Jostain tarttui korvaani tuo laulu. ”Älä silmä pieni katso minne vain ….” Sitten se jatkuu: "Älä korva pieni kuule mitä vain…” ”Älä käsi pieni koske minne vain. …” Kiellot vain jatkuvat, kunnes lopulta kielletään ajatteleminenkin: ”Älä sydän pieni mieti mitä vain, sillä Isä taivainen näkee lapsen sydämen…” Laulu vielä lauletaan ärsyttävällä sävelellä, joka muistuttaa lapsien pilkallisia lällätyslauluja. Kyseessähän on pyhäkoululaulu. Muistan sen lapsuudesta, sillä jossain vaiheessa vanhempani laittoivat minut pyhäkouluun. Eivät he uskonnollisia olleet, mutta ajattelivat kai, että siitä olisi jotain kasvatuksellista hyötyä.
Laulu oli minusta karmea ja kauhistuttava. Jossain vaiheessa todella uskoin, että Isä Jumala vahtii taukoamatta tekojani ja ajatuksiani. Erityisesti ajatus kosmisesta ajatuspoliisista oli pelottava. Koetin olla ajattelematta pahoja ajatuksia, ja juuri silloin sellaisia ajatuksia vasta syntyykin. Kun koetin kuvitella millaisia ajatuksia ei missään tapauksessa saisi ajatella, niin kas, siinähän ne tulikin samalla ajateltua. Se oli aika ahdistava henkinen tila.
Koko juttu tuo mieleen vanhan sadun mahtavasta kalifista, jonka vallalla ei ollut mitään rajoja. Viisas filosofi sanoi kalifille, että vaikka tämä on maailman mahtavin ihminen, hän ei kuitenkaan pysty mihin tahansa. Kun kalifi kysyi asiaa, mitä hän ei voida tehdä, filosofi vastasi: ”et voi mitenkään olla ajattelematta krokotiilin vasenta silmää”. ”Sehän on helppoa”, tokaisi kalifi. Mutta ei se ollut. Krokotiilin vasen silmä alkoi pyöriä kalifin ajatuksissa yhä kiivaammin. Öisinkin hän saattoi herätä siihen, että oli pohtinut krokotiilin silmää. Lopulta hän oli täysin uuvuksissa, ja hänen oli pakko myöntää että filosofi oli oikeassa.
Pelottelulaulu on olemukseltaan mustaa kasvatusta. Lasta täytyy painostaa ja uhkailla pysyttelemään jollain lailla kilttinä, ja pahinta on, ettei laulussa edes vihjata, mitä kaikkea ei saa katsoa tai kuulla. Etsin lauluun liittyvää nettikeskustelua, ja yleisesti keskustelijat pitivät sitä karmeana. Mutta selvä poikkeama olivat uskonnolliset sivustot, siellä laulun sanoma koettiin oudolla tavalla hyvänä asiana. Keskustelijat ylistivät, kuinka rauhoittavaa ja turvallista on olla tämän kosmisen poliisin herkeämättömän vakoilun kohteena.
Tämä vedenjakaja on kummallinen, en voi tajuta sitä. Ikään kuin olisi olemassa ihmislajeja, joiden järjenjuoksu ja logiikka on kokonaan toiselta planeetalta. Kiinnostavasti laulu näyttää olevan kosketuksissa vakavaan filosofiseen ongelmaan: kysymykseen vapaasta tahdosta. Voinko todella tehdä, ajatella ja katsella, mitä tahdon? Olen käsitellyt vapaan tahdon ongelmaa uudessa kirjassani, jonka aihe on neuropsykologia ja tekoäly. Entä mihin olen päätynyt? Voin tässä paljastaa, että kyseessä on näennäisongelma. Kun siihen kohdistetaan tieteen valokeila, se katoaa. Perustelut eivät tähän mahdu, joten toivon että saisin kirjani pian julkisuuteen.
Pyhäkoulu saattoi minut siis jo lapsena suuren ahdistuksen valtaan ja vakavien filosofisten kysymysten äärelle. Toinen kauhistuttava ajatus oli iankaikkinen elämä, jota pyhäkoulussa myös kaupiteltiin. Pohdin niitä lapsen tavoin, vailla filosofista koulutusta, ja lopulta ymmärsin nuo asiat jollain tavalla epäolennaiseksi. Pyhäkoulu taisi tehdä minut jo varhain ateistiksi. Kun meille sitten opetettiin seuraava laulunrenkutus, ”Musta Saara”, pidin sitä jo pelkästään kornina. Tuohon aikaan en vielä älynnyt, että se on myös rasistinen ja kolonialistinen. Rippikoulunkin kävin myöhemmin, ja jo täysin kyynisenä. Rippipappini, jonka nimeä en halua tässä mainita, oli minusta pelkästään säälittävä.
Näin meni laulun opetus perille.
