Hyvän äärellä

Akateemikko Georg Henrik von Wright (1916– 2003) oli kansainvälisesti merkittävimpiä suomalaisia. Jo hänen sukutaustansa on mykistävä. Hän kuului skotlantilaislähtöiseen sukuun, jonka vanha aatelinen status on epäselvä. Joka tapauksessa hänen Ruotsin sodissa kunnostautunut esi-isänsä aateloitiin 1700- luvulla. Suvun jäseniä löytyy seuraavien vuosisatojen aikana yhteiskunnan huipulta: sotilaita, virkamiehiä, taiteilijoita, teollisuusmiehiä, professoreja. Kaikkien tuntemat ja rakastamat taidemaalarit Magnus, Wilhelm ja Ferdinand von Wright olivat samaa sukua. 

Loistava suku ei tietenkään kerro ylivoimaisesta synnynnäisestä lahjakkuudesta, ei sellaiseen kukaan enää usko. Mutta perinteet, ruotsinkielisyys, suvun maine, suvun varallisuus ja edellisten sukupolvien rakentamat tukiverkostot ovat tuupanneet yhä uusia von Wrightejä uran alkuun. Aateluus velvoittaa. Kyllä tällainen tausta antaisi kenelle tahansa itseluottamusta ja motivaatiota. Ja jos perinnöllisyyden suuresta sekoittimesta sattuu käteen tulemaan hyvät kortit, syntyy myös suuria saavutuksia hengen alalla.  

Filosofi Georg Henrik von Wrighistä tekisi mieli sanoa, että hänkin oli kaikkien rakastama. Ainakin itse kunnioitan tuota viisaan miehen perikuvaa valtavasti. Von Wright opiskeli filosofiaa Helsingin yliopistossa maineikkaan Eino Kailan oppilaana. Hän kertoo saaneensa vaikutteita myös Rolf Nevanlinnalta ja Ernst Lindelöfiltä, jotka myös olivat sukua hänelle, ja Kailakin oli sukuun naitu. Piiri pieni pyörii - mutta en sano tätä mitenkään pahalla. Pikemmin uskon, että tällainen ympäristö tuottaa ainutlaatuista ajattelutyön intensiteettiä. 

Von Wright oli kiinnostunut matematiikasta, filosofisesta logiikasta, tieteenfilosofiasta ja historiasta, Valmistuttuaan kandidaatiksi von Wright harjoitti jatko-opintoja maineikkaassa Cambridgen yliopistossa. Hän tutustui Ludvig Wittgensteiniin. josta tuli jopa henkilökohtainen ystävä. Myöhemmin hän toimi Cambridgessä kolme vuotta filosofian professorina, ja Helsingissä vastaavassa virassa kymmenen vuotta. Hänen akateeminen uransa oli häikäisevä. Tieteellisten saavutustensa ansiosta hän on kahdentoista yliopiston kunniatohtori. Mitaleja ja palkintoja hän sai vastaanottaa lähes laskemattoman määrän. 

Olen lukenut von Wrightin yleistajuisista kirjoista teokset Minervan Pöllö, Ajatus ja julistus ja Tiede ja ihmisjärki - ja ehkä myös kirjan Logiikka, filosofia ja kieli, mutta siitä on jo aikaa. Minun on tunnustettava, että ne eivät tehneet valtavaa vaikutusta, vaan olivat "ihan ok". Minua myös häiritsi hieman hänen vieroksuva suhteensa teknologiaan ja vanhakantaiselta vaikuttava humanismi. En kuitenkaan sano tätä moitteena. Viisaskaan mies ei ehdi kaikkeen perehtyä. Filosofian viidakoissa tarpominen tuntui väsyttäneen kirjoittajaa, ja aivan varmasti myös lukijaa. 

Suhteeni von Wrightin ajatteluun muuttui lämpimämmäksi ja paljon arvostavammaksi, kun luin hänen kirjansa Hyvän muunnelmat (1963; suomennos Otava, 2001). Olin juuri kirjoittamassa filosofiaa ja käytäntöä yhdistävää kirjaa laadusta, ja minulla oli heikko aavistus, että kirjassa saattaisi olla jotain minulle tärkeää. Olin oikeassa.

Kirja perustuu von Wrightin pitämiin Gifford- luentoihin St. Andrewsin yliopistossa Skotlannissa 1959-1960. Gifford- muistosäätiö on järjestänyt näitä arvostettuja luentoja vuodesta 1888 niin sanotun luonnollisen teologian edistämiseksi. "Luonnollinen teologia" pyrkii löytämään uskonnolle perustaa, joka ei perustu ihmeisiin tai ilmestyksiin, eikä myöskään pyhiin kirjoihin. Von Wright saattoi siis pohtia hyvää, ilman kytkentää kristilliseen teologiaan. Hänen kirjansa on täysin maallinen, filosofiaa puhtaimmillaan ja valistuksen hengessä. Von Wright toteaa itsekin, että käsittelytapa ei ole vähimmässäkään määrin moraalifilosofinen. Hän vain pohtii, mitä eri tilanteissa tarkoitetaan, kun puhutaan ”hyvästä”. Kirjassa esitetty hyvän tarkastelu on poikkeuksellista, ja se on jäänyt filosofien keskuudessa vähälle huomiolle. Perinteisesti hyvää on totuttu tarkastelemaan etiikan ja moraalin näkökulmasta.

Kirjakaupan luettelossa (kirja on edelleen myynnissä) Hyvän muunnelmat  esitellään moraalifilosofisena teoksena. Juuri sitä kirja ei ole, ja sitä von Wright itsekin korostaa. Sama teksti löytyy kirjan takakannesta, eikä se muutenkaan tunnu kuvaavan kirjaa. Ehkä ongelma on yleinen. Takakansitekstien laatiminen lienee aivan oma kirjallisuuden lajinsa.

Pohditaan seuraavaksi, mitä von Wright hyvästä oikeastaan sanoo.  Aivan kirjan alkupuolella hän tekee hyvästä sellaisen havainnon, että sen vastakohta on varsin moniselitteinen, tilanteesta riippuva ja jopa epäselvä. Se voi olla vaikkapa huono, paha, haitallinen, epämieluisa, kelvoton. Ehkä kielessämme vaikuttaa jonkinlainen sisäänrakennettu optimismi. Pyrimme hyvään, tavoittelemme sitä, ja reagoimme herkästi ja vivahteikkaasti kun sitä ei ole. Olemme kai sittenkin sisimmässämme hyväntahtoisia.

Kirjassa pyritään tutkimaan hyvän "sisästä rakennetta”. Lähestyminen tuntuu insinöörimäiseltä, mutta yhtä hyvin sitä voisi sanoa suorasukaiseksi tai käytännölliseksi. Von Wright erittelee kirjassaan joitakin hyvän lajeja, joista voisi kuvata lähemmin kahta. Tekninen hyvä tarkoittaa sen kohteen - olion, niin kuin filosofit sanovat - kyvykkyyttä. Se on olion oma ominaisuus, joka riippuu lähinnä siitä itsestään. Sitten on välineellinen hyvä, ja se taas on yllättävän monivivahteinen asia. Välineellinen hyvä liittyy esineisiin, kuten koneisiin tai työkaluihin. Mutta olio voi olla myös vaikkapa kotieläin tai viljelyskasvi. Välineellisyys tarkoittaa sitä, että hyvä ei ole suoraan olion ominaisuus, vaan hyvän arvioinnissa on olennaista oliosta saatava hyöty.

Katsotaan nyt tarkemmin välineellistä hyvää. Von Wright kuvaa ei-moraalista hyvää, joka ei ole absoluuttista. Se on pikemminkin muuttuja, jonkun tarkasteltavana olevan olion mitta. Käytännössä jokainen välineenä toimiva olio edustaa jotain lajia. Mutta oliot voivat tilapäisesti edustaa myös muita lajeja kuin niiden varsinaista, omaa lajia. Tämä tuntuu sekavalta, mutta se selviää esimerkillä. Olkoon sinulla veitsi. Voit ehkä sanoa: tämä on hyvä veitsi. Jos veitsi on raskas, saattaisit sanoa: se on hyvä vasarana. Se ei silti tarkoita, että veitsi on hyvä vasara, puhumattakaan siitä, että se olisi vasara ylipäätään. Ja jos veitsi, joka on hyvä vasarana, on tylsä ja tuntuu huonolta kädessä, voitkin sanoa: tämä ei ole hyvä veitsi. Tässä on itse asiassa aika paljon asiaa, mutta luulen että se selveni. 

Tuodaan nyt lisää käsitteitä pohdittavaksi. Hyöty voidaan tunnistaa siitä, että sitä tavoitellaan. Ei kuitenkaan ole olemassa mitään hyötyä sinänsä, se on olemassa vain suhteessa johonkin toimijaan. Joissakin tapauksissa hyötyä voi jopa mitata, mutta siinäkään tapauksessa hyödyn määrä ei kerro meille suoraan jonkun hyvän määrää. Jokapäiväisessä elämässämme arvioimme koko ajan erilaisiin kohteisiin liittyvää hyvää. Von Wright liittää hyvään tarkoitusperän, ja hyödyn tavoitteleminen on se tarkoitusperä, jota vastaan hyvää arvioidaan. Olion edustamaan lajiin voidaan liittää useita tarkoitusperiä, ja niiden taustalla taas on joku hyöty. Olio voi olla hyvä yhdessä tarkoituksessa ja huono jossain toisessa. Esimerkiksi veitsi voi olla hyvä leikkaamaan lihaa, mutta huono veistämään puuta. Siksi olio voi olla samaan aikaan hyvä ja huono. 

Voi olla useita eri tapoja, joiden kautta kukin tarkoitusperä toteutuu. Tätä toteutumisen tapaa von Wright sanoo subjektiiviseksi kontekstiksi. Tämä riippuu arvioijan tilanteesta. Siksi hyvä on subjektiivisesti koettu asia. Mutta tuota toteutumista voi myös eritellä. Voimme puhua hyväksi tekevästä ominaisuudesta (kuten veitsen terävyys). Olion käyttäjä voi olla enemmän tai vähemmän tietoinen subjektiivisista konteksteista tai hyvää tekevistä ominaisuuksista. Olion käyttäjä voi arvioida olion hyvyyttä tietoisesti (esimerkiksi suunnittelija), tai täysin vaistomaisesti (kuluttaja). 1960-luvun alun maailmassa ei puhuttu käyttökokemuksesta, mutta se sopisi tähän. 

Voi olla olemassa yksilön omaa hyötyä laajempia tarkoitusperiä, kuten taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristövaikutukset. Siksi hyvän arvottaminen ei liity vain yksilön omiin tarkoitusperiin, vaan siinä voi olla mukana myös suosittelu. Nykypäivän sosiaalisessa mediassa tämä näkyykin aika selvästi.

Voisimme puhua myös henkilökohtaisen hyvän eri lajeista. Niistä ilmeisin henkilökohtainen hyvä liittyy terveyteen. Ja terveyden rinnalla julkiseen keskusteluun on noussut hedoninen eli nautintoa tuottava hyvä. Nykyaikaa moititaan ylenpalttisesta nautinnon tavoittelusta. En kuitenkaan usko, että aikamme olisi mitenkään erityisen nautinnonhaluinen. Tällaisia syytöksiä on nimittäin esitetty ainakin niin kauan kuin ihmiskunnalla on ollut kirjoitettua historiaa. Voisin kyllä uskoa, että hedonismin muodot vaihtelevat eri aikoina, ja että hedonismia moititaan erityisesti vaurauden ja hyvinvoinnin kausina. 

Nykyään puhutaan paljon elämänlaadusta, ja sillä tarkoitetaan useimmiten terveyttä. On erikoista, että tässä on ryhdytty käyttämään sanaa ”laatu”, vaikka oikeastaan ”hyvä”- sana olisi tässä paljon luontevampi. Ehkä tässä onkin tarkoitus korostaa ihmisen halua tuottaa ja hallita terveyttä. Terveysalan työntekijät tuottavat sitä, niin kuin insinöörit tuottavat tuotteita. Näin jokamiehestäkin halutaan tehdä oman terveytensä insinööri. Siinä on esimerkki, kuinka yksinkertaisen sananvalinnan avulla neutraali terveyspuhe voidaankin muuttaa manipuloivaksi puheeksi. Tietysti hyvässä tarkoituksessa. Tässä tulee esiin laadun ja hyvän vivahde-ero. Laatu olisi teknisesti tuotettua hyvää, vastakohtana luonnostaan lankeavalle hyvälle.  

Laatu voidaan nähdä käsitteenä ja tekniikkana, jolla tehdään tuotteista ja palveluista halutumpia. Siis enemmän mielihyvää tuottavia. Von Wrightin mukaan mielihyvä on suunnilleen sama asia kuin hedoninen hyvä. Se on selvästikin tunne. Hän jaottelee mielihyvän erilaisia lajeja seuraavasti. Ensinnäkin, se voi olla pelkkä tunne. Sitten mielihyvää voi tuottaa se, että teemme sitä, mitä haluamme tehdä. Ja lopuksi, se voi tarkoittaa tyydytystä: saamme jotain, mitä olemme halunneet.

Hieman toisenlainen näkökulma avautuu käsitteistä onni ja hyvinvointi. Ilmeisesti myös onni on tunne, ja siksi se tarkoittaa hedonista hyvää. Hyvinvointi taas sisältää ajatuksen hyödystä. Siksi onneen ei välttämättä liity erityistä syytä, mutta hyvinvoinnin yhteydessä syitä voidaan kyllä eritellä. Hyvinvointia voi myös sanoa kukoistukseksi. Mutta kyllä hyvinvointiin liittyy lähes väistämättä myös onnea. Ehkä näiden välillä ei ole kauhean jyrkkää rajaa. 

Hyvään liittyy paljon monimutkaisia asioita. Onko kyky tunnistaa ja kokea hyvää samaa juurta kuin kyky valita oikean ja väärän välillä ilman että se olisi eettinen valinta? Mikä se sellainen valinta on? Vallitseeko maailmassa joku hyvän yleinen taso, ”universaali järjestys”, ja onko se yhteydessä totuuden ja oikeuden käsitteisiin? Vai onko se vain kielen tuottama harhakuva, joka tavoiteltaessa pakenee saavuttamattomiin? Mutta ehkä kieli tässä kohtaa pettää meidät ja totuus silti pysyy.

Von Wright ei juurikaan nostanut esille estetiikkaa, ehkä se ei hänen mielestään suorastaan liity hyvään. Ehkä se kuitenkin liittyy mielihyvään, sen eräänä aiheuttajana, kauneuden kokemuksen kautta. Estetiikka ei näytä olevan kovin merkittävässä roolissa kyvykkyyttä tarkoittavassa hyvässä. Joissakin tapauksissa kauneus voisi kylläkin olla hyväksi tekevä ominaisuus. Hyvään liittyi vahvasti olion tai sen käytön tarkoitusperä ja hyöty. Ne taas ovat jopa perinteisen estetiikkakäsityksen vastaisia asioita.  

Von Wright ei oikeastaan kirjoittanut hyvästä elämästä, vaikka se on yleensä filosofien asialistalla. Hän sivuaa näitä asioita kirjoittamalla hyvinvoinnista ja hyveistä. Hän ei kylläkään tarjoile lukijalle omia arvostuksiaan vaan pohdiskelee asioita monelta puolelta. Yhtenä hyvän mittana voisi pitää jonkun asian kykyä edistää ihmisen hyvinvointia. Sen sijaan hyve on mutkikkaampi juttu. Hyveen voisi nähdä ihmisen laadun osatekijänä. Mutta kun puhutaan ihmisen laadusta, aletaan mennä vakavasti syrjään aiheesta ja siirrytään moraalin alueelle.

Voidaan myös miettiä, miten hyvä voisi kuvata ihmisen elämää. Jopa valtiolla voi olla käsitys, millainen kansalaisen elämän tulisi olla, siis elämän toivottavista piirteistä. Se tuntuu kuitenkin hieman epäilyttävältä. Siinä on sama vivahde kuin hyveessä ja moraalissa. Ne tuntuvat ongelmattomilta vain sillä ehdolla, että ne ovat yksityisasioita. Elämän laadusta puhumisessa on samanlainen vivahde. Sitä ei pitäisi normittaa. 

Kirjasin tähän ne asiat, joita sain itselleni irti Hyvän muunnelmista. Minusta se oli mielenkiintoista ja asioita selventävää. Kirjan tyyli oli sekä selkeää että täsmällistä. Toisaalta sen pohdiskelut olivat välillä syvällisiä ja mutkikkaita. Jouduinkin laatimaan siitä itselleni muistiinpanoja, joissa käänsin kielelliset tarkastelut loogisiksi lausekkeiksi. Se helpotti, ainakin minua itseäni.  

Von Wright piti Hyvän muunnelmia parhaana kirjanaan, ja hän nautti sen kirjoittamisesta. Mutta kirjan vastaanotto oli hänelle pettymys, sillä se ei herättänyt akateemista keskustelua. Siksi hän ei enää jatkanut aiheen käsittelyä. Kirja ei onnistunut provosoimaan konservatiivisia uskonnollisia piirejä, siihen se oli aivan liian neutraali ja selkeä. Se kirjoitettiin myös liian aikaisin, sillä vasta lähes parin vuosikymmenen kuluttua teollisissa maissa nostettiin laatu keskeiseksi kilpailukyvyn osatekijäksi. Sattuu nimittäin olemaan niin, että tekninen ja välineellinen hyvä vastaavat täsmälleen teollisuuden modernia laatukäsitystä. Siihen von Wrightillä olisi ollut paljon painavaa sanottavaa. Tämä olisi ollut vakaumukselliselle humanistille vähintäänkin outo tilanne.

Muistiinpanojani "Hyvän muunnelmista".

Nykäisyjä

Suuri entinen mäkihyppääjä Matti Nykänen on juuri kuollut. En aio kirjoittaa hänestä enempää. En oikeastaan ole urheilumiehiä, ja annan mielelläni asiantuntijoiden ja fanittajien purkaa tuntojaan. Mieleeni tuli kuitenkin vanha viisaus. Emme ymmärrä, mitä meillä on keskuudessamme ollut, hyvää ja vähennän hyvää, ennen kuin olemme sen menettäneet.

Sen sijaan aion pohtia Matti Nykäsen suuhun pantuja legendaarisia lausahduksia. Luulen, että niitä on varsinkin aikanaan levitelty sekä ihmetellen että joskus jopa pahantahtoisesti. Minulla ei ole mitään ilkeää tarkoitusta. Nuo lausahdukset ovat herättäneet minussa positiivista ihmettelyä, koska niihin tuntuu kätkeytyvän syvää viisautta. Ei Matti niitä varmaan tietoisesti syvämietteisiksi tarkoittanut, vaan pikemmin ne heijastavat hänen persoonaansa. Mutta ihmisen päässä on muutakin kuin tietoista toimintaa, todellisuus puskee jollain tapaa läpi ääneen lausuttujen sanojen. En kuitenkaan sano näitä lausahduksia freudilaisiksi lipsahduksiksi. Vaikka siinäkin on kyse tiedostamattomasta, hieman eri asia tuntuu olevan kyseessä. Joten sanon näitä sananparsia nykäisyiksi. Arvostavasti.

Nykäsen "sananlaskut" ovat toki tuttuja ja seurattuja, yli vuosikymmenen ajan. Niistä on jopa koottu kaksi kirjaa. Myös hänen persoonansa on keskusteluttanut sekä sosiaalisessa mediassa että vakavammin. Esimerkiksi "radiofilosofit" Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander ovat arvioineet ja myös arvostaneet häntä kulttuuri-ikonina, ja verranneet jopa Aku Ankkaan, toiseen suomalaisten rakastamaan hahmoon. Ja todenneet muun muassa, että ristiriitaisena hahmona hän on emotionaalisesti paljon vaikeampi kuin loppujen lopuksi aina kuiville selviävä Aku. 

En ole varma, onko minulla tähän runsauteen enää mitään lisättävää. Mutta koska asia on jotenkin kiehtova, pohdin kuitenkin hieman. Olen jättänyt pois pidemmät lausahdukset, jotka ovat selvästi retorisia, ja joilla usein on myös pyritty ottamaan niskalenkki häiritseväksi koetetusta haastattelijasta. Olen valinnut vain lyhyitä tiivistyksiä, jota eivät niinkään riipu tilanteesta, jossa ne on lausuttu. 

Elämä on laiffii

Miten moni aforisminikkari onkaan koettanut vastata kysymykseen, mitä elämä on, mikä on elämän tarkoitus. Filosofeista nyt puhumattakaan. Eikä tämä pohdinta ole suinkaan pyyteetöntä, jos niin voi sanoa. Nuo elämänselittäjät haluavat antaa hyviä neuvoja, elämänohjeita, ja myös korostaa omaa viisauttaan. En koskaan lue elämänviisauskirjoja enkä onnellisuusoppaita, minua ne jotenkin ärsyttävät. Ja ehkä Mattia ärsyttivät myös. Tämä nykäisy vihjaa, että kysymykseen ei olekaan vastausta. Veijo Meri on todennut saman asian näin: "elämä on sitä, elämä on tätä, älä kysy mitä". 

Elämä on ihmisen parasta aikaa

Lause näyttä kuuluvan samaan sarjaan edellisen kanssa. Ja eikö ole turhauttavaa ja uuvuttavaa saada kuulla, miten lapsuus / nuoruus / ruuhkavuodet / vanhemmuus / laatuaika / kypsä aikuisuus / kultainen ikä / seesteinen vanhuus on sitä parasta aikaa. Voi hyvät elämänviisailijat, koettakaa nyt jo päättää! Joten siitäpä saitte. 

Elämässä on tullut takapakkia, joskus etupakkiakin

Tämän nykäisyn sisältö on aika tuttu ja itsestään selvä. Mutta miksi ihmeessä kertoa itsestään selvä asia? Joten tässäkin on ironiaa, humoristinen jatko tuntuu toteavan myös toteamuksen turhuuden. Kielellisen luovuuden lisäksi lauseessa on asiaankuuluvasti myös lievä kaksimielisyyden vivahdus. 

Jokainen tsäänssi on mahdollisuus.

Sivistyneeseen kielenkäyttöön kuuluu, että ei pidä turhaan toistaa asioita. Siksi on tapana sanoa tämä asia mutkikkaammin, useammalla lauseella, vaikka lopputulos on sama. Lukija voi huvikseen koettaa rakentaa tästä ideasta korrektin lauseen. Ei oikein taida onnistua. Mutta oikeastaan yksittäisessä sanassa voi olla isompi imaisuvoima kun pidemmässä lauseessa, joka helposti tyhjentää itsensä. Joten miksei käytettäisi näin tyylikästä toistoa? 

Se on ihan fifty-sixty miten käy

Puntit on tasan, mutta asiaan liittyy muutakin. Tasapelistä tulee mieleen tasapuolisuus, ja sen sisältö ei ole välttämättä mukava. Politiikassa pannaan pääluvun takia tasapuoliseen vertailuun asiat, jotka ei mitenkään ole saman arvoisia. Siksi keinotekoista tasoittamista pitäisi rikkoa, etenkin jos vaihtoehdot ei ole vertailukelpoisia. Myös taiteilijat ymmärtävät, että pieni epätasapaino on parempi kuin kuiva symmetria. 

Huominen on aina tulevaisuutta

Tähän ei ole oikeastaan juuri mitään lisättävää. Ajatus on suorastaan aidosti syvällinen. Kuinka useasti me unohdamme, että tulevaisuus todella alkaa huomisesta, ja että me rakennamme tulevaisuuden asettelemalla niitä huomisia peräkkäin. Kun asia on tulevaisudessa, ei pitäisi ajatella, että se on kaukana tulevaisuudessa eikä siitä tarvitse välittää. Vaikutamme siihen joka hetki. 

Tekemätöntä ei saa tekemättömäksi

Tässä näkyy sama metodi, jota on käytetty monessa nykäisyssä. Otetaan tuttu sananparsi ja käännetään sen toinen puoli nurinpäin. Vaikutus on yllättävä, ja lattea tokaisu muuttuu joksikin muuksi. Tämä lause koettelee aivoja, koska siinä on ikäänkuin kaksi peräkkäistä kieltoa. Vähitellen voi kirkastua uusi sisältö. Asian jättäminen tekemättä on myös teko sinänsä, ja ehkä se ei olekaan hyvä asia. 

Totuus on todellakin todellisuutta

Tämä aforismi koettelee niin sanottua totuuden jälkeistä aikaa. Sama lause vihjaa hyvin napakasti, että totuus ei ole yksinkertainen juttu, eikä sitä ole myöskään todellisuus. Ja lisäksi ne ovat kovasti eri asioita, vaikka kuulostavat samalta.

Sehän tuli kuin tähti kirkkaalta taivaalta.
Ihan puhdasta kielellistä luovuutta! Tuttu sanonta tarkoittaa yllätystä ja jopa järkytystä. Uusi muotoilu tuottaa siitä seesteisemmän ja jotenkin ajatuksia kirkastavan version.  

Kaikki lähtee siitä kun sä opit syömään lihapullat haarukalla

Asiat voi tehdä monimutkaisemmin, ja joskus se kannattaa. Mäkihyppääjä jos kuka ymmärtää kehonsa kautta, miten motoriset suoritukset rakentuu perusasioista. 

Oikeasti olen ihminen, joka kävelee ja puhuu puhelimeen.

Hieman samaa asiaa kuin edellisessä sanonnassa. Ajattelu ei ole vain abstraktia, se on vahvasti kytköksissä kehon motoriikkaan. Uusin aivotutkimus on havainnut juuri tämän saman ilmiön.  

Kyllä mä tän ymmärrän, mutta kun mun aivot ei

Taas kerran aidosti syvämietteinen aforismi. Ymmärtämistä ei aina voi selittää sanallisesti, mutta usein meillä on vahva aavistus siitä, mistä on kysymys. Itse asiassa ymmärtämistä ei koskaan voi selittää. Ymmärtäminen ja sen selittäminen ovat kokonaan eri asioita. Joskus ne kohtaavat toisensa, joskus taas eivät. 

Kysymys kuulostaa kysymykseltä

Tämä on kadunmiehen ovela versio niin sanotusta sokraattisesta kysymyksestä, ja se on käännetty vielä takaisin kysyjään. Oikeastaan aika näppärää. (Sokrateshan tunnetusti kehitti metodin ohjata keskustelua kyselemällä). 

Onpa mentaalinen olo.

Miksi oikeastaan käyttämiemme sanojen tulisi ehdottomasti olla täsmällisiä? Onhan kielellinen ajattelu joka tapauksessa epätarkkaa ja tunteenomaista. Tässä siirrytään tilanteen välittömästä asiasisällöstä toisenlaiseen ja mutkikkaampaan ajatukseen. 

SO NOT!

Käy se englanniksikin! Urheilijat ovat useasti osoittaneet luovaa vieraan kielen käyttötaitoa. Tähän on vaikea enää vastata mitään.