Ilo, sinä kaunis jumalten kipinä, sinä Elysiumin tytär,
ilosta päihtyneinä astumme sinun temppeliisi, oi taìvainen!
Näin alkaa vapaasti käännettynä Friedrich Schillerin runo "Ode An die Freude", Oodi ilolle, vuodelta 1785. Runo on myös Beethovenin yhdeksännen sinfonian neljännen osan nimi, ja kuoro-osuuden kaunis melodia on valittu Euroopan unionin hymniksi.
Ilo on haastava tunnetila. Selvästi sillä ei tarkoiteta onnellisuutta. Ilo on nopeaa, se on välitön tunnetila, reaktio johonkin. Eikä kuitenkaan ole ihan selvää, mikä sen laukaisee, se vain tulee jostain. Oman kokemukseni mukaan nousuhumalassa voi tuntea iloa lähes ilman syytä. Niinpä ilo onkin vaarallisen lähellä huumeiden tuottamaa tunnetilaa. Toisaalta näyttää myös siltä, että ilon toistuva tavoittelu päihteiden avulla tuottaa helposti pettymyksen. Ilo laimenee tai pysyy poissa.
Turvallinen ja kaikin puolin suositeltava vaihtoehto on nauttia luonnollisesta ilosta, silloin kun se tulee. Ja itse tunnistan ainakin kaksi luonnollisen ilon lähdettä. Toinen ilon aiheuttaja syntyy siitä, että kaikki sujuu. Tällainen ilo ei siis tule ilmaiseksi, pitää ensin ryhttyä hankalaan ja riskipitoiseen hankkeeseen ja tehdä paljon työtä sen eteen. Mutta ainakin joskus se onnistuu.
Toinen ilon lähde on rakastuminen. Sekin tulee jos on tullakseen, ja silloin se on ihanaa. Tämä ilon lähde saattaa vähitellen laimentua. Ja joskus ihminen yrittää palauttaa tai toistaa tuon ilon etsimällä uusia kumppaneita ja kohtaamisia. Kirjallisuus ja elokuvat ammentavat tästä ehtymättömästä draaman lähteestä. Rakastumisen iloa voi myös tavoitella sen seuralaisilmiöstä eli seksistä. Valitettavasti tällainen ilon tavoittelu voi muuttua pakonomaiseksi. Ilo pakenee, vaikka nautintoa voi edelleen jäädä tähteeksi– se on kuitenkin eri asia.
Ilo on siis eri asia kuin onnellisuus, joka on hyvin jyrkästi yksityisasia. Tietenkään en mitenkään väheksy tai paheksu onnellisuutta, sillä on vain eri lait. Mutta ilolla on sosiaalinen ulottuvuus. Se tarttuu, koska se on pyyteetöntä. Ilo ei ole muilta poissa. Onnellista ihmistä voi olla vaikea katsoa, jos hän herättää kateutta. Näin ei ole ilon laita. On ihanaa iloita toisten kanssa. Voimme tuntea iloa myös ryhmätyössä, iloitsemme yhdessä kun se sujuu. Ja jopa urheilun joukkuepeleissä tunnetaan tätä samaa iloa- oman joukkueen jäsenten kesken.
Schillerin viisaan runon lopussa kuvataan tätä ilon yhteisöllistä taikaa. Ja siihen viitataan myös työväenmarssi Internationalissa.
Sinun taikasi sitoo yhteen, mitä ankara maailma on hajalle repinyt.
Kaikki ihmiset tulevat veljiksi siellä, missä lempeä siipesi vaeltaa.
