Moraalikato on arkipäivän tuttu - sen nimi on osaamiskato

Julkisessa keskustelussa on puhuttu aina silloin tällöin moraalikadosta. Se on ollut erityisen suosittu selitys, kun on uutisoitu pankkien rahanpesusta tai yritysten innosta välttää veroja. Mutta siihen on myös viitattu, kun yksityisten hoivapalvelujen laiminlyönnit ovat tulleet julkisuuteen. Moraalikadosta taidettiin puhua myös jokunen vuosi sitten, kun puolueiden vaalirahasotkut lipsahtivat yleiseen tietoon. Taisi tulla turhan korrekti ilmaus, Keskustapuoluehan siinä taisi olla se iso pukari. 

Niin, moraalikato on todella selitys, ja se näyttää pesivän erityisesti pankeissa. Vähän niin kuin tarttuva tauti. Ei sille oikein voi mitään, sillä kun puuhataan jatkuvasti rahan kanssa, ihmisen elimistö voi herkistyä moraalikadolle. Sitten virus vain lennähtää jostain ja tartuttaa ne joiden vastustuskyky on alentunut. Ehkä tauti tulee tuuletusventtiilistä tai juomavedestä. Tai sitten täysin satunnainen (tietysti) vierailija tuo sen vahingossa mukanaan.  Sillä roistojahan on olemassa. Usein tämä
asia unohdetaan julkisessa keskustelussa. 

Mutta minulla on myös toinen selitys. Siinä voikin olla takana hitaammin hiipivä prosessi. Oivalsin asian, kun katselin Lentoturmatutkinta- ohjelmaa. Se on varsin opettavaista. Usein onnettomuus sattuu juuri kaikkein kokeneimmille, heille joihin on luotettu ilman muuta. Miten näin pääsee tapahtumaan? 

Olen nähnyt sarjassa useita toisiaan muistuttavia tapauksia, joiden taustalla on niin sanottu "inhimillinen tekijä". Jollain lailla tapaukset muistuttavat toisiaan. Olen tunnistanut hieman vastaavia asioita myös omasta kokemushistoriastani, vaikka onnettomuuksia en onneksi ole nähnyt. Ilmiön nimi voisi olla osaamiskato, mutta se tuntuu olevan sukua moraalikadolle. 

Analysoidaan tyypillinen tapaus. Sen takana on valitettavan usein yksittäinen henkilö - tai enintään muutama henkilö. Mutta hän ei ole yksin, palaan asiaan kohta. Tapahtuu siis onnettomuus, jonka osatekijänä on lentäjien tekemä virhe. Asia tuntuu mystiseltä, sillä lentäjät ovat erittäin kokeneita ja arvostettuja. Heillä on usein takanaan tuhansien lentotuntien kokemus ja virheetön työhistoria. Tutkintalautakunta on ymmällään, sillä onnettomuuden takana näyttää olevan aivan käsittämätön toimenpide tai toimenpiteiden sarja. Kommentit ovat paljon puhuvia. "Miten he saattoivat tehdä näin"? "Mitä ihmettä he oikein ajattelivat"? 

Onnettomuus ei kuitenkaan synny itsestään. Sen sysää liikkeelle jokin yllättävää tilanne. Olosuhteiden äkillinen muuttuminen tai tekninen vika. Tämä alkusyy ei sinänsä ole katastrofaalinen, mutta se käynnistää tapahtumaketjun, joka päättyy tuhoon. 

Selvitettyään tapausten kulun tutkijalautakunta penkoo tarkemmin lentäjien taustaa. Huolellisempi tarkastelu paljastaa, että työhistoria ei olekaan aivan niin virheetön kuin miltä se ensin näytti. Vuosien ja vuosikymmenten ajalta paljastuu pieniä virheitä, poikkeamia tai epätavallisia merkintöjä. Ne eivät ole niin vakavia, että ne olisivat vaikuttaneet lentäjien urakehitykseen. Mutta ne kiinnittävät kuitenkin tutkijoiden huomion. 

Yleensä viimeiseksi tutkitaan toimintaympäristön laatu. Tutkitaan lennonjohtajien työkäytännöt. Tutkitaan lentokonetta huoltaneiden yhtiöiden toimintatavat. Tutkitaan lentokonetyypin vikahistoria ja sen lentokäsikirjojen ja hallintalaitteiden asianmukaisuus. Tutkitaan lentoyhtiön johtamiskäytännöt ja yhtiöiden turvallisuuskulttuuri. 

Näin onnettomuuden syy yleensä vähitellen kirkastuu: lentäjien toiminnan ja huonojen käytäntöjen yhteisvaikutus. Lentäjien tilanne on täysin ymmärrettävä. He ovat vain ihmisiä, vajavaisia ja erehtyväisiä, mutta täyttävät kuitenkin vaaditun normin. Kun he joutuvat pulmatilanteeseen, onnettomuus syntyy todennäköisimmin silloin, kun lentäjät eivät ole aivan parasta luokkaa. 

Lentäjän virhe on vain ketjun viimeinen lenkki. Vastuu tapahtuneesta leviää laajemmalle alueelle. On tapahtunut salakavala ja hiipivä osaamisen katoaminen. Lentäjän kohdalla osaaminen on voinut olla alun perin heikko. Mutta on paljon luultavampaa, että osaamisvajaus kehittyy uran aikana. Nuori lentäjä ei tietenkään ole heti täysi ammattilainen. Aluksi hän toimii kokeneiden lentäjien ohjauksessa. Hän oppii ja pätevöityy, ylenee vähitellen perämieheksi ja ehkä myöhemmin myös kapteeniksi. Jos hänellä on riittävät edellytykset, ja jos lentoyhtiön käytännöt ja kollegojen toimita on asianmukaista. 

Ja tässä kohdassa tulee mukaan moraali. Hyvien käytäntöjen jatkuva ylläpitäminen ja kehittäminen onnistuvat vain, jos yhteisössä on jatkuvasti hyvä työmoraali, lähtien lentäjistä ja ulottuen heidän esimiehiinsä ja johtajiin. Ja myös lentoyhtiön omistajiin, vaikka oikeasti epäilen, että raha on sillä tasolla jo huomattavasti laimentanut moraalisia tunteita. Myös lentäjillä itsellään on vastuu oman osaamisensa tason tarkkailemisesta, kehittämisestä ja ylläpidosta. 

Sama asia mikä todettiin lentäjistä ja lentoyhtiöistä pätee myös lentämisen arvoketjun muihin toimijoihin. Lennonjohtoon, lentokentän operoijiin ja lentoliikenteen hallinnan ylläpitäjiin. Tekniseen huoltoon. Ja lentokonetehtaisiin. Osaaminen hankitaan tietoisella toiminnalla, mutta sen säilyttämien edellyttää jatkuvaa moraalista asennetta. 

Hankittu osaaminen voi jopa kadota lentäjän työuran aikana tai lentotoimintaan osallistuvan työyhteisön elinkaaren aikana. Osaamiskadon takana on inhimillisiä tekijöitä. Rutinoituminen, mukavuudenhalu ja kiire. Ja myös se, että ala on dynaaminen. Vanhat käytännöt eivät ole riittäviä liikenteen kasvaessa ja tekniikan kehittyessä. Tämä on selvää. Mutta osaamiskadon takana on myös moraalikato. Tämäkin on helppo ymmärtää, vaikeampaa on huomata, miten moraalikato saa alkunsa ja mitkä tekijät sitä ruokkivat. 

Osaamiskato ilmenee teknistyneessä yhteiskunnassa monilla tavoin. Arkipäiväisessä mutta turhauttavassa muodossaan se näyttäytyy palvelujen ja infrastruktuurin rappeutumisena. Dramaattisemmin se ilmenee erilaisissa onnettomuuksissa - kunhan emme lue mukaan luonnonkatastrofeja ja sotia. Estonian uppoaminen oli äärimmäinen esimerkki. Osaamiskato oli ilmeinen, ja sen taustalla lymyävää moraalikatoa on helppo aavistella. 

Siirrytään nyt osaamiskadon tuottamista materiaalisista onnettomuuksista aineettomaan maailmaan. Viime vuosikymmeninä ovat yleistyneet taloudelliset katastrofit, joiden lähteenä on ollut pankki- ja finanssiala. Näiden katastrofien seurauksena on syntynyt valtavaa inhimillistä kärsimystä, mutta ei pelkästään sitä. Epäsuoriin vaikutuksiin pitää myös lukea myös sairastumiset ja ihmishenkien menetykset. 

Talous on yhteiskunnassa niin suuri vaikuttaja, että talouteen liittyvien riskien hallinnan voisi olettaa kuukuvan finanssialan peruskäytäntöihin. Näin ei kuitenkaan tietääkseni menetellä. Asia on jopa aivan toisin. Talouden fokus on sen omassa kontekstissa, taloudellisessa tehokkuudessa ja tuoton maksimoinnissa. Talouden epäsuorat vaikutukset eivät ole finanssialan huolen kohteena, ja kriisit ja romahdukset ovat vain ikävä sivutuote, "collateral damage". Taloudesta siis puuttuu turvallisuusajattelu. Talous on yhteisöjen keskeinen resurssi, mutta turvallisuusajattelu on sille vierasta, se on jonkun muun murhe. Riskinoton katsotaan jopa olevan luontevaa joillekin talouden sektoreille. Lähtökohdat moraaliseen toimintaan ovat siis alusta alkaen huonot.   

Entä olisiko esimerkiksi pankkimaailma erityisen altis moraalikadolle? Rahan vaikutusta moraaliin on tutkittu lukuisissa psykologisissa testeissä. Tulokset ovat yhdensuuntaisia. Kun koehenkilöt altistetaan rahalle, heidän empaattisuutensa vähenee, ja erilaiset epärehellisyyden muodot tulevat näkyviin. Altistamista varten testeihin tuodaan mukaan rahakannustimia. Kuuluisa testi on "vangin ongelman" eri muunnokset, joissa palkkion tai tappion mahdollisuus saa koehenkilöt toimimaan sekä epäeettisesti että epärationaalisesti. Mutta sekin riittää, että koehenkilöillä teetetään ennen varsinaista testiä ylimääräisiä tehtäviä, jotka saavat heidät ajattelemaan rahaa. Yksistään rahan ajattelu ennen testiä vaikuttaa tuloksiin. 

Laboratoriokokeilla on rajoituksensa. Ne mittaavat käyttäytymistä lyhytkestoisen tilanteen aikana. Paljon vaikeampaa olisi selvittää pitkäaikaisen rahalle altistumisen vaikutuksia. Tällaisia kokeita ei ole tiedossani. Joutuu arvaamaan. Pitkäaikainen rahalle altistus joko immunisoi rahalle tai syventää rahan kielteistä moraalivaikutusta. Rahan parissa työskentelevät ihmiset eivät myöskään edusta väestön satunnaisotosta. On luultavaa, että pankkialalle hakeutuvat ihmiset, joiden elämässä korostuvat materiaaliset arvot.  

En osaa ihmetellä finanssimaailman moraalikatoa. Moraali näyttää olevan sellainen elementti, josta nykyään ei haluttaisi edes puhua. Otan esimerkin. Jo pitkään erilaiset organisaatiot ovat määritelleet itselleen arvoja, ja tuoneet niitä esille imagomarkkinoinnissa. En väitä, ettei sitä lainkaan esiintyisi pankkien kohdalla, ja arvopohjasta lähtevää imagomarkkinointiakin näkee. Mutta korkea moraali ja vastuun kantaminen ovat sanoina pannassa, niillä sanoilla tuntuu olevan liian paha kaiku. 

Ehkä kaikkien osapuolten (pankinjohtajien, poliitikkojen, tutkijoiden ja mielipidevaikuttajien) tulisi kaivaa kirjastoista esiin 1700- luvun keskeisten talousfilosofien kuten David Humen, Adam Smithin ja John Stuart Millin kirjoja ja lukea niitä. Aikanaan voimakkaasti etenevä teollistuminen ja talouden kasvu nähtiin moraalisina kysymyksinä. Tuon ajan johtavat taloustieteilijät katsoivat olevansa myös moraalifilosofeja. 

Finanssialalla näkyy selvästi moraalikadon seuraava vaihe, osaamiskato. Kuten jo tuli selväksi, moraalikato ei ole ylhäältä johdettua, vaan se on hiipivä ja huomaamaton ilmiö, jonka uhriksi joutuvat operatiiviset toimijat. Ne, jotka tekevät päätöksiä ja laativat sopimuksia. Sitten iso vahinko tapahtuu, ja kommentit ovat samanlaisia kuin lento-onnettomuuksien tutkijoilla. "Miten he saattoivat toimia noin"? "Mitä he oikein ajattelivat"?  

Antiikin maailman terminologian mukaan moraalikadon taustalla on hybris. Jos ihminen nauttii pitkään menestyksestään, hän pitää asiantilaa luonnollisena, eikä enää ponnistele kehittyäkseen. Hybris on keskeinen antiikin tragedioiden aihe. 

Myös neuropsykologiasta löydämme ilmiölle selityksen. Kun yksilö joutuu ympäristöön, joka ei ole uhkaava eikä tarjoa haasteita, hän passivoituu. Se on luonnollista, sillä vakaassa ympäristössä elävän ei kannata tuhlata resurssejaan tarpeettomaan toimintaan. 

Vanhoissa sananlaskuissa ilmiö on tunnistettu. "Laiskuus on kaikkien paheiden alku". Katolinen teologia on myös hyvin selvillä asioista. Seitsemästä kuolemansynnistä ylpeys ja laiskuus tuottavat hiipivää moraalikatoa. 

Moraalikadon pohtiminen paljastaa maailmasta ikävän piirteen. Evoluutio on valmistanut meidät selviytymään ja ponnistelemaan sen eteen. Meitä ei ole tarkoitettu viihtymään.