Tämä
kirjoitus on subjektiivinen. Tulkitsen maailmaa omasta kulttuuristani
käsin. Toki kulttuurissani on sellaisia käsitteitä kuin
"kulttuuririippumattomuus" ja "kulttuurirelativismi".
Ne kuvastavat pyrkimystä hahmottaa asioita laajemmin, kulttuuria
yleisemmästä viitekehyksestä. Mutta mikä olisi sellainen
viitekehys? Riittävän yleinen ja monipuolinen kuvaamaan
kulttuureja - mutta kielemme ja ennen kaikkea se metaforien ja
merkitysten varasto ovat juuri kulttuurin keskeistä sisältöä.
Ongelma on filosofinen ja syvällinen - eikä siihen ole ratkaisua.
Jopa keinotekoiset kielet ja symbolijärjestelmät kuten matematiikka
ovat sisällöltään
tyhjiä ilman kulttuurin
käsitteistöstä nousevaa tulkintaa.
Ainoa
tie ulos tästä kehässä kulkevien tulkintojen kierteestä olisi
löytää sellaisia perusarvoja,
jotka jaetaan kaikissa kulttuureissa. Ihmisoikeudet, tasa-arvo,
yksilön koskemattomuuden kunnioittaminen, vähemmistöjen
suvaitseminen, oikeus
turvattuun elämään, perustarpeiden huomiointi
ja tieteiden harjoittaminen.
Historiasta tiedämme, että nämä arvot ovat vuosisatojen kuluessa
alkaneet erottua ja korostua. Mutta siinäkin tapauksessa, että nämä
arvot tunnustettaisiin kaikkialla (mikä ei todellakaan ole asioiden
tila), niiden huomioon ottaminen ei ole ristiriidatonta. Maailma ei
ole täydellinen, eikä ongelmiin löydetä edes periaatteessa
kiistattomia ratkaisuja. Tämä toteamus pätee hyvin laajasti ihmisten välisissä suhteissa, ja
myös muualla. Se ei kuitenkaan
voi olla tekosyynä eettiseen passiivisuuteen.
Tiedämme,
että kulttuurit muuttuvat ja kehittyvät - ja ilmeisesti myös
lähenevät toisiaan. Minkälainen kulttuuri voisi antaa
ihmiskunnalle toivoa? Mielestäni tällainen kulttuuri on
maallistunut ja edellä kuvattuja perusarvoja kunnioittava. Lisäksi
tämän kulttuurin ominaisuuksiin pitäisi kuulua pyrkimys ymmärtää
ja hyväksyä muita kulttuureja. Olkoonkin, että tällainen pyrkimys
on sekin kulttuurisidonnainen, ja siis ongelmallinen. Mutta tällaisen
piirteen olemassaolo on parempi asia kuin että sitä ei olisi.
Pohjoismaissa
vallitseva kulttuuri muistuttaa edellä kuvaamaani, ja täysin
lyhytnäköisesti, subjektiivisesti ja röyhkeästi pidän sitä
tavoiteltavana mallina. Meidän tänne juurtuneiden on vaikea
ymmärtää, miksi tällaisen kulttuurin omaksuminen voi olla niin
vaikeaa. Emme ymmärrä (ja
koulujen historian ja yhteiskuntaopin opetus ei jostain syystä
huomioi asiaa), miten pitkän ja vaikean prosessin tulos tämä
yhteiskuntamuoto on. Kulttuurillamme on pitkät juuret. Olemme
monessa mielessä antiikin Kreikan (tieteen arvostus) ja Rooman
(maallinen oikeusjärjestelmä) kansalaisia. Toisaalta taustallamme
on pohjolan väestöltään vähäisten kansojen käytännönläheinen
ja matalan hierarkian yhteiskuntaperinne. Yksinvaltaisen hallinnon
murtuminen tapahtui Euroopassa pääosin 1500 - 1800
luvuilla, ja siihen vaikutti voimakkaasti samanaikainen
maallistumisprosessi ja tieteellinen vallankumous. Kirkko joutui väistymään vallan keskiöstä, ja samalla kirkon heikentyminen vei yksinvallalta oikeutuksen. Teollistuminen ei
myöskään ollut aatteellisesti neutraali prosessi, vaan se toimi
ikään kuin lopullisena materiaalisena todisteena edistyksen ja
tieteeseen nojaavan
maallistuneen ajattelun
ylivoimaisuudesta.
Joten
tiivistän vielä. Kulttuurimme on syntynyt vuosisatoja jatkuneen ja
monella tavalla hämmästyttävän ja ainutlaatuisen prosessin
kautta. Maailman avautuminen teknologian ja kaupan kautta levittää
tätä kulttuuria tehokkaasti.
Lisääntyvän yhteistyön
takia kaukaisetkin kansat joutuvat omaksumaan ja hyväksymään
meidän kulttuurimme piirteitä. Se on osoittautunut monessa
paikassa vaikeaksi. Ongelmia on Kaakkois-Aasiassa, monissa Afrikan
maissa, Latinalaisessa
Amerikassa, ja viime aikoina aivan erityiseen kriisiin ovat joutuneet
lähi-idän islamilaisen kulttuurin maat.
Asetamme
siis kriisimaille kohtuuttomia vaatimuksia. Niiden pitäisi
muutamassa vuosikymmenessä käydä läpi kehityskulku, johon meillä
meni vuosisatoja. Alussa näytti ainakin ulkoisesti paremmalta.
Kolonialistit ja heidän tukemansa diktaattorit panivat modernin
yhteiskunnan rakenteet alulle väkivalloin. Mutta nyt nämä
autoritaariset voimat
ovat heikentyneet - ehkä Kiinaa lukuun ottamatta. Modernisaatio,
demokratia ja maallistuminen herättävät vallanpitäjissä todellista kauhua ja
paniikkia. Turvaa haetaan uskonnosta, autoritaarisesta hallinnosta ja
kuvitelluista historiallisista ja uskonnollisista utopioista.
En
osaa tarjoilla ratkaisua, mutta voisimme ainakin edes yrittää
ymmärtää, mistä on kysymys. Entä
muodostuuko tulevaisuus jatkuvasti eskaloituvasta kulttuurien
konfliktista, vai kulttuurien vähittäisestä yhdentymisestä
modernin suuntaan? Uskon enemmän jälkimmäiseen, sillä sitä
tukevat taloudelliset realiteetit. Toimiva teollinen ja
demokraattinen yhteiskunta edellyttää tiettyjä yhteiskunnallisia
käytäntöjä. En kuitenkaan välttämättä
toivo kulttuurien
samanlaistumista. Pikemminkin toivon, että modernin yhteiskunnan
perusarvojen levitessä ja vahvistuessa yhteiskunnallisten
käytäntöjen erilaiset muodot: rituaalit, visuaaliset ilmaisut,
taiteet ja musiikki - ja miksei myös uskonnot - säilyvät ja
kehittyvät.
