helsingin Kyläsaaren jätelaitoksen ja Lievestuoreen jätelammikon. Ja ehkä joku vielä muistaa sen romanttisen merihenkisen rosvon, laivurin, joka kävi pudottamassa muutamia myrkkytynnyreitä öisen Suomenlahden syvyyksiin.

Sivuasia. Pieni pettymys. Talvivaaran tapaus näyttää julkisuudessa tahalliselta ympäristörikokselta, joka ryvettää sekä yhtiön, että suomalaiset ympäristöviranomaiset. Eikö edes yrityksen pörssiarvo merkitse enää mitään nopeiden tuotto-odotusten rinnalla. Minkälaiset mahdollisuudet yhtiöllä on tämän jälkeen kehittää toimintaansa paikkakunnalla? Mieleen tulee myös ne valtavat uudet malmilöydökset, joita Lapissa on viime aikoina tehty. Kauhistuttaa ajatella, miten vaikeaksi noiden luonnonvarojen hyödyntäminen nyt tulee. Ja ehkä vielä enemmän kauhistuttaa, mitä Lapin luonnolle ja ihmisille tapahtuu, jos nuo luonnonvarat hyödynnetään.

Kaivostoiminnalla on synkät ja pitkälle historiaan ulottuvat ekologiset jalanjäljet. Jo antiikin Roomassa surkuteltiin kaivosten ympäristötuhoja ja kaivosmiesten kurjaa elämää. Ympäristötuhoihin kiinnitti aikanaan huomiota myös maineikas kaivostoiminnan ja minerologian isä Georgius Agricola (1494 – 1555). Kaivostoiminnassa näyttää heijastuvan myös kolonialismin epäoikeudenmukaisuus: Metallimalmien ja kivennäisaineiden kaivaminen ja jalostus tuottivat modernin teollisuuden tarvitsemat perusraaka-aineet. Mutta kolonialistit ja heidän palatsinsa kukoistivat Euroopan rikkaissa metropoleissa, kun taas kaivosten tuhoama luonto ja kuolleet ja sairastuneet ihmiset jäivät siirtomaiden vaivaksi. Jopa meilläkin on Pohjois-Suomen luonnonvarojen hyödyntämisessä nähty kolonialistisia sävyjä.

Tunnen myös myötähäpeää. Olen tähdentänyt oppilailleni, kuinka teollisuuden tuottama arvo syntyy monen vaiheen kautta arvoketjussa, jonka lähteet ovat tavallisten kansalaisten arvoissa. Ja kuinka nuo arvot ovat yhä lisääntyvässä määrin ei-rahallisia. Ja kuinka ekologinen jalanjälki ja eettiset kysymykset tulevat kulutuskäyttäytymistä ohjaaviksi voimiksi. Enkä suinkaan itse ole tätä keksinyt, vaan asiasta vallitsee laaja konsensus. Mutta näinkö vähän uusi ajattelu todella vaikuttaa käytännön tasolla? Vai mielletäänkö teollinen arvoketju niin turvallisen pitkäksi, ettei toisesta päästä toista päätä näy?