maanantai 23. syyskuuta 2013

Elämäni kirjoja

Kirjoilla on suuri vaikutus siihen, millaiseksi ihmisen ura muodostuu ja millaisen ammatin valitsee. Ainakin jos jo lapsena lukee paljon. Tai näin voisi ainakin ajatella. Asiaa on kuitenkin mahdotonta näyttää toteen. Ehkä elämämme onkin kiinni enemmän sattumista kuin valinnoista. Mutta ehkä kuitenkin. Sillä ratkaisevaa on, millaisiin sattuman tuomiin mahdollisuuksiin tarttuu. Ja joutuuhan ihminen tekemään ratkaisujaan kovin nuorena. Kun elämänkokemusta ei juuri ole, miksei se korvautuisi osaksi kirjallisuuden tarjoamalla sisällöllä.

Tällaisella ajatuksella on hauska leikkiä. Olen joskus pohtinut asiaa omalta kohdaltani. Opin lukemaan varhain, ehkä nelivuotiaana ja ilmeisen vahingossa. Muistan hämärästi, kuinka Helsingin neonvalojen viestit alkoivat avautua. Ehkä kyselin niistä vanhemmiltani, ja sitä kautta opin lukemaan. Erityisesti mieleen painui Töölöntorin kulmassa sininen HOK- kahvilan mainos, Forumin hauskat lääkemainokset ja aivan käsittämätön vaaleanvihreä kirjoitus ”Varubåden”. Siitä pitäen minusta tuli lukutoukka. Luin, niin kuin tyypillisesti sanotaan, kaiken minkä sain käsiini. Se ei kuitenkaan ole ihan totta. En koskaan lukenut raamattua enkä aikuisten kirjoja – koska ne vaikuttivat tylsiltä, paljon tekstiä, ei kuvia. Minun ei tarvinnut lukea niitä, koska oli aina vaihtoehtoista luettavaa. Luin sanomalehtiä, aikakauslehtiä, satukirjoja, sarjakuvia, mainoksia, ja satunnaisesti kirjoja - etenkin jos niissä oli kuvia. 

On kirjoja joista olen varma, että ne ovat vaikuttaneet elämääni. Ja sitten on kirjoja, jotka ovat tehneet vaikutuksen muuten vain. Olen myös varma , että kirjojen vaikutus elämään ei rajoitu lapsuuteen, vaan ehkä sitä tapahtuu koko elämän. Aloitan oman elämäni kirjalistan kahdella kirjalla, joista olen varma, että ne ovat tehneet minusta sen mikä olen. Sitten jatkan muuten vain vaikuttavilla kirjoilla.

Kaikista tärkein lapsuuden kirjani on Jules Vernen ”Sukelluslaivalla maailman ympäri”. Olen lukenut sen kymmenkunta kertaa, eikä kirjan loisto himmene. Se on seikkailukirja, mutta tärkeintä on, että se johdatti minut tieteen pariin. Tiede tuossa kirjassa merkitsi tutkimusmatkaa, eliöiden luokittelua ja tieteellistä asennetta. Kirjan toinen peruselementti on teknologia, insinöörinero kapteeni Nemon rakentama sähköllä toimiva sukellusvene Nautilus. Vakuutuin, että sähkö ratkaisee maailmassa kaikki tärkeät asiat. En tiedä kumpi asia kiehtoi voimakkaammin. Ehkä teknologia, kai siksi minusta tuli ensin insinööri ja sitten tutkija. 

Toinen tärkeä lapsuuden kirja on: Talvitie: ”Kemiallinen teknologia, osa II”. Kirjan teemana oli räjähdysaineet, happojen valmistus, kehruuteollisuus ja selluloosateollisuus. Olin ehkä kymmenen, kun tuo kirja tuli elämääni, ja luin sen kannesta kanteen kerran toisensa jälkeen. Se vei teollisuuden kiehtovaan maailmaan.

Talvitien kirjan ilmestyminen kotiini on oma kertomuksensa. Eräänä päivänä ovellemme tuli mies, ja selitti äidilleni, että isäni, joka oli poissa kotoa, oli luvannut lainata hänelle rahaa. Äitini ei aluksi uskonut, mutta mies ilmoitti jättävänsä pantiksi kassin, jossa oli kuulemma uusi puku ja tärkeitä tavaroita. Mies sai siis rahansa, muistaakseni viisituhatta silloista markkaa (noin sata euroa). Osoittautui, että mies oli isälleni tuntematon. Kun takaisinmaksukin viipyi, pantti tutkittiin. Suuresti mainostettu ”puku” oli mytty likaista kangasta. Kassissa oli myös läjä veitsiä ja haarukoita, joihin oli kaiverrettu ”Elanto”, ilmeisesti ravintolasta kähvellettyjä. Ja tuo ihmeellinen kirja. Aterimet otimme käyttöön, mutta piilotimme ne, jos tuli vieraita. Oliko tuo hämärä lainan pyytäjä tavallinen rosvo vai epäonninen insinööriopiskelija? Emme saaneet tietää.

Entä ne muut tärkeät kirjat? Aloitan lapsuudesta. Osmo Ilmarin unhoon jääneet ja aliarvostetut tieteiskirjat nuorille: Kadonneet kuussa, Uhka avaruudesta ja Planeetta Logos olivat ihmeellisiä. Pidin Väinö Riikkilän Pertsasta ja Kilusta, siinä liikuttiin saaristossa, missä vietimme kesiä. Mark Twainin Tom Sawyer oli hieman hämmentävä, sillä en oikein päässyt selville, minkä ikäisiä sen pojat olivat. Mutta seikkailun lumo oli vahva. Etenkin neekeriorja Jimin pelastaminen oli hurjaa. Se myös hämmensi: pidetäänkö jossain orjia? Tove Janssonin Muumikirjat olivat myös suuri rakkauteni, ja pidän niistä edelleen. Ennen kaikkea Pyrstötähti, Taikurin hattu ja Vaarallinen juhannus. Vasta aikuisena luin ”Muumipapan urotyöt” omille lapsilleni, ja lumouduin edelleen. Se on kaikista Muumikirjoista paras.

Kansakoulussa opettaja luki meille oppilaille ääneen Kalevalaa. Se kiehtoi tavattomasti mielikuvitustani. Huomasin, että runomittaa on vaikea lukea, mutta kuunneltuna se vaikuttaa. Kalevalan maailma on minulle taianomainen suomalaisten alkukoti.

Lukiossa tuli lisää vaikuttavia kirjoja. ”Pakkoluku” pani tutustumaan Kafkaan, johon ihastuin silmittömästi. Samoin pidin kovasti Strindbergin Punaisesta huoneesta. Koulutovereiden vaikutuksesta luin Harry Martinsonin kulkurieepoksen ”Kulkijan pilvilinnat”. Se tietysti vetosi voimakkaasti romanttisiin teineihin. Myöhemmin kirja on tuottanut minulle suuren pettymyksen. Lähes ainoa kirja, jonka lumo on kokonaan kadonnut. Hieman samoin on käynyt Marquesin ”Sadan vuoden yksinäisyydelle”.

Opiskelijana lumouduin Waltarin historiallisista romaaneista. Luin myös paljon venäläisiä klassikoita: Tolstoita, Tšehovia, Turgenjevia, Puškinia, Gogolia. Dostojevskia vierastin hieman moraalisen paatoksen takia.

Aikuisiän ällistyttäviä lukukokemuksia ovat olleet Jorma Korpelan ”Tohtori Finckelmann”, Tove Janssonin hurjat "aikuisnovellit", Melvillen ”Moby Dick” (kerta kaikkiaan tolkuton kirja), ja Flann O'Brienin ”Kolmas konstaapeli”.

Lapsuuden lukutaivas aukeni tieteiskirjallisuuden ja Jules Vernen kautta kautta. Myöhemmin palasin näille vanhoille juurilleni. Ehkä ovet avasi Stanislav Lemin ”Kyberias” - ja muut Lemit. Sitten luin Iain Banksin läpimurtokirjan ”Ampiaistehdas”. Se ällistytti: oliko se scifiä, draamaa vai kauhukertomus? Banksin ”kulttuuri”- sarjan ohella rakkaimmaksi muodostui lopulta Philip K. Dick.

Tämä oli lyhyt lista. Koska kirjoista olisi niin paljon kerrottavaa – asiaan lienee pakko palata.