Kirjoilla on suuri vaikutus siihen, millaiseksi ihmisen ura muodostuu ja millaisen ammatin valitsee. Ainakin jos jo lapsena lukee paljon. Tai näin voisi ainakin ajatella. Asiaa on kuitenkin mahdotonta näyttää toteen. Ehkä elämämme onkin kiinni enemmän sattumista kuin valinnoista. Mutta ehkä kuitenkin. Sillä ratkaisevaa on, millaisiin sattuman tuomiin mahdollisuuksiin tarttuu. Ja joutuuhan ihminen tekemään ratkaisujaan kovin nuorena. Kun elämänkokemusta ei juuri ole, miksei se korvautuisi osaksi kirjallisuuden tarjoamalla sisällöllä.
Tällaisella ajatuksella on hauska
leikkiä. Olen joskus pohtinut asiaa omalta kohdaltani. Opin lukemaan
varhain, ehkä nelivuotiaana ja ilmeisen vahingossa. Muistan
hämärästi, kuinka Helsingin neonvalojen viestit alkoivat avautua.
Ehkä kyselin niistä vanhemmiltani, ja sitä kautta opin lukemaan.
Erityisesti mieleen painui Töölöntorin kulmassa sininen HOK-
kahvilan mainos, Forumin hauskat lääkemainokset ja aivan
käsittämätön vaaleanvihreä kirjoitus ”Varubåden”. Siitä
pitäen minusta tuli lukutoukka. Luin, niin kuin tyypillisesti
sanotaan, kaiken minkä sain käsiini. Se ei kuitenkaan ole ihan
totta. En koskaan lukenut raamattua enkä aikuisten kirjoja – koska
ne vaikuttivat tylsiltä, paljon tekstiä, ei kuvia. Minun ei
tarvinnut lukea niitä, koska oli aina vaihtoehtoista luettavaa. Luin
sanomalehtiä, aikakauslehtiä, satukirjoja, sarjakuvia, mainoksia,
ja satunnaisesti kirjoja - etenkin jos niissä oli kuvia.
On kirjoja joista olen varma, että ne
ovat vaikuttaneet elämääni. Ja sitten on kirjoja, jotka ovat
tehneet vaikutuksen muuten vain. Olen myös varma , että kirjojen
vaikutus elämään ei rajoitu lapsuuteen, vaan ehkä sitä tapahtuu
koko elämän. Aloitan oman elämäni kirjalistan kahdella kirjalla,
joista olen varma, että ne ovat tehneet minusta sen mikä olen.
Sitten jatkan muuten vain vaikuttavilla kirjoilla.
Kaikista tärkein lapsuuden kirjani on
Jules Vernen ”Sukelluslaivalla maailman ympäri”. Olen lukenut
sen kymmenkunta kertaa, eikä kirjan loisto himmene. Se on
seikkailukirja, mutta tärkeintä on, että se johdatti minut tieteen
pariin. Tiede tuossa kirjassa merkitsi tutkimusmatkaa, eliöiden
luokittelua ja tieteellistä asennetta. Kirjan toinen peruselementti
on teknologia, insinöörinero kapteeni Nemon rakentama sähköllä
toimiva sukellusvene Nautilus. Vakuutuin, että sähkö ratkaisee
maailmassa kaikki tärkeät asiat. En tiedä kumpi asia kiehtoi
voimakkaammin. Ehkä teknologia, kai siksi minusta tuli ensin
insinööri ja sitten tutkija.
Toinen tärkeä lapsuuden kirja on:
Talvitie: ”Kemiallinen teknologia, osa II”. Kirjan teemana oli
räjähdysaineet, happojen valmistus, kehruuteollisuus ja
selluloosateollisuus. Olin ehkä kymmenen, kun tuo kirja tuli
elämääni, ja luin sen kannesta kanteen kerran toisensa jälkeen.
Se vei teollisuuden kiehtovaan maailmaan.
Talvitien kirjan ilmestyminen kotiini on oma
kertomuksensa. Eräänä päivänä ovellemme tuli mies, ja selitti
äidilleni, että isäni, joka oli poissa kotoa, oli luvannut lainata
hänelle rahaa. Äitini ei aluksi uskonut, mutta mies ilmoitti
jättävänsä pantiksi kassin, jossa oli kuulemma uusi puku ja
tärkeitä tavaroita. Mies sai siis rahansa, muistaakseni
viisituhatta silloista markkaa (noin sata euroa). Osoittautui, että
mies oli isälleni tuntematon. Kun takaisinmaksukin viipyi, pantti
tutkittiin. Suuresti mainostettu ”puku” oli mytty likaista
kangasta. Kassissa oli myös läjä veitsiä ja haarukoita, joihin
oli kaiverrettu ”Elanto”, ilmeisesti ravintolasta kähvellettyjä.
Ja tuo ihmeellinen kirja. Aterimet otimme käyttöön, mutta
piilotimme ne, jos tuli vieraita. Oliko tuo hämärä lainan pyytäjä
tavallinen rosvo vai epäonninen insinööriopiskelija? Emme saaneet
tietää.
Entä ne muut tärkeät kirjat? Aloitan
lapsuudesta. Osmo Ilmarin unhoon jääneet ja aliarvostetut
tieteiskirjat nuorille: Kadonneet kuussa, Uhka avaruudesta ja
Planeetta Logos olivat ihmeellisiä. Pidin Väinö Riikkilän
Pertsasta ja Kilusta, siinä liikuttiin saaristossa, missä vietimme
kesiä. Mark Twainin Tom Sawyer oli hieman hämmentävä, sillä en
oikein päässyt selville, minkä ikäisiä sen pojat olivat. Mutta
seikkailun lumo oli vahva. Etenkin neekeriorja Jimin pelastaminen oli
hurjaa. Se myös hämmensi: pidetäänkö jossain orjia? Tove
Janssonin Muumikirjat olivat myös suuri rakkauteni, ja pidän niistä
edelleen. Ennen kaikkea Pyrstötähti, Taikurin hattu ja Vaarallinen
juhannus. Vasta aikuisena luin ”Muumipapan urotyöt” omille
lapsilleni, ja lumouduin edelleen. Se on kaikista Muumikirjoista
paras.
Kansakoulussa opettaja luki meille
oppilaille ääneen Kalevalaa. Se kiehtoi tavattomasti mielikuvitustani.
Huomasin, että runomittaa on vaikea lukea, mutta kuunneltuna se
vaikuttaa. Kalevalan maailma on minulle taianomainen suomalaisten
alkukoti.
Lukiossa tuli lisää vaikuttavia
kirjoja. ”Pakkoluku” pani tutustumaan Kafkaan, johon ihastuin
silmittömästi. Samoin pidin kovasti Strindbergin Punaisesta
huoneesta. Koulutovereiden vaikutuksesta luin Harry Martinsonin
kulkurieepoksen ”Kulkijan pilvilinnat”. Se tietysti vetosi
voimakkaasti romanttisiin teineihin. Myöhemmin kirja on tuottanut
minulle suuren pettymyksen. Lähes ainoa kirja, jonka lumo on
kokonaan kadonnut. Hieman samoin on käynyt Marquesin ”Sadan vuoden
yksinäisyydelle”.
Opiskelijana lumouduin Waltarin historiallisista romaaneista. Luin myös paljon venäläisiä klassikoita: Tolstoita, Tšehovia, Turgenjevia, Puškinia, Gogolia. Dostojevskia vierastin hieman moraalisen paatoksen takia.
Aikuisiän ällistyttäviä lukukokemuksia ovat olleet Jorma Korpelan ”Tohtori Finckelmann”, Tove Janssonin hurjat "aikuisnovellit", Melvillen ”Moby Dick” (kerta kaikkiaan tolkuton kirja), ja Flann O'Brienin ”Kolmas konstaapeli”.
Lapsuuden lukutaivas aukeni tieteiskirjallisuuden ja Jules Vernen kautta kautta. Myöhemmin palasin näille vanhoille juurilleni. Ehkä ovet avasi Stanislaw Lemin ”Kyberias” - ja muut Lemit. Sitten luin Iain Banksin läpimurtokirjan ”Ampiaistehdas”. Se ällistytti: oliko se scifiä, draamaa vai kauhukertomus? Banksin ”kulttuuri”- sarjan ohella rakkaimmaksi muodostui lopulta Philip K. Dick.
Tämä oli lyhyt lista. Koska kirjoista olisi niin paljon kerrottavaa – asiaan lienee pakko palata.
