Ei, en edes uneksi
lukevani Himasen ja kumppaneiden ”tutkimusta”. Useat minua tässä
asiassa pätevämmät ihmiset ovat jo kirjoittaneet siitä arvioita
ja referaatteja - joten tiedän, mitä siellä suunnalla on luvassa.
En siis ole motivoitu käyttämään aikaani teoksen lukemiseen.
Mutta näköjään olen kuitenkin motivoitunut kirjoittamaan asiasta.
Olisiko tässä jokin ristiriita? Ehkä ei kuitenkaan. Sillä on
näköjään niin, että ”himasgate” ilmiönä houkuttelee esiin
oivalluksia, jotka ovat paljon tärkeämpiä, kuin kohun keskiössä
olevan kirjoitelman kovin höttöiseksi arvioitu sisältö.
Katsotaanpa ensin,
mikä on tilanne. Pääministerillä oli hyviä aikomuksia. Hän
ajatteli tilaavansa tärkeän analyysin ja puheenvuoron johtavilta
tutkijoilta. Mutta kaikki meni suorastaan karmealla tavalla pieleen.
Jopa hankintaprosessi ja tutkimuksesta maksettu mieletön hinta
kyseenalaistettiin. Ja kun tuloksetkin sitten osoittautuivat vähemmän häikäiseviksi, soppa paloi lopullisesti pohjaan. Koko jupakka osoitti, että meillä poliittinen ymmärrys ja todellisuudentaju ovat vieraalta planeetalta. Niitä ei koskaan kannattaisi lähteä
testaamaan realiteetteja vastaan. Hyvänä tarkoituksena oli varmaan
tuottaa positiivinen imagovaikutus skaalalla +20/100, mutta
saatiinkin negatiivinen tulos -100/100.
Mutta tarkoitus ei
nyt ole hutkia onnetonta pääministeriä, se olisi koulukiusaamista.
Kyllä tässä voitaisiin pikemminkin tuulettaa tiettyjä yleisiä
käsityksiä tutkimuksen tekemisestä ja asiantuntijuudesta.
Ensinnäkin: tieteen eturintama ei oikeastaan koskaan voi olla
laajalle yleisölle suunnatuissa tilaustutkimuksissa. Tiede edistyy
vertaisyleisölle suunnatuissa töissä, joissa on ihan oma
kielenkäyttönsä, omat ja tarkoin kontrolloidut metodit, ja omat
fooruminsa. Olkoonkin että tämä kuulostaa kamalan elitistiseltä.
Ja näin lienee myös yhteiskuntatieteissä, vaikkakin siellä
kielenkäyttö pinnallisesti katsoen onkin lähellä yleistajuista
virastokieltä. Joten, hyvät tohtorit ja professorit, jotka moititte
julkaisua uuden tieteellisen tiedon puuttumisesta. Missä maailmassa
oikein elätte? Luulitteko tosiaan, että näin tiedettä tehdään?
Ei tämä tutkimus ole tarkoitettu sen paremmin opinnäytetyöksi
kuin eturintaman tieteelliseksi paperiksi!
Toinen sivallus
menee sitten tutkimuksen tekijöille. He joutuivat kieltämättä
kohtuuttoman ja varsin yksituumaisen moiteryöpyn kohteeksi. Koska
asia politisoitui. Mutta miten he puolustautuivat? Lyhyesti sanoen:
he taantuivat ja heittäytyivät lapsellisiksi. He vetosivat
auktoriteettiinsa: me olemme huippuja, me olemme arvostettuja, me
olemme tunnustettuja. Joten ei meitä saa arvostella!! Voi hyvä
ihme! Sovittaisiinko jatkossa, että sekä kritiikki että siihen
vastaaminen perustuvat vain tehtyyn työhön, eivät henkilökuvaan
tai vaikka kaulaliinan taiteelliseen asetteluun.
Jos tutkimus ei
ollut eturivin tiedettä, mitä se oli? Kriitikot ovat arvuutelleet:
pamfletti, tietokirja, vai konsulttiraportti? Minusta se on
pamfletiksi ja jopa tietokirjaksi liian laaja. Joten kyseessä on
lähinnä konsulttiraportti. Konsultin työt ovatkin tutkijoille
varsin tuttuja. Moni professori hankkii laihan ruisleipänsä päälle
mehevän viipaleen parmankinkkua tekemällä konsultointihommia.
Onko hommassa
sitten jotain väärää? Ei välttämättä, mutta asia ansaitsee
myös kriittisen tarkastelun. Menestyvä konsultti pyrkii pitämään
tuntilaskutuksen korkeana ja asiakkaan tyytyväisenä. Tämä ei
välttämättä ole mahdoton yhtälö. Korkea tuntilaskutus viittaa
arvostettuun konsulttiin, ja auttaa asiakasta hyväksyttämään
ostamansa työn esimiehillään / sidosryhmällään. Viittaus
himasgateen ei tässä kohdalla olekaan sattumaa.
Konsulttien rooli politiikassa ja hallinnossa on lyhyessä ajassa kasvanut merkittävästi. Asiaan on kiinnitetty huomiota, ja siitä on julkaistu myös kriittinen kirja. Himasgate heijastaa hyvin ilmiötä, se on selvästi yksi konsulttidemokratian ilmenemismuodoista.
Asialla on myös synkkä puolensa. Menestyvän konsultin toimintaohje on nimittäin
tiukasti asiakasrajapinnassa. Siksi konsultti haistelee, minkälaisen
raportin ja mielipiteen asiakas haluaa, ja tuottaa sitten juuri sitä,
mitä häneltä odotetaan. Selvästi näin on toimittu käsillä
olevassa skandaalissa. Mutta jos konsultit esiintyvät samalla myös
tiedemiehinä, heidän tulisi huomata ristiriita tiedemiehen
vakaumukseen nähden - sehän asettaa totuuteen pyrkimisen
korkeimmaksi hyveeksi. Ei Sokrateskaan turhan takia tullut
myrkytetyksi.
