Mutta oivallus tästäkin syntyi. Äijäksi ei
ruveta, vaan sellaiseksi muututaan vähitellen. Äijyys on ollut
viime aikoina muoti-ilmiö. En protestoi enkä ivaa sitä, onhan se
loppujen lopuksi sympaattinen kädenojennus sukupolvien välillä.
Mutta odottakaas, waannabee-äijänkuvat. Kyllä teistäkin vielä
ajan kanssa oikeita äijiä tulee.
Minun lapsuudessani äijyys ei ollut muoti-ilmiö,
mutta äijät olivat jo silloin keskuudessamme. Muistan hyvin
lapsuuteni äijät: lähinnä ne olivat isäni kavereita - ja isäni
oli myös äijä muiden joukossa. Nuo äijät olivat äijyydessään
tietysti aivan ylittämättömiä. Ne oli olleet sodassa, mutta ne ei
koskaan puhuneet siitä. Niillä oli kiehtovia työkaluja ja ne
osasivat tehdä salaperäisiä asioita. Äijillä saattoi olla myös
haulikko, mutta kaupunkiäijät ei leveilleet sillä vaan panivat sen
kellarikomeron perälle piiloon. Vain maalaisäijät ripustivat
haulikon tuvan seinälle.
Ja äijät puuhasivat aina jotain. Ne
korjasivat moottoreita ja kaivoivat kuoppia, ajoivat veneellä,
poimivat matoja yöllä puistoista. Ne hitsasivat, myllyttivät betonia, liittivät putkia toisiinsa ja levittivät väkevältä haisevaa asfalttia. Ne kävivät tehtailla töissä ja
tekivät rakennushommia. Niillä oli raskaat nuhruiset vaatteet. Ne
haisivat petroolille ja tärpätille ja tupakalle. Ja äijät oli
kaikki kavereita. Paitsi jotkut ilkeät ja oudot äijät.
Vaikka äijyys ei ollut muotia, äijät kyllä
ymmärsivät itsekin äijyyden päälle, ja suhtautuivat siihen
humoristisesti. Eräs isän äijäkaveri sanoi kerran: ”Jokaisella
reilulla miehellä on CRC:tä, ulosvetäjä ja kosankaasuvehkeet”.
(sanalla äijä ei silloin ollut myönteistä vivahdetta, vaan se
kuului samaan joukkoon kuin jätkä, hamppari ja sälli).
1950-luvun lopulla kävelin aamuisin kouluun Katajanokan Kruunuvuorenkatua. Keskon taloa vastapäätä oli baari, jonne
mentiin kadulta portaat alas. Ikkunasta näki, että baari oli täynnä
äijiä (itse asiassa ne oli ahtaajia ja merimiehiä, jotka odotteli
seuraavaa satamakonttorin nimenhuutoa.) Ilma oli sininen
tupakansavusta, pöydillä oli paksuja ruskeita pilsneripulloja.
Seinällä oli pajatso, johon lyötiin isoja pronssinvärisiä viiden
markan kolikoita. Muistan ajatelleeni: isona minäkin menen tuonne, juon pilsneriä ja pelaan pajatsoa. (Ja kas, se toteutui, mutta ei se sitten isona enää niin kivalta tuntunut).
