Vapaan tahdon uudet vaatteet

Onko ihmisellä vapaa tahto? Kysymys on vanha, mutta luonnontieteiden edistys on tuonut siihen uutta särmää. Vapaan tahdon on nähty erottavan ihmisen eläimestä. Aikanaan René Descartes pohti kysymystä kovasti. Hänen mukaansa eläimet ovat koneita, jonkinlaisia heijasteautomaatteja, jotka reagoivat ulkoisiin ärsykkeisiin jonkun sisäänrakennetun ohjelman vaikutuksesta. Itse asiassa tällaisia koneita oli rakenneltu jo renessanssiajalta lähtien: mekaanisia androideja, ihmisiä ja eläimiä, jotka liikehtivät taitavasti ja suorittivat hyvinkin ällistyttäviä tehtäviä. Tällaiset laitteet tekivät ihmisiin tavattoman voimakkaan vaikutuksen. Eipä ihme, että myös Descartes otti käyttöön koneanalogian. Mutta ihmisen kohdalla hän päätyi dualismiin. Ihminen voi olla osittain kone, mutta sen sisällä asustaa henki eli sielu - joka viime kädessä päättää asioista. Juuri tuolla haihtuvaisella ja näkymättömällä sielulla on vapaa tahto.

Tällaista keskustelua käydään myös nykyään ja ihan vakavissaan erityisesti Yhdysvalloissa, missä uskonnolliset jännitteet edelleenkin heijastuvat tiedemaailmaan. Sillä jos vapaata tahtoa ei ole, sikäläiseltä oikeusjärjestelmältä putoaa pohja. Rikollisen toiminnan takana nähdään synti, ja ilman vapaata tahtoa ihminen ei voi tehdä syntiä. Yhteiskunnan uskonnollis-eettinen ohjaus latistuu mekanismien kohtaamiseksi. ”Pakko tappaa”, sanoo rikollinen. ”Pakko tuomita”, vastaa tuomari. Vai onko, pitääkö ohjelmointivirheestä rangaista tietokonetta?

Vapaan tahdon ongelma on siis ikivanha psykofyysinen ongelma (sielu-ruumis ongelma). Yleisesti ottaen maallistunut tiede pitää ongelmaa aikansa eläneenä tai epäkiinnostavana. Mutta vapaa tahto on sitkeähenkinen käsite - niinkuin monet kulttuuriin syvälle juurtuneet käsitteet. Nyt sielun paikalle vain asetetaan näppärästi sana ”tietoisuus”.

No hyvä, mutta mitä tietoisuus sitten on? Yleisen käsityksen mukaan se syntyy aivojen neuronien toiminnasta, aivan kuin sen kuvitteellisena vastaparina oletettu aivojen heijasteautomaatti. Tässä siis yksi tai useampi neuronien järjestelmä tekee nopeasti automaattisia päätöksiä, ja eräs toinen neuronijoukko yrittää arvioida ja muokata niitä - yleensä hieman jälkijunassa. On kuitenkin kiinnostavaa, että tämä nykyaikainen kuva aivojen kaksitasoisesta kognitiivisesta toiminnasta näyttäisi toistavan samantapaista dualistista mekanismia kuin ikivanha sielu-ruumis asetelma. Onko tämä siis sattumaa, vai onko vanha kulttuurinen malli ohjannut tutkijoiden ajatuksia? En kyllä osaa sanoa.

Tämä asioiden tila johtuu siitä, että tietoisuutemme toimii hitaasti ja sen ikkuna on kovin kapea. Aivot joutuvat toimimaan pitkälle automaattiohjauksella. Tietoisuus on kuitenkin aivan keskeínen osa ihmisenä olemista. On tärkeää pohtia, miten kasvatus, kokemus, tunteet ja kulttuuri vaikuttavat tietoisuuteen ja sen mekanismien kehittymiseen ajan myötä. Aihe kiinnostaa laajasti, psykologiasta ja neurotieteistä aina taloustieteen päätöksentekoteorioihin asti. Esimerkiksi talousnobelisti Daniel Kahneman on omistanut sille elämäntyönsä.

Mutta sanapari ”vapaa tahto” ei tuo uutta valaistusta tähän pohdintaan.