Pölynimuristiikkaa

Pölynimuri on eräs arkielämää helpottavista innovaatioista. Se ei ole yhtä merkittävä kuin automaattipesukone, mutta aivan yhtä yleinen. Tuotteena se on mielenkiintoinen juuri yleisyytensä ansiosta. Pölynimurin kehityskaari havainnollistaa niitä mekanismeja, jotka ohjaavat yleisemminkin innovaatioiden kehitystä. Pohditaan siis hetki pölynimijöiden kulttuurihistoriaa.

Pölynimuri on vanha keksintö. Koska lihasvoimalla käyvä imuri vaati käyttäjikseen kolme riuskaa ihmistä ja bensiinimoottorilla toimiva imuri oli ikävä sisätiloissa, modernin pölynimurin tarina alkaa sähköllä toimivasta imurista.

Sattumalta pölynimuri keksitään yhtä aikaa Yhdysvalloissa ja Euroopassa, eli noin vuonna 1910. Yhdysvalloissa pölynimurin mallina on eräänlainen moottoroitu varsiharja. Siinä moottori on asennettu harjaosan päälle ja pitkulainen pölypussi roikkuu harjan varresta. Imuria alkoi valmistaa Hoover-yhtiö, jonka nimi tuli lähes pölynimurin synonyymiksi.

Eurooppalainen imuri on aivan erilainen, funktionalisempi ja vapaammin ideoitu. Se ei perustu varsiharja-analogiaan, vaan sen ytimenä on pönttö, johon pöly menee, ja joka sisältää myös moottorin. Pöntöstä erkanee joustava letku, jonka päässä on imuputki ja suulake. Pönttöimurin patentoi tanskalainen Nilfisk, ja muutamaa vuotta myöhemmin ruotsalainen Lux. Nilfisk menestyi imuriensa myötä, samoin myös Luxista kehittynyt Electrolux.

Innovaatioiden teoriassa puhutaan vakiintuneesta tuotetyypistä (dominant design). Kun innovaatio alkaa kehittyä, aluksi esiintyy suuri teknologioiden ja muotojen vaihtelu. Mutta jossain vaiheessa löydetään sellainen tuotteen muoto, joka on joko teollisuuden kannalta helppo valmistaa, tai johon kuluttajat ovat erityisen mieltyneitä. Se voi siis olla joko teknologian tai kulttuurin määrittämä. Tai molempien. Kun vallitseva tuotetyyppi ilmestyy, useimmat valmistajat alkavat jäljitellä sitä. Niiden on pakko. Innovaatioiden kehityksestä ja luokittelusta on lisää tietoa kirjassani "Innovaattorin opas".

Seuraava pölynimurin tuotetyyppi oli 1920-luvulla keksitty lieriöimuri. Ensimmäinen oma pölynimurini oli tätä tyyppiä. Se oli itäsaksalainen Aka Electric. Sen runkona oli tukeva pahvilieriö. Etupäätyyn oli kiinnitetty letkuliitin ja lieriön sisään menevä pölypussi, takaosassa oli moottori ja sähköjohto. Imurini oli varsin tehoton, mutta sen hirmuinen ääni jäljitteli Stuka-syöksypommittajaa. (Eräs ilmailualalla toimiva tuttavani luonnehti samaan tapaan Draken- hävittäjää: akustinen pelote).

Lieriöimurin yleistymisen takana lienee helppo valmistettavuus. Lieriö on yksinkertainen tehdä, ja sen päätyyn integroitu moottori on kätevä sähkömekaaninen kokonaisuus. Kuluttajat hyväksyivät lieriöimurin. Vain muutama valmistaja vastusti trendiä. Nilfisk, jonka pönttöimuri oli korkean laatunsa ansiosta vahva tuote. Ja amerikkalainen Hoover, joka järkytti Euroopan markkinoita 1960-luvulla esittelemällä palloimurin. Tuotteen valttina oli hauska muotoilu.

Lieriöimurin (ja palloimurin)  elinkaari jäi lyhyeksi, sillä 1970-luvulla alkoi kehittyä uusi tuotetyyppi. Imuriin haluttiin käyttöä helpottavat pyörät. Lieriöimuri alkoi litistyä, litteään runkoon kun oli pyörät helpompi kiinnittää. Kun vielä esiteltiin itsekelautuva johto, oli syntynyt uusi tuotetyyppi, jota sanon kasetti-imuriksi. Se on enemmän tai vähemmän litteä, hieman kiilamainen ja lyhyehkö kapistus, jota ei avatakaan edestä, vaan päältä. 

Kasetti-imuri on nyt Euroopassa vallitseva tuotetyyppi. Jopa Nilfisk on antanut periksi, ja alkanut valmistaa kasetti-imureita. Käytännössä kaikki kuluttajille myytävät imurit ovat tätä samaa tyyppiä, vaikka niiden hinnat vaihtelevat 200 - 500 euron luoikassa. Hintaero perustuu osin tekniikkaan ja laatuun, mutta pääasiassa se on keinotekoisesti luotua tuotevariaatiota. Keinotekoisuuteen viittaa myös järjettömän laajaksi levinnyt pölypussivalikoima. 

Onko imuri nyt saavuttanut täydellisen muotonsa? Ehkä ei vielä. Kuluttajaa turhauttaa pölypussin ostamisen vaikeus ja sen monessa imurissa hankala vaihto-operaatio. 

Muutos tulee nyt fysiikan ja teknologian puolelta. Syklonierottimet on tunnettu teollisuudessa pari sataa vuotta. Niiden avulla voitaisiin päästä eroon hankalista pölypusseista. James Dyson joutui kuitenkin tekemään tuhansia prototyyppejä, ennen kuin tyydyttävästi toimiva pölypussiton imuri oli syntynyt. Tämä on epäilemättä uusi tuotetyyppi, mutta tuleeko siitä vallitseva? Se riippuu siitä, saako imuri riittävästi jäljittelijöitä. Vaikka toisin luullaan, innovaation edellytys on imitaatio. Liian tiukasti patentoitu ja suojattu tuote ampuu omaan jalkaansa. Yksi, ja erityisesti aloittava yritys on harvoin riittävän vahva työntääkseen markkinoille uuden, poikkeavan tuotetyypin. Myös kuluttaja haluaa nähdä useita valmistajia, ennen kuin uuteen tuotetyyppiin voi todella luottaa. 

Niinpä minäkin ostin pussittoman imurin, mutta edistääkseni innovaatiota ostin jäljittelevän tuotteen. Olen siitä vaikuttunut. Se ei tosin ole yhtä laadukas kuin aito ja upeasti muotoiltu Dyson, mutta sekin on peto imemään.

Entä mitä kuuluu Amerikkaan? On hämmentävää, että hankala varsi-imuri on edelleen suosittu Yhdysvalloissa ja jopa Britanniassa. Jopa Dyson on tehnyt sykloni- imuristaan myös varsimallin. Kasetti-imuri on toki tunkeutunut vahvasti myös sikäläisille markkinoille (vaikka en helposti löytänytkään markkinaosuuksia). 

Päinvastainen ei kuitenkaan ole totta. Varsi-imuri on jokseenkin tuntematon Manner- Euroopassa ja Pohjoismaissa. Mielestäni se osoittaa, että kasetti- imuri on teknisesti ja käyttöominaisuuksiltaan ylivoimainen, mutta siitä huolimatta amerikkalaiset ja brittiläiset kuluttajat pitävät kiinni perinteisestä mallistaan. Innovaatio on siis myös kulttuuria.