Olen ajatellut aloittaa blogini sisällä eräänlaisen minisarjan. Se ilmesty satunnaisesti, ja sisältää ajatuksia, joita kehittyvä neuropsykologia ja aivotutkimus minussa herättää – erilaisista syistä. Ajattelin myös olla rohkeasti spekulatiivinen, mutta kuitenkin säilyttäen kytkennän tieteeseen. Siis, se mitä aion esittää, on mielestäni totta, mutta ei aina voida aukottomasti todentaa. Voin menetellä näin, koska minulla ei ole painolastina ajatuksia kangistavaa akateemista asemaa tai sellaisen omaavista henkilöistä muodostuvaa verkostoa, jonka ärsyttämistä pitäisi varoa.
Samalla olen hieman huolestunut, sillä nykyään etenkin sähköinen media ja jopa vakiintuneet ja arvostetut kustantajat suoltavat julkisuuteen ällistyttävää hölynpölyä. Joten vakuutan, että kaikki mitä kirjoitan, on totta, niillä ehdoilla ja varauksilla, jotka tekstiini liitän, ja joita tarkkaavainen lukija voi itse punnita. Silti tekstini tulevat hukkumaan kirjavaan ja enimmäkseen heikkolaatuiseen tekstitulvaan ja disinformaatioon. Ei auta, otan sen riskin.
Miksi tällainen aihe? Siksi, että se kiinnostaa minua. Olen seurannut alaa 45 vuotta varsin kiinteästi. Luen sekä laajemmalle yleisölle suunnattuja kirjoituksia, että niitä samoja tiedejulkaisuja, joita alan tutkijat lukevat ja kirjoittavat. Pystyn omaksumaan tällaista tietoa, sillä minulla on tekniikan alan korkeakoulututkinto monista aivotutkimusta sivuavista aiheista, kuten säätö- ja systeemiteoria, elektroniikka, informaatiotekniikka ja laskentatiede. Lisäksi olen väitellyt tohtori, ja olen opettanut tohtorikoulutettaville tutkimusmetodiikkaa. Ei tämä ole kehuskelua, koetan vain vakuuttaa lukijat taustani luonteesta. Ja onhan minulla myös ammatillista taustaa. Olen vuosikausia työkseni suunnitellut ja ohjelmoinut teollisuusautomatiikkaa, siis ympäristöön reagoivia ja ajattelevia koneita. Tämä luonnehdinta ei ole niin outo kuin miltä se näyttää. Jos seuraatte mukanani, tulette sen huomaamaan.
Miten kaikki alkoi? Ystäväni antoivat minulle 30-vuotislahjaksi venäläisen neurologin, A. R. Lurijan kirjan The working brain. Se avasi minulle maailman, joka lumosi minut täysin. Aivot ovat jotain paljon oudompaa kuin olisin ikinä voinut kuvitella! Siitä alkaen luin enemmän tai vähemmän säännöllisesti alaa koskevia kirjoja ja artikkeleja, ja tilasin myös työpaikkani lehtikierrosta, mitä oli saatavissa. Esimerkiksi Scientific American on aina julkaissut myös laadukkaita artikkeleita aivotutkimuksesta, jälkeenpäin muistan jopa joitakin myöhempien nobelistien tekstejä. Sitten siirryin VTT:lle ja toimin pitkään laskentarakenteiden tutkijana. Eräs alan teema on vertailla biologisia ja teknisiä laskentarakenteita. Silloin, 1980-luvulla, ANN (artificial neural networks, keinotekoiset hermoverkot) ja koneoppiminen olivat jo kuumia juttuja.
Entä pitääkö olla lääkäri tai fysiologi ymmärtääkseen aivoja? Tässä kappaleessa siteeraan lyhentäen omaa kirjaani Robottipuisto. 2000-luvun alussa Arizonan Tucsonissa pidettiin aivotutkijoiden konferenssi, jossa pohdittiin tietoisuutta. Lisäsin aineistoon joitakin tunnettuja asiantuntijoita, ja otoksen kooksi tuli 34. Ei kovin tieteellinen otanta, mutta kertoo jotain, kun selvitin tutkijoiden taustat. Vain kymmenen eli vajaat 30 prosenttia oli tullut alalle luonnollista reittiä: aloittamalla lääketieteestä ja fysiologiasta, ja erikoistumalla aivoihin. Psykologeja oli yllättävän vähän, noin kymmenen prosenttia, he kyllä olivat syventyneet neuropsykologiaan. Filosofit olivat omintakeinen ryhmä, heitä oli jopa 25 prosenttia. Selvästi filosofit katsovat mielen tutkimisen olevan osa filosofian laajaa kenttää. He pitäytyvät tonteillaan, tosin eräät nimittävät itseään neurofilosofeiksi (sellaista opintoalaa tai tutkintoa ei ole). Mielenkiintoisin tausta on tutkijoilla, jotka ovat siirtyneet aivojen tutkimiseen aivan toisesta suunnasta. Heitä oli aineistossa eniten, noin 45 prosenttia. Heidän perusopintojensa alat olivat matematiikka (9 %), fysiikka ja kemia (18 %), biologia (3 %) tekniikka ja insinööritieteet (9 %) ja jopa hallinto- ja taloustieteet (6 %). Tulee mieleen, että he ovat eräänlaisia käännynnäisiä, jotka ovat vaihtaneet kovan tieteen humaanimpaan ihmismielen tutkimiseen. Totuus näyttää olevan kokonaan toisenlainen. He eivät suinkaan ole hylänneet kovan tieteen maailmaa, vaan kokevat oman erikoisosaamisena arvokkaaksi ja tärkeäksi resurssiksi, jolla on paljon annettavaa aivojen tai psykologian tutkimukselle. Heidän julkaisuihinsa tutustuminen vahvistaa asian. Insinööri katsoo ihmisen mieltä insinöörin silmin ja fyysikko fyysikon silmin.
No noin, tämän valossa olen siis aivan
tyypillinen aivotutkija, vaikka en olekaan aloittanut varsinaista
tieteellistä julkaisutoimintaa. Ja pitää vielä todeta, että aivotutkimus on tulkitseva tiede. Aivot on käsittämättömän monimutkainen järjestelmä, siitä ei voida muodostaa samalla tavalla teknistä ja tyhjentävää kuvausta kuin vaikkapa tietokoneesta. Siksi aivotutkimus yhdistää neuroanatomista tietoa, mittaus- ja kuvauslaitteilla saatua haurasta signaalitietoa, havainnoinnilla ja psykologisilla kokeilla saatua käyttäytymistietoa, sekä tutkittavien aivojen omistajan omaa subjektiivista raportointia
Jotain olen kuitenkin aiheesta kirjoittanut. Robottipuisto (2023) on laajalle yleisölle suunnattu tietokirja. Se käsittelee perusteellisesti ihmisen mieltä ja aivoja eri näkökulmista, ja ottaa vertailukohdakseen koneellisen älykkyyden. Niin, mitä oikein onkaan äly, tai vaikka vapaa tahto? Kirja pyrkii sen tekemään selväksi. Se on ehkä paras kirja, mitä olen koskaan kirjoittanut. Seuraava kirjani Neurojohtaja ilmestyy keväällä 2025. Se soveltaa aivotutkimuksesta saatua tietoa johtamiseen, johtamisoppeihin ja organisaatioihin.
Palataan siihen mitä alussa sanoin, tämä sarja alkaa nyt ja jatkuu pian.
