Logiikka vai moraali ?

Kertomuksesta sammakosta ja skorpionista on useita versioita. Pidän erityisesti tästä. Skorpioni juoksenteli joen rannalla. Se halusi päästä toiselle puolelle, ja pyysi sammakkoa auttamaan. "Ei tulisi mieleenkään", sanoi sammakko. "Sinä kuitenkin pistäisit minua". "Ajattele loogisesti", sanoi skorpioni. " En minä voi pistää sinua. Silloinhan me kuolisimme molemmat". Sammakko hyväksyi ajatuksen, ja otti skorpionin selkäänsä. Mutta kun ne pääsivät keskelle jokea, sammakko tunsi polttavaa tuskaa. Skorpioni oli sittenkin pistänyt. Sammakko tajusi kuolevansa, ja rupesi viimeisillä voimillaan parkumaan: "Missä on logiikka!"

Antiikin perinteessä logiikka on ajattelun perusta. Filosofia on jatkanut perinnettä, joka kuitenkin on ongelmallinen. Logiikka on toiminut tieteissä, mutta sen sovellus arkielämässä herättää paljon kysymyksiä. Suuret suomalaiset filosofit G.H. von Wright ja Jaakko Hintikka ovat koettaneet laajentaa logiikan sovellusaluetta, ja ratkaisu toimii kyllä loogisesti jos ei muuten. Sen sijaan politiikan, organisaatioiden ja johtamisen tutkijat ovat nykyisin etsimässä ajattelun ja toiminnan kognitiivisia ja neuraalisia raameja.

Moraalin ongelmana on sen suhteellisuus. Moraali vertaa oman viiteryhmän arvoja vieraan viiteryhmän kuviteltuihin arvoihin. Globaalisti se on siksi suunnattoman ongelmallista.

Sotia ja hirmutekoja on aina perusteltu sekä logiikalla että moraalilla. Kirjailija Kurt Vonnegut koki nuorena sotilaana liittoutuneiden suorittaman Dresdenin terroripommituksen. Kokonainen suuri kaupunki asukkaineen hävitettiin, ja kuten myöhemmin ilmeni, täysin syyttä suotta. Toisen maailmansodan tapahtumat menivät logiikan ja moraalin tuolle puolen, ja Dresdenin pommitus tiivisti koko sodan logiikan ja moraalin kolmeen vuorokauteen. Yhtä vähän logiikkaa ja moraalia oli siinä, että teurastamo viiden kellariin piiloutuneet amerikkalaiset sotavangit selvisivät hengissä.

Tämä tapaus määräsi suunnan Kurt Vonnegutin kirjailijanuralle. Hän palasi siihen yhä uudelleen, oikeastaan kaikissa kirjoissaan, niin erilaisia kun ne ovatkin. "Teurastamo 5" oli oman sukupolveni merkkiteoksia, se oli sitä kaikissa sotaan osallistuneissa maissa. Vonnegutin alter ego, Billy Pilgrim, palaa sodasta ja ryhtyy elämään amerikkalaista elämää. Nimi on ironinen, sillä Billy on totuuden etsijänä yhtä surkea kuin sotilaana. Hän ei oppinut mitään sodasta - koska mitään opittavaa ei ole. Hän olisi tehnyt saman ilman sotaa. Vonnegut ei halunnut käsitellä kokemuksiaan logiikan ja moraalin keinoin - ehkä hän ymmärsi, että se yllyttää vain uusiin kauheuksiin. Saman tuntuu oivaltaneen myös aiempi kollega Mark Twain, sukulaissielu, joka Huckleberry Finnin esipuheessa ilmoittaa, että henkilöt, jotka koettavat löytää hänen kirjastaan opetusta tai moraalia, asetetaan syytteeseen ja ammutaan.

Billy Pilgrim siis asettuu aloilleen, nai optikon lihavan tyttären, ja ryhtyy hoitamaan appensa liikettä. Mutta hänelle tapahtuu muutakin. Hän joutuu lentävän lautasen sieppaamaksi, ja hänet viedään eläintarhaan Tralfamadore- nimiselle planeetalle. Samaan aikaan hän jatkaa elämäänsä optikon vävynä. Hän näkee oman kuolemansa, vaimonsa kuoleman ja oman syntymänsä. Silti koko romaani tapahtuu vuonna 1968, mikä on sattumalta myös sukupolveni merkkivuosi. Vonnegut tutkii ratkaisua, joka perustuu ajasta irtautumiseen - aikahan on muuttuja logiikan ja moraalin soveltamiseen. Jos aikaa ei ole, ei voida manipuloida kuvitelluilla kausaalisuhteilla. Lukijalle jää pohdittavaksi, onko tämäkään ratkaisu oikea tai edes mahdollinen. Vonnegut on älykköjen kirjailija - mutta hänen kirjansa kiistävät sen. Hän vetää älykköjä höplästä.

Billyn viihdykkeeksi samaan häkkiin on tuotu myös miss Universum. Ironinen ja suurpiirteinen ele, tuttu myös ihmiskunnan eläintarhoista. Pariskunnan suhde ei oikein toimi. Tyttö raukka on kai odottanut missivuodeltaan jotain muuta, kun kyhjöttää tralfamadorelaisessa eläintarhassa amerikkalaisen nyhverön kanssa. Tralfamadorelaiset eivät ole ihmisen kaltaisia, eikä Billy saa niiden tarkoituksista mitään tolkkua. Enimmäkseen ne ovat välinpitämättömiä. Parhaimmillaan Billy saa niissä aikaan reaktion, jonka voi tulkita myötähäpeäksi.

"Teurastamo 5" on sysimusta kirja, pahinta mitä voi olla. Tai sitten ei, kaikki eivät näe sitä sillä lailla. En tiedä miksi se taas tuntuu niin ajankohtaiselta. Johtuneeko maailman ja Suomen poliittisesta tilanteesta. Vastaus kysymykseen "logiikka vai moraali" on ilmeisesti "ei".