Unet ja unien näkeminen on kiehtonut ihmiskuntaa jo muinaisina aikoina. Mitä ihmettä meille tapahtuu nukkuessamme? Mikä on se ihmeellinen maa, johon mielemme matkustaa ja missä se seikkailee nukkuessamme? Ihmetystämme syventää tuo unien maailman arvoituksellisuus. Samanaikainen tuttuus ja outous, ja unien epäloogisuus, joka kuitenkin noudattaa omia lakejaan, jotka uneksijan on vain hyväksyttävä. Meitä voi ihmetyttää myös unien tunnevoimaisuus, ahdistavuus ja pelottavuus. Ja joskus niissä on myös toiveikkuus ja ilo.
Unia on pidetty enteinä ja ennustuksina, ohjeina ja varoituksina. Ne ovat viestejä henkien ja jumalten maailmasta, ja tulevien tapahtumien sanansaattajia. Ei siis mikään ihme, että unien tulkintaa on harjoitettu kautta aikojen, sekä ammattimaisesti että kansanomaisena pohdiskeluna. Mahtavilla hallitsijoilla on jopa ollut palveluksessaan unenselittäjiä. Mytologiat, kronikat, tarut ja uskontojen pyhät kirjoitukset sisältävät kuvauksia unista ja siitä, miten uniin on reagoitu. Vielä nykyaikanakin julkaistaan unien selitysoppaita, unikirjoja.
Mutta mitä unet oikeasti tarkoittavat ja pitääkö ne ottaa vakavasti? Koetan vastata tähän kysymykseen tieteellisestä näkökulmasta. Kirjoitus perustuu asialähteisiin, sen tietopohja ei ole omaa keksintöäni. Lopussa annan kuitenkin myös jossain määrin spekulatiivisia vastauksin kysymykseen: mitä unet merkitsevät?
Katsotaan siis, miten vakavat yritykset ymmärtää unia ovat kehittyneet. Koulussa psykologian opettajani selitti, että unet edustavat joko toiveita tai pelkoja. Tämähän kuulosti jo varsin järkevältä: siis ei mitään yliluonnollista elementtiä. Oli vain yksi ongelma: selitys ei vastannut omia kokemuksiani. Myönnän, että argumentti on hieman heikko, saatanhan olla epätyypillinen uniennäkijä. Joka tapauksessa, en ollut aivan vakuuttunut. Jäin etsimään parempia selityksiä.
Pian kuulinkin sellaisesta. 1900-luvulla psykoanalyyttinen koulukunta suorastaan riehaantui unien selittämisestä. Sigmund Freud nimittäin esitti, että suurinta osaa ihmisen mielen sisällöstä ei voi tavoittaa tietoisen ajattelun kautta. Sen sijaan juuri unet näyttivät olevan portti tiedostamattomiin muistoihin. Freud julkaisikin vuonna 1899 teoksen Die Traumdeutung, eli ”Unien tulkinta” . Freud oli varsin innostunut aiheesta, ja hän työstikin siitä uusia versioita 30 vuoden ajan. Kirja otettiin alussa vastaan varovasti, mutta sen maine kasvoi vähitellen. Siitä muodostui jopa eräänlainen psykoanalyysin menetelmien ohjekirja, ja se nousi klassikon asemaan.
Mitä tästä voisi ajatella nykytiedon valossa? Ensinnä, Freudin havainto, että voimme muistaa vai mitättömän osan kokemuksistamme, on oikea ja tavattoman tärkeä. Freud myös näytti uskovan, että muistimme on tarkka, kunhan muisto vain saadaan kaivettua esiin. Näin ei enää ajatella. Sen sijaan muistimme näyttääkin olevan kovin hatara ja epäluotettava. Jopa täysin todentuntuiset muistomme voivat olla pahasti virheellisiä. Entä mikä merkitys on Freudin kuvaamalla unien tulkinnan tekniikalla? Siinä ei nähdä enää tieteellistä arvoa. On jopa sanottu, että teos pitäisi lukea pikemminkin kaunokirjallisuuteen.
Palataan siis takaisin lähtöruutuun. Unet kiehtovat edelleen vahvasti sekä tutkijoita että tavallisia ihmisiä, mutta mikä on niiden merkitys? Sen ymmärtämiseksi tarvitaan laajempi kuva aivotutkimuksesta. Yleisesti mielletään, että aivotutkimus pyrkii ymmärtämään, miten aivot toimivat, eli miten ne käsittelevät tietoa ja ohjaavat käytöstämme. Entä millainen on se koneisto, joka tätä toimintaa ylläpitää? Fysiologian tasolla aivot on mutkikkaalla tavalla rakentunut neuronien eli hermosolujen kokonaisuus. Ja jotta nuo neuronit voisivat toimia, tarvitaan paljon muutakin. Neuronien aktiivinen toiminta perustuu niiden aineenvaihduntaan, eli solujensisäisiin biokemiallisiin reaktioihin. Solut saavat verenkierron kautta ravintoa ja happea. Lisäksi aivoissa on valtava määrä neuroneja pienempiä tukisoluja eli gliasoluja, jotka neuronien ja verisuoniston ohella muodostavat aivojen fyysisen rakenteen.
Ja on hyvä muistaa, että aivot toimivat muuhun elimistöön verrattuna todella suurella teholla. Aivot ovat vain kaksi prosenttia muun kehon massasta, mutta ne kuluttavat 20 prosenttia energiasta. Niiden aineenvaihdunnan täytyy toimia erittäin suurella teholla - ja sillä on seurauksensa.
Eräs tärkeimpiä ja tuoreimpia aivotutkimuksen löytöjä on aivojen lymfaattinen järjestelmä, se onnistuttiin kuvailemaan ensimmäisen kerran vasta vuonna 2012. Koetan selittää asiaa lyhyesti. Kaikkialla elimistössämme toimii ns. lymfaattinen järjestelmä, ja muualla kehossamme se muodostuu imusuonistosta. Sen tehtävä on kerätä solujemme aineenvaihdossa syntyneet haitalliset sivutuotteet. Imuneste tihkuu veriplasmasta solujen välitilaan, ja huuhtelee nuo ainekset mennessään. Imusuonisto syöttää imunesteen takaisin verenkiertoon, joka kuljettaa haitalliset aineet hajotettavaksi.
Aivoissamme ei ole varsinaista imusuonistoa. Aivokammioissa erittyy selkäydinnestettä, joka kulkeutuu myös solujen välitilaan ja huuhtelee mennessään neuronien haitalliset aineenvaihduntatuotteet. Imusuoniston asemasta nestettä kuljettavat gliasolujen muodostamat mikrorakenteet. Siksi tätä järjestelmää nimitetään joskus glymfaattiseksi systeemiksi.
Glymfaattisen systeemin löytäminen on tärkeä edistysaskel. Eräät vaikeat aivosairaudet, kuten Alzheimerin tai Parkinsonin tauti, aiheutuvat ilmeisesti glymfaattisen systeemin häiriöistä. Jos aineenvaihduntatuotteita ei poisteta riittävän tehokkaasti, ne alkavat muodostaa aivoihin niiden toimintaa haittaavaa plakkia. Lääkärit koettavat kehittää keinoja glymfaattisen systeemin toiminnan tehostamiseksi. Puhutaan jopa ”aivopesukoneesta”, tässä se olisi siis poliittisesti neutraali hoitolaite, joka ei puuttuisi ajatteluumme.
Entä miten tämä kaikki liittyy uniin? Selitys on mielenkiintoinen. Glymfaattisen systeemin toiminta aktivoituu unennäön aikana. Niin sanotun REM- unen aikana päivän myötä kasaantuneet plakit huuhtoutuvat selkäydinnesteen mukana verenkiertoon. Ilmeisesti on ollut tarkoituksenmukaista, että neuronit toimivat näillä kahdella perustavalla. Valveillaolon aikana pääpaino on mahdollisimman tehokkaassa tiedonkäsittelyssä, ja unen aikana pääpaino on puhdistusjaksossa.
Ja nyt on aika vastata kysymykseen: mikä on unien sisällön merkitys. Ilmeisesti neuronien puhdistustoiminta on jollain lailla erityistä neuronien aktiivista toimintaa, ja neuronien aktiivisuus tarvitsee dataa. Koska ihmisen nukkuessa aistien toiminta on estynyt, data pitää hakea muistista. Neuronit siis prosessoivat muistidataa, ja tuo prosessointi ilmenee meille erityisenä kokemuksena. Koemme näkevämme unta.
Vielä pari huomautusta. Kysymys unien sisällön merkityksestä on ilmeisen mieletön. Neuronit käyttävät sellaista muistisisältöä, joka on helpoimmin saatavissa. Syystä tai toisesta. Unien sisällöllä ei ole sen syvempää merkitystä, sisältö valikoituu sen mukaan, miten kätevästi se toimii aivojen puhdistajana.
Tämä selitys vastaa myös siihen, miksi unien sisältöä on yleensä vaikea muistaa. Prosessoinnin tuloksia ei ole tarkoituskaan tallentaa muistiin, uni säilyy lyhytkestoisessa muistissamme hetken, ja unohtuu muutamassa minuutissa. Toki joskus saatamme nähdä niin voimakkaan unen, ettei se millään unohdu. Yleensä on kysymys unen herättämistä voimakkaista tunteista, jotka saavat meidät toistamaan unta lyhytkestoisessa muistissamme niin kauan, että se synnyttää tallentumisessa tarvittavia muistijälkiä.
Eräs johtopäätös on joko lohduton – tai sitten uusia uria aukova. Unet eivät ole psykoanalyytikkojen toivoma runsauden sarvi ja tehokas työväline, vaan lähes sattumalta poimittua aivojen puhdistusainetta. Minkäänlainen mutkikas teoria ei auta toista ihmistä avaamaan aivojemme synkkiä salaisuuksia. Ehkä on lohdullista ajatella, että noita salaisuuksia ei edes ole – tai että ne ovat ainakin turvassa.
