Elämän tarkoitus

”Mikä on elämän tarkoitus?” Laitoin tuon lauseen lainausmerkkeihin, sillä tarkoitukseni ei ole vastata siihen tyhjentävästi näin lyhyessä kirjoituksessa. Tai ehkä onkin, se selviää kohta. Mutta alun perin tarkoitukseni on tarkastella tällaisen kysymyksen mielekkyyttä.

Luin hiljattain Scientific American- lehden toimittaja John Horganin nettikirjan Mind-Body Problems: Science, Subjectivity & Who We Really Are. Horgan on kiinnostunut tieteen rajoista, ja spekuloi jopa tieteen hiipumisella. Niinpä ei ollut yllättävää, että hän tässä kirjassaan kokoaa yhteen niin sanottuja kovia ongelmia (tieteen näkökulmasta), eli suuria kysymyksiä. Ne ovat: subjektiivisuus eli minän ongelma, tietoisuus, mieli-ruumis ongelma eli psykofyysinen ongelma, jumalan olemassaolo, sielu, vapaa tahto ja moraalin olemus. Ja tietenkin elämän tarkoitus. Nimityksen kova ongelma on ehkä tehnyt tunnetuksi filosofi David Chalmers. Tai sitten joku muu. 

Itse haluan pudottaa tästä joukosta pois sellaiset ongelmat kuin maailman synty ja maailman kohtalo tai loppuminen. Niitä nimittäin tutkivat kosmologit, ja käsittääkseni aivan menestyksellä. Ehkä he osaavat aikanaan muotoilla, onko olemassa kosmologian kova ongelma. Luin Horganin kirjan, koska halusin nähdä, mitä hän sanoo tietoisuudesta tai psykofyysisen ongelmasta. Oli varmaan arvattavaa, että ratkaisua sieltä ei löytynyt. Kirjassa hän tarjoaa erilaisia näkökulmia haastattelemalla joukkoa tutkijoita / filosofeja / kirjailijoita. Haastateltavat ovat kiinnostavia ja kirja on hyvin kirjoitettu ja sangen viihdyttävä. 

Suoremmin tähän ongelmaan pureutuu samalla menetelmällä Susan Blackmore kirjassaan Conversations on Consciousness (2005). Ja tätä voisin kyllä suositellakin. Tällä ”pelottomalla kirjavatukkaisella naisella” on poikkeuksellinen ura. Hän kiinnostui aikanaan parapsykologiasta, ja aikoi selvittää, mistä siinä on kysymys. Pitkän tutkimustyön tuloksena ei löytynyt ainuttakaan tieteellistä faktaa parapsykologian tueksi. Joten Blackmore totesi sen hölynpölyksi, ja siirtyi tutkimaan mielen psykologiaa. 

Palaan itsekin perusongelmiin. Ne ovat kieltämättä haastavia. Joten en aio ratkaista kovia kysymyksiä kerralla. Sen sijaan voisi olla hedelmällistä tarkastella niitä kokijan näkökulmasta. Kokeminen kun on selvästi ongelmien keskiössä, ja siitä meillä on kaikilla kokemusta (haa, mikä ihana aforismi tästä lauseesta tuli)!

Sielua ja jumalaa ei nähdäkseni nykyaikana ole relevanttia tutkia luonnontieteiden viitekehyksen mukaisina tosiasioina. Niiden kohdalla siirrytään muille alueille, kuten psykologiaan. Kokijan näkökulma on toki ilmeinen. Nämä käsitteet puhuttelevat ja ehkä myös lohduttavat eksistentiaalisesta ahdistuksesta kärsivää ihmistä. Uskonnon kohdalla ei myöskään pidä unohtaa sen roolia manipulaation ja vallankäytön välineenä.

Eräs tieteessä usein sovellettu ratkaisu on tarkastella riittävän yksinkertaista ja rajattua kohdetta. Evoluution periaatteena on rakentaa uutta entisen ja koetellun pohjalle. Eikä evoluutio yleensä hylkää kerran luotuja rakenteita, vaan ne pysyvät mukana muuntuneina seuraavissa kehitysvaiheissa. Selkärankaisten kehityslinjan alkupäästä löytyy millimetrin pituinen sukkulamato, C. elegans, ja niitä on tutkittu todella paljon. Eläytymällä siihen ja muihin vastaaviin kokijoihin voidaan ymmärtää, että niiden elämällä on tarkoitus: hakeutua suotuisiin oloihin ja välttää vaaraa, siis selviytyä.

Moraalin ajattelin poistaa filosofisten suurten kysymysten joukosta. Eläimiä tutkimalla on opittu, että moraaliksi kutsumamme ilmiö löydetään myös monien eläinten keskuudesta. Se on evoluutiossa muovautunut käyttäytymisen piirre, joka on ilmeisen hyväksi yhteisöille. Kun on tutkittu tilastollisin otoksin moraalista käytöstä ilmaisevia indikaattoreita, on havaittu, että uskonnollinen vakaumus ei korreloi niiden kanssa. Jopa työkseen moraalia pohtivat filosofit, opettajat ja psykologit ovat moraalisesti samalla lailla horjuvia kuin ihmiset yleensä. Moraalin juuret näyttävät olevan syvällä biologiassa.

Vapaa tahto ei ehkä olekaan filosofien mainostama vaikea ongelma. Sekä uusin tutkimus että terve järki uhkaavat sen asemaa. On totta, että olemukseemme kuuluu subjektiivinen kokemus vapaasta tahdosta. Eläinten vapaata tahtoa on vaikea tutkia, sillä ne eivät rajoittujen kielellisten kykyjensä takia osaa lausua käsitystään tahtonsa vapaudesta. Ei kuitenkaan ole syytä ajatella, että eläinten kohdalla tilanne olisi jotenkin erilainen. Ennustan, että vapaa tahto käyttäytymisen selittäjänä katoaa vähitellen, samalla tavalla kuin sielu, jota kuviteltiin sen isännäksi.

Psykologien suorittamissa eläinkokeissa ongelmana on koe-eläinten motivaatio. Vangittuna laboratorioihin ne pitkästyvät, ja niiden käytös on kaukana lajille tyypillisestä. Psykologit koettavat motivoida niitä ruokapalkkioilla, ja jotta ne pysyvät motivoituneina, niitä pidetään jatkuvasti aliravittuina. Tyypillisesti nisäkkäille annetaan vain 85% niiden ravinnontarpeesta. Eläinten keskeinen kokemus on siis alituinen nälkä, ja elämän tarkoitukseksi tulee ruoan saaminen tavalla tai toisella. Rottia taas motivoidaan uittamalla niitä vedellä täyttyvissä labyrinteissä. Elämän tarkoitukseksi tulee nyt hukkumisen välttäminen. 

Onneksi näistä brutaaleista käytännöistä ollaan luopumassa. Etologi (eläinten käyttäytymisen tutkija) Frans de Waal pidättäytyi alusta alkaen ehdollistamisesta rangaistusten ja palkkioiden kautta. Hänen menetelmänsä oli tarkkailu, ja eläimet motivoituivat muun muassa leikkimällä keskenään ja tutkijoiden kanssa. Osaa hänen tutkimistaan simpansseista jouduttiin pitämään suljetuissa tarhoissa. Niissä on eläinten mukavuuden takia ulkoalueet, joissa on ruohoa ja puita. Valitettavasti tällaisissa tarhoissa apinat pitkästyessään tuhoavat kaiken kasvillisuuden. Sitä varten tarhojen puut oli suojattu runkoja kiertävillä johdoilla, jotka oli kytketty sähköpaimeneen. Simpanssit motivoituivat pyrkimään puihin. Ne oppivat tutkimaan, onko langoissa jännite päällä hipaisemalla niitä kämmenselän karvoilla. Ne oppivat myös rakentamaan telineitä kiertääkseen sähköjohdot. Elämän tarkoitukseksi tuli päästä puuhun repimään oksia ja lehtiä. 

Näistä esimerkeistä itse kukin voi vetää myös ihmistä koskevia johtopäätöksiä. Taistelu ikävää vastaan saa tutkimaan ja seikkailemaan. Ihmiskunnalla on myös kokonaisuudessaan edessä asioita, jotka rinnastuvat sukkulamatojen elämän tarkoitukseen eli selviytymiseen. Elinympäristömme on uhattuna. Näitä asioita emme voi kokea välittömästi yksilöinä. Meidän täytyy oppia kokemaan ne yhteisönä, kommunikaation ja kulttuurin kautta. 

Vakavassa ja perinteisessä mielessä esitetty kysymys kaiken tarkoituksesta alkaa menettää asemaansa yksilön kokemusmaailmassa. Sen filosofinen painavuus liukenee, se haihtuu pois. Oikeastaan ”filosofinen” kysymys ”mikä on elämän tarkoitus” vastaa kysymyksiä ”mikä on Elimäen tarkoitus” tai ”what is the meaning of Liff”. Ne ovat yhtä turhia – tai niiden vastaus on yhtä paljon hukassa.