Italo Calvino
kertoo pienoisromaanissaan herra Palomarin ongelmista juustokaupassa.
Herra Palomar pitää juustoista, mutta joutuessaan hyvin
varustettuun juustokauppaan hän joutuu paniikkiin. Toinen toistaan
houkuttelevammat juustot lupaavat kihelmöiviä makunautintoja, mutta
herra Palomar ei uskalla tehdä valintaansa. Lopulta hän päätyy
ostamaan sen kaikista tavanomaisimman ja arkisimman juuston. Mutta
pahinta on, että hän poistuu kaupasta häntä koipien välissä,
henkisesti muserrettuna.
Tunnen ongelman
liiankin hyvin, koska kärsin siitä itsekin. Se iskee minuunkin suuren
marketin juusto-osastolla - tai helsinkiläisessä kauppahallissa.
Koetan tulkita herra Palomarin tuntoja itsessäni. Päällimmäisenä
on avuttomuus. Tunnen juustoja niin paljon, että ymmärrän kaupan
piilevät lupaukset, mutta en niin paljon, että osaisin navigoida
juustomerkkien välissä kuin kala vedessä. Syy on selvä, koska
juustokauppasyndrooma pahenee ulkomailla. Toinen ongelma on, että en
osta juustoa vain tiettyyn tarkoitukseen, esimerkiksi jälkiruoaksi,
ruoanlaittoon, aamiaisen osaksi tai TV:n ja viinilasin ääressä
naposteltavaksi. Jos ostaisin, asia olisi helpompi. No, voisinhan
ostaa useamman juuston. Mutta silloin sisälläni asuva saituri alkaa
motkottaa, ja huomauttaa, että juustohan on oikeastaan turhuutta, ja
monta juustoa aivan erityistä turhuutta. Siksi se ehdottaa enintään
halpaa monikansallisen tuotannon laatujuustojäljitelmää. Silloin
nolostun, koska sorrun juuri samaan kuin herra Palomar.
Viinikaupassa
ilmiö on lievempi. Osaksi siksi, että tunnen eri rypälelajeja,
tiedän viinien tuotantoalueita, ja osaan jossain määrin tulkita
etikettien koodikieltä. Toisaalta tiedän myös viininautinnon
subjektiivisuuden: kuinka se riippuu tilanteesta ja ruoasta ja
mielialasta. Ja kuinka erilaisia ihmisten mieltymykset ovat. Pidän
viinin mausta melkein aina, ja - noloa sanoa - vaikka valinta menisi
pieleen, onhan aina jäljellä lisäbonus eli alkoholi.
Mutta kaikkein
pahinta on levykaupassa. En oikeastaan edes uskalla mennä
Viisikulman legendaariseen Digelius Music - levykauppaan - paitsi jos
etsin jotain tiettyä levyä. Vaikka pidän lähes kaikista musiikin
lajeista, kaupan levyvalikoiman laatu on tyrmäävä. En kerta
kaikkiaan tunne riittävästi näitä maailmanmusiikin tai
avantgardistisen musiikin ihania aarteita pystyäkseni minkäänlaiseen
valintaan. Levykaupan myyjistä ei ole apua,koska en edes tietäisi,
mitä kysyä. Silti kauppa kiehtoo ja vetää puoleensa. Tutkin
levyjä asiantuntevan näköisenä, ikään kuin etsisin satunnaista
mutta aavistamaani löytöä. Mikä huijari!
Elektroniikan
komponentteja myyvässä kaupassa tai rautakaupassa on helpompaa.
Tunnen tavaran, ja vaikka myytävät tuotteet myös kiehtovat
mielikuvitusta, käyn liikkeissä yleensä vain silloin, kun minulla
on menossa joku erityinen projekti. Pärjään myös
kirja-antikvariaateissa. Niissä käy kahdenlaisia asiakkaita: jonkun
erityisalan keräilijät, ja satunnaisia impulsseja metsästävät.
Kuulun jälkimmäisiin, ja kirjallisuuden tuntemukseni riittää
nautiskelevaan penkomiseen.
Lyhyt yhteenveto
voisi olla seuraava. Nämä valintatilanteet ovat hyvin
henkilökohtaisia, ja liittyvät vetovoimaisiin kulttuurin,
nautinnon tai harrastamisen alueisiin. Valinta muuttuu ongelmaksi, jos asiantuntemus on
riittämätön. Tilanne helpottuu, jos asiantuntemus puuttuu
kokonaan, tai jos etsii aivan tiettyä kohdetta.
Entä miten
ihminen käyttäytyy tehdessään ehkä tärkeintä päätöstä:
elämänkumppanin valintaa? Useimmiten sitä ei onneksi tarvitse tehdä
tietoisesti. Luonto, sattuma ja hormonit hoitavat asian, joka olisi
aivan liian vaikeaa suorittaa tietoisena valintana. Mutta moni
ihminen lykkää valintaansa, kunnes ura ja talous ovat kunnossa.
Käykö silloin niin, että ihminen joutuu baarissa, tanssipaikalla
tai internetin deittisivustolla herra Palomarin juustokauppaan?
Mahdoton tilanne.
Tunnen
myötätuntoa.
