Miksi suuri
tiedemies ja suuri runoilija sotkee asiat näin? Vielä oudommaksi
asian tekee, että tämän Saksan suurimman hengen omista
tieteellisistä ansioista tunnetaan parhaiten värioppi, joka on
lapsellista höpötiedettä. Ehkä hän ei ollut pohtinut tieteen
olemusta syvällisesti. Mutta miksi hän sitten mustasi sen imagoa?
Katso myös juttuni tiedemies Faustista, josta Goethe teki hölmön.
Mahtoiko hän suorastaan vihata tiedettä?
Olen ehdottomasti
eri mieltä kuin Goethe. Minun on mahdotonta ajatella tiedettä tunteettomana.
Ilman tunnetta ei voi tutkia mitään eikä ymmärtää mitään.
Emme edes voi ajatella ilman että tunteet ovat mukana. Tieto ja
tiede ovat syvästi ja ehdottomasti tunteiden asia.
Minusta tiede
tarjoaa sekä kauneutta että tunteisiin vetoavaa ymmärrystä.
Haluan esittää kaksi esimerkkiä: käsitys siitä, mistä me
ihmiset ovat tulleet, ja käsitys ihmisen roolista maapallolla.
Uskonnot tarjoavat
erilaisia selityksiä ihmisen synnystä. Vanhoissa
maailmanuskonnoissa ihminen vain luodaan, hieman töksähtäen. Tai
vanhoissa luonnonuskonnoissa hän on sukua eläimille, jotka taas
joskus ovat sukua hengille tai jumalille. Luonnonuskontojen kuva on
runollisempi ja tunnevoimaisempi, taidan pitää siitä enemmän.
Entä millainen on luonnontieteellinen selitys?
Tieteessä ihmisen
synty kietoutuu maailman syntyyn. Maailman syntyminen on ollut
voimallinen, yllättävä ja äärimmäisen vaikeasti tajuttava
tapahtuma. Maailma syntyi prosessina, ja se on edelleen kehittyvä
prosessi. Asia vaikuttaa vastaansanomattomalta. Ihminen on ainetta,ja
aine taas syntyi energiasta, ja sitten kevyemmistä osasista syvällä
tähtien uumenissa. Jotkut tähdet kuluivat loppuun ja lopulta
tuhoutuivat valtavissa räjähdyksissä. Ne muuttuivat pölyksi,
syntyivät uudelleen, muodostivat uusia tähtiä ja planeettoja,
kuten Maan, jonka pinnalla aine järjestyi elämäksi.
Olemme tähtipölyä.
Olemme tähtien lapsia. En voi kuvitella mitään kauniimpaa ja
ihanampaa kertomusta.
Entä mikä on
elämän tarkoitus tai ihmisen tehtävä? On suuri paradoksi, että
pohdimme tätä yhä uudelleen, samalla kun yleisesti ymmärretään,
että nykyaikainen tiede syntyi vasta, kun se luopui yrityksestä
vastata näihin kysymyksiin. Koska se oli hedelmätöntä, ja oli
parempi vastata vain siihen mihin ylipäätään voi vastata, eli
kysymykseen: mitä, ja miten.
Biologia tarjoaa
lisää aineksia ihmisen osa ymmärtämiseen. Elämä on prosessi,
joka kasautuu. Uutta syntyi ja syntyy vanhan varassa. Syntyi elämän
molekyyli DNA, joka muuttui, polveili, tuotti eliöitä jotka tulivat
yhä erilaisemmiksi. Mutta sama kehityksen virta kulkee noiden
eliöiden läpi. Bakteerit, kasvit, eläimet, ihmiset, kaikki kovin erilaisia,
ja kuitenkin niin paljon samaa. Olemme kaikki sukulaisia, ja elämän
mutkikas prosessi tekee meidät riippuvaisiksi toisistamme.
Tämän valossa
voimme tulkita ja ymmärtää olemassaoloamme, mutta luonto tai tiede
ei kerro meille, miten meidän pitää se pitää tulkita. Teemme sen
itse, ja vain ymmärryksellämme ja tunteillamme. Esimerkiksi siten,
että planeetallamme on vain yksi kehittyvä ja muuttuva elämänmuoto,
jolla on valtava määrä ilmenemisen asuja. Ja ainakin itse olen
vakuuttunut, että suuressa universumissamme kelluu muitakin elämän
pesäkkeitä, ehkä jotkut hieman saman kaltaisia, mutta luultavasti
ja suruksemme kuitenkin saavuttamattoman kaukana toisistamme.
Tämäkin tulkinta
on hyvin kaunis.
