Kullervo – barbaari

Vuoden 2026 tammikuussa sai ensi-iltansa Antti J. Jokisen ohjaama ja Kalevalaan perustuva elokuva Kullervon tarina. Elokuvan budjetti oli suomalaisittain suuri 4,9 miljoonaa euroa. Ilmeisesti on pyritty tekemään elokuva, joka näyttää samalta kuin amerikkalaiset elokuvat – siis on satsattu visuaaliseen näyttävyyteen, ja ehkä myös toimintaelokuvan mielikuvaan. Tämä on ihan ymmärrettävää, sillä elokuvien kaupalliset markkinat sijaitsevat ihan muualla kuin Suomessa. Toisaalta toimintaelokuva ei ole ainoa mahdollinen strategia. Aki Kaurismäen elokuvat ovat aivan eri näköisiä. Ja juuri nämä elokuvat ovat ne, jotka ovat jo pitkään luoneet suomalaista elokuvamainetta

Jotenkin elokuvan mainos toi mieleeni Conan barbaarin. Tarkoitukseni ei nyt ole mitenkään rinnastaa tai verrata Kullervoa Conan barbaariin, vaan seuloa niitä mielikuvia, joita äkkiä syntyi. 

Conan barbaari on yhdysvaltalaisen kirjailijan Robert E. Howardin kirjoittamien miekka ja magia -kirjojen sankari. Howard kirjoitti yhteensä 26 Conan-tarinaa, ja useimmat tarinat ilmestyivät alun perin Weird Tales -lehdessä joulukuun 1932 ja lokakuun 1936 välillä. Niistä tuli erittäin suosittuja, ja Conanista onkin tehty sarjakuvia, kolme televisiosarjaa, televisioelokuvia, lautapelejä, roolipelejä ja jopa kuuluisa elokuva (1982), jonka pääosaa näyttelee Arnold Schwarzenegger. Ja pari jatkoelokuvaa, kuinkas muuten. 

Conanin tarinat sijoittuvat kauas muinaisuuteen, kuvitteelliseen maahan, ja niissä on myös fantasiapiirteitä, kuten taikuutta ja erilaisia hirviöitä. Toisin kuin voisi kuvitella, Conanin alkuperäiset tarinat ovat psykologisesti kiinnostavia. Vaikka Conaista kehittyy varttuessaan jonkinlainen kiertelevä taistelija, asetelma on mutkikas. Esimerkiksi Conan vertautuu toiseen hieman aiemmin (1912) luotuun sankariin, Tarzaniin. Vaikka Tarzan seikkailee realistisessa viidakossa, Tarzanin tarina on paljon vähemmän uskottava kuin fantasiamaailmaan sijoittuvan Conanin. Se on kyllä paradoksi. Tämä on tosin toisen käden tietoa, sillä Conan-tarinoita en ole lukenut, tarzaneita kyllä.

Katsotaanpa tarkemmin Conan-elokuvaa, jonka olen joskus nähnyt. Seikkailut ajoittuvat fantasialla maustettuun muinaisuuteen. Luultavasti siinä eletään pronssikautta, sillä elokuvassa näytetään, kuinka Conanin miekka valmistetaan. Se tehdään muottiin valamalla, sillä pronssia ei voi takoa. Valamisen jälkeen miekat sitten viimeisteltiin hiomalla. Conanin miekka on pitkä ja raskas kahden käden miekka. Se ei kuitenkaan ole realistinen, sillä pronssi on haurasta, tällainen miekka katkeaisi helposti. Oikeat pronssikauden miekat olivat lyhyempiä ja kevyempiä pistomiekkoja. 

Muuten Conanin miekka kuitenkin sopii tarinaan, sillä Conanista tulee kiertelevä ammattitaistelija. Kahden käden miekkoja alettiin käyttää siinä vaiheessa, kun sodankäynnissä alkoi esiintyä kevyesti haarniskoituja sotilaita. Raskas miekka tehosi hyvin nahasta ja metallilevyistä sommiteltuihin panssareihin. Ja tällaisen kevyen armeijan johtaja saattaisi hyvinkin palkata Conanin kaltaisia taistelijoita. 

Siirrytäänpä sitten Kullervoon. Voisi hyvin ajatella, että tarinassa eletään rauta-aikaa. Ajoitus – eli jonkinlaiset vanhat tarinan juuret sopisivat viikinkiaikaan. Suomesta ei juurikaan ole löydetty pronssimiekkoja, vaan rautamiekkoja. Viikinkiajan miekka oli suora ja kevyt, noin 70 cm mittainen rautamiekka. Ne olivat näppäriä ja tehokkaita suojatonta tai kevyesti varustettua vihollista vastaan. 

Elokuvan Kullervo esiintyy kevyesti nahkaan haarniskoituna, ja hänellä on raskas kahden käden rautamiekka. Se on näyttävä, ja ilmeisesti tällaisia miekkoja todella kulkeutui myös Suomeen ritariajan Euroopasta. Kullervossa käydään kuitenkin pienimuotoisia sukukahakoita, tällaiselle miekalle tuskin oli tarvetta. Kahden käden miekka oli tosin käytössä pyövelin miekkana, mutta sellaiseen virkamieheen ei Kalevalassa koskaan viitata. 

Eräs soraääni tällaiseen tukintaan kuitenkin löytyy Kalevalasta. Kalevan kansa joutuu kahakkaan Pohjolaa vastaan, ja Lemminkäinen lyö miekallaan Pohjolan isännän pään poikki ”kuin naatin nauriista”. Väkevä kuvaus, varmaan tarkoitus on korostaa Lemminkäisen luonnetta. 

Kullervon mainoskuva tuo jotenkin mieleen Conan barbaarin. Kullervon raskaan miekan kahva nuppeineen sojottaa joidenkin katsojien mielestä sopimattomasti, vaikka se tuskin oli kuvaajan tarkoitus. Itse Kullervolla on kuvassa kevyt nahkavarustus, jossa on runsaasti solkia ja niittejä. Ne eivät ole rauta-aikaisia solkia, vaan hyvinkin moderneja. Oikeastaan Kullervo muistuttaa jotain goottityylistä hevirokkaria.

Näin myytit sulautuvat nykyaikaiseen folkloreen ja sankarikuvastoon. Emme oikeastaan kovin tarkaan tiedä, miltä entiset sankarit tai vaikka muinaiset vaatteet ja asumukset näyttivät. Teemme virheitä, emme tahallamme vaan huolimattomuudesta, tietämättömyydestä - tai sitten muista syistä. Eikä siinä minusta oikeastaan ole mitään moitittavaa. Kulttuurimme sulautuu jatkuvasti vanhoihin tarinoihin, ja uusia kertomuksia syntyy. Pääasia, on, että edelleenkin keromme vanhoja tarinoita ja luomme uusia.

Entä olenko minä ilonpilaaja, kun pohdiskelen tällaisia? Mielestäni en ole. Uuden tiedon ja vanhan perinteen yhdistely ja sen pohtiminen on minusta vain hauskaa.

Uutta rautakautta odotellessa

Raudan, tai oikeammin teräksen valmistus on maanviljelyksen jälkeen eniten maailmaa mullistanut keksintö. Rautakausi teki mahdolliseksi tehokkaat työkalut ja koneet. Teollinen vallankumous moninkertaisti teräksen tuotannon – mutta teräs ei ole juurikaan parantunut. Muinaisajoista tunnettu damaskoksen teräs ja japanilaiset miekat edustivat materiaalitekniikan huippua.

Paremmille materiaaleille olisi kyllä valtava tarve. Tarvittaisiin terästä tai muita materiaaleja, joiden lujuus olisi paljon nykyisiä parempi, ja samoin tarvittaisiin materiaaleja, jotka kestäisivät paljon nykyisiä korkeampia lämpötiloja.

Ajoneuvoissa tarvittaisiin moottoreita, joilla olisi parempi hyötysuhde. Eräs keino olisi kohottaa moottorin toimintalämpötilaa. Se parantaisi termistä hyötysuhdetta kahdella tavalla: itse termodynaaminen prosessi toimisi paremmalla hyötysuhteella, ja jäähdytys olisi helpompaa järjestää, kun erityistä nestekiertoa ei tarvittaisi, vaan ilma- ja säteilyjäähdytys riittäisi. Yritykset kehittää keraamista korkean lämpötilan moottoria ovat toistaiseksi epäonnistuneet.

Korkeammat toimintalämpötilat parantaisivat myös sekä tavallisten lämpövoimaloiden että ydinvoimaloiden hyötysuhdetta. Lisäksi uudet ydinvoimalat olisivat nykyisiä turvallisempia, ja tuottaisivat huomattavasti vähemmän ydinjätettä. Myös fuusiovoimalassa tarvitaan parempia materiaaleja.

Ilmailu hyötyisi myös. Korkea lämpötila toisi taloudellisemmat turbiinit. Erityisesti avaruuslennot hyötyisivät. Rakettipolttoaineiden hapetin muodostaa pääosan polttoaineen painosta. Käyttämällä startissa ilmasta otettavaa happea avaruusalusten laukaisu mullistuisi. Pienet, siivekkäät ja sulavalinjaiset avaruusalukset veisivät hyötykuormat avaruuteen murto-osalla nykyisestä energiamäärästä ja kustannuksista, Mutta se asettaa moottorien materiaaleille äärimmäisiä vaatimuksia. Myös alusten rungon lämpösuojaus vaatii erikoismateriaaleja.

Miksi sitten uusien materiaalien kehittäminen on niin vaikeaa? Materiaalin lujuus määräytyy atomien elektroniverhon muodostamien sidoksien lujuudesta. Sille asettaa rajan sähköisen vetovoiman suuruusluokka. Se on tietenkin ylittämätön raja, koska kyseessä on fysiikan perusvakio. Mutta jotain voidaan tehdä. Erittäin lujia sidoksia löytyy kiteisistä rakenteista, kun ne ovat mahdollisimman puhtaita. Hiili on eräs lupaava aine. Esimerkkejä ovat hiileen perustuvat timanttikalvot, hiiliputket ja fulleriinit. Muutkin alkuaineet lienevät mahdollisia, mutta niitä tunnetaan toistaiseksi huonosti. Toinen mahdollisuus on harkittu epäpuhtauksien käyttö ja erilaisten aineiden yhdistely, kuten tapahtuu erilaisissa lejeeringeissä ja komposiittiaineissa. Aivan uusi asia on käyttää komposiiteissa nanoluokan aineskokoja.

Keskeinen lujuuteen vaikuttava tekijä on lämpötila. Lämpötilan kohotessa molekyylien lämpöliike alkaa jossain vaiheessa purkaa atomien välisiä sidoksia. Alkaa tapahtua fysikaalisia faasimuutoksia ja kemiallisia reaktioita, jotka pilaavat aineen tekniset ominaisuudet. Noin tuhannesta asteesta ylöspäin alkaa jo tulla vakavia vaikeuksia. Tässäkin fysiikka asettaa rajat. Voidaan tietenkin pyrkiä hyödyntämään luonnostaan vaikeasti sulavien aineiden yhdistelmiä.

Vaikeuksia on oikeastaan kaksi. Ensinnä pitää löytää teknisiltä ominaisuuksiltaan lupaavia kidemuotoja, yhdisteitä ja komposiitteja, kuten teräksen tai eräiden muiden metallien seostaminen nanoluokan keraamipartikkeleilla. Toinen vaikeus on löytää niille taloudellinen valmistusmenetelmä. Ehkäpä näemme aikanaan konstruktiomateriaaleja, joiden lujuudet ovat kymmenkertaisia, ja lämpötilan kestot 2-3 kertaisia nykyisiin verrattuina. Mutta se vaatii kyllä paljon aikaa ja vaivaa.