tiistai 12. helmikuuta 2013

Mitä aika on?

Ajan olemuksen pohtiminen on ollut filosofien ja kirjailijoiden harrastuksena. Ja miksi ei itse kukin ole sitä joskus pohtinut. Aika on kummallisella tavalla vaikea pohdittava – koska se on meitä liian lähellä. Kellojen käyttöönotto teki ajasta konkreettista ja mitattavaa. Huomattiin myös, että aika kuluu tasaisesti ja samalla tavalla kaikkialla, missä sitä voimme mitata. Ajan mittaaminen konkretisoi myös ajassa matkustamista – sitähän on toki harrastettu ajatuksen voimalla jo ennen mekaanisia kelloja. Aikakone tuntuu olevan kellon sukulaislaite. Jokin luonnossa vaikuttava ja aikaan liittyvä mekanismi saa kellon viisarit liikkumaan. Liikuttamalla itse viisareita voisimme ehkä saada sopivasti konstruoidun kellon vastavuoroisesti vaikuttamaan ajan mekanismiin.

Emme käsitä aikaa, koska koko olemassaolomme ja ajattelumme on täysin ajasta riippuvainen. Usein puhutaan prosesseista, tai puhutaan virtauksesta. Ajattelu, muistaminen, tulevaisuuden suunnittelu, matkustaminen, puhuminen, sosiaalinen kanssakäynti, oikeastaan mikä tahansa ihmisen toiminta on ajan jäsentämää. Jo sana ”toiminta” sisältää ajan oletuksen. Romaanin tai elokuvan on oltava aikaan sidottu. Vain ajassa etenevät tapahtumat tuottavat merkityksiä. Tapamme hahmottaa maailmaa perustuu kausaalisuuteen. Tapahtumilla on järjestys, ja aiempi tapahtuma saattaa vaikuttaa myöhempään – mutta ei koskaan päinvastoin. Luonto sellaisena kun se ilmenee ja biologinen elämä, myös tiedostamaton sellainen, voidaan kuvata kausaalisuhteina ja prosesseina, ja myös ”prosessin” käsitteeseen sisältyy ajan oletus. 

Tunnemme leikillisiä määritelmiä ajalle. ”Aika on luonnon keino estää kaikkea tapahtumasta yhtä aikaa”. ”Aika kuluu, mutta se on uudistuva luonnonvara. Luonto valmistaa uutta aikaa käytetyn tilalle”. Näennäisestä järkevyydestä huolimatta tällaiset määritelmät ovat järjettömiä. Ne osoittautuvat tavalla tai toisella kehäpäätelmiksi. Ne määrittelevät vain itsensä.
 
Tiede on myös koettanut ratkaista ajan arvoitusta. Aika astui konkreettisessa hahmossa tieteen areenalle Oresmen ja Galileon muotoilemassa kinematiikassa 1600-luvulla. Matemaattisesti ottaen siitä tuli vapaa muuttuja. Newton muutti maailman dynaamiseksi järjestelmäksi derivoimalla ajan suhteen, eli keksimällä differentiaalilaskennan. Einstein otti ajan tietoisesti yhdeksi maailman luonnetta kuvaavaksi muuttujaksi. Erityinen ja yleinen suhteellisuusteoria paketoivat maailman nätiksi paketiksi, jossa aika oli mukana. Samalla Einstein tuotti hauskaa pohdittavaa maallikoille ja tieteiskirjallisuudelle: aika kun ei enää kulunutkaan entiseen tapaan tasaisesti, vaan se osoittautuikin venyväksi. 

Mutta maailma ei ollut kokonaan selitetty. Osoittautui, että hyvin pienessä mittakaavassa aika ei myöskään virtaa tasaisesti. Se ei oikeastaan virtaa ollenkaan, vaan tapahtuu jotain ihan muuta. Moderni fysiikka on tuottanut syvällisimmät ajan luonnehdinnat, joita mm Stephen Hawking on oivallisesti popularisoinut. En edes lähde selittämään niitä, koska en ymmärrä niitä. Se edellyttäisi, että opiskelisin ensin muutamia vuosia sitä matematiikkaa, jonka sisällä nuo luonnehdinnat ovat syntyneet. Ja jossain sisimmässäni on aavistus, että nuo uuden fysiikan ajan määritelmät saattavat muistuttaa leikillisiä ajan määritelmiä: nekin olisivat kehämääritelmiä – tai tautologioita. (Joku filosofi taisi sanoa, että matematiikka on kokoelma tautologioita. Niissä ei ole merkityksiä, vaan merkitys on tulkinnoissa ja selityksissä, joita ihminen niistä tekee). Noh, nyt ollaankin jo syvissä vesissä.

Kerron omasta aikaharrastuksestani. Kauan sitten aloin työssäni suunnitella automaatiojärjestelmiä, tarkemmin sanoen reaaliaikajärjestelmiä. Reaaliaikajärjestelmä on systeemi, jonka toiminnan pitää täyttää ajallisia kriteerejä. Esimerkiksi moderni Airbus-lentokone on reaaliaikajärjestelmä. Se on täysin tietokoneen ohjaama. Tietokone tarkkailee jatkuvasti pilotin ohjaussauvan liikettä, lentokoneen lentotilaa ja siivekkeiden asentoja. Sen täytyy reagoida riittävän nopeasti pilotin ohjausliikkeisiin – ja lukemattomiin muihin asioihin. Muuten kone syöksyy maahan. (olisikohan pitänyt kertoa tätä, kun niin monella ihmisellä on lentopelkoja?). Vaarattomampi esimerkki reaaliaikajärjestelmästä on pankkiautomaatti. Kun käyttäjä näpyttelee pin-koodin, automaatin täytyy ennen pitkää antaa rahaa. Muuten asiakas suuttuu hirmuisesti ja alkaa etsiä puhelinnumeroa johon voi valittaa. 

Joten nuorena insinöörinä aloin pohtia, mitä aika on. Päädyin siihen, että aika on erilaisten tapahtumien jonoja. Reaaliaikajärjestelmän ulkopuolelta tulevat herätesignaalit ovat tapahtumia. Järjestelmän sisäisen kellon naksahdukset (yleensä tietokoneessa on sellainen) ovat aivan samanlaisia tapahtumia, ei mitään periaatteellista eroa. Tietokoneen tuottamat vasteet (ohjaussignaalit) ovat tapahtumia. Tietokoneen laskenta tuottaa sisäisiä tapahtumia (esimerkiksi säätöalgoritmin yhden laskentakierroksen valmistuminen). Ja ulkomaailmasta määräytyvät vaatimukset vasteajoille (niiden erääntymiset) ovat tapahtumia. Koko homman juju on järjestellä näitä tapahtumien jonoja ohjelmoimalla tietokone tekemään sitä automaattisesti.

Jollain karkealla tavalla aikafilosofiani alkoi muistuttaa kvanttifysiikan todellisuutta. Luulen, että se auttoi minua tekemään parempia ohjausjärjestelmiä. Se myös auttoi minua ymmärtämään aikaa hieman paremmin. Mutta en oikein usko lopullisiin selityksiin. Ehkäpä tässäkin piileskelee kehämääritelmä.

Tiedän kyllä hyvin, mitä aika on. Kunhan kukaan ei kysy sitä minulta.”
Augustinus