Ikävä mies, Steve Jobs

Steve Jobsin kuoltua hänestä on kirjoitettu kirja, ehkä useitakin, ja tehty parikin elokuvaa. Ei ihme, sen verran uurtoa hän on jättänyt planeettamme henkiseen pintaan. Ja miehellä on maine särmikkäänä persoonana joka jätti jälkeensä murrettuja ihmisiä. Ja sehän on omiaan antamaan draaman aineksia tekijöille, ovathan niin monet muut ns. merkittävät ihmiset olleet yksinkertaisesti kuolettavan tylsiä.

Kirjoitin itsekin Jobsista blogikirjoituksen, koska hänen eri elämänvaiheessa luomansa laitteet ovat jäsentäneet ikäisteni ja IT-alalla työskennelleiden ihmisten työuraa vuosikymmenien ajan. Olinkin ilahtunut kun huomasin, että uusin Danny Boylen vuonna 2015 ohjaama Jobs - elokuva noudattaa samaa ideaa. Elokuva ja oma blogikirjoitukseni siis täydentävät mainiosti toisiaan.

Elokuvan rakenneidea on minun mielestäni aivan loistava - ja samalla tuo rakenne näyttää saaneen monet elokuvan nähneet raivostumaan. Se ei suinkaan noudata elämänkertaelokuvien kaavaa, eli laahaudu päähenkilönsä elinvaiheiden kronologian kahlehtimana, ja ehkä parilla takaumalla höystäen nuoruuden päivistä kuolemaan. Sen sijaan näemme kolme pitkää kohtausta, joista kukin ajoittuu juuri ennen tärkeää tuotejulkistusta. Ensimmäisessä kohtauksessa Jobs esittelee Applen uuden Macintosh- kottaraispönttötietokoneen. Seuraavassa kohtauksessa Jobs on saanut potkut Applelta, ja esittelee mullistavan NextCube tietokoneen. Viimeisessä kohtauksessa Jobs on palannut Applelle, ja aikoo esitellä uuden iMac koneen. Itse tuotejulkistusta ei näytetä, vaan kukin kohtaus kertoo, mitä tapahtui noin 40 minuutin ajan ennen julkistustilaisuuden alkua. 

Ja siinä koko juoni! Elokuva on pikemminkin puhenäytelmä kuin elokuva. Joten tietysti kaltaiseni eurooppalainen älykkö piti siitä kovasti. Kussakin kohtauksessa on lisäksi samat henkilöt. Jobs (Michael Fassbender) raivoaa ja paasaa taukoamatta ja maanisesti. Applen markkinointijohtaja Joanna Hoffman (ihana Kate Winslett) yrittää pitää tilanteen hallinnassa. Mukana on myös Applen tekninen nero ja toinen perustaja Steve Wozniak (Seth Rogen), Applen hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja John Sculley (Jeff Daniels), sovelluskehittäjä Andy Hertzeld (Michael Stuhlbarg), Jobsin entinen tyttöystävä, ei myöskään mikään kiva ihminen, Chrisann Brennan (Katherine Waterston) ja kaltoin kohdeltu tytär Lisa, jota tietysti esitti kolme eri ikäistä tyttöä. 

Elokuva on siis ennen kaikkea maineikkaan käsikirjoittajan Aaron Sorkinin ja loistavien näyttelijöiden juhlaa. Kunnes sitten, hieman ennen loppua tapahtuu jotain kamalaa. Tuottaja oli kai saanut päähänsä, että elokuvaan pitää saada onnellinen ja sentimentaalinen loppu. Siksi elokuvan viimeiset kymmenen minuuttia ovat aivan jostain toisesta elokuvasta. Eikä se tunnetusti ole ensimmäinen kerta että näin tehdään. Eikä se ole myöskään uskottavaa. Eihän se näin mene, todellisessa elämässä kusipäät pysyvät kusipäinä. Myös naisten rooli on turhan korostunut, Jobs oli enemmän kiinnostunut nörteistä ja vempaimista. Mutta Hesarin haastattelussa ohjaaja oli todennut, ettei sellainen elokuva olisi kiinnostanut ketään. 

Elokuva pohjautuu Walter Isaacsonin pätevänä pidettyyn elämänkertaan, joten firmoja ja tuotteita koskevat tiedot lienevät kohdallaan. Sen pohjalta aloin pohtia uudelleen Applen ja Jobsin tarinaa. Usein esitetään, että Jobsin päähänpinttymät ja itsepäisyys pelastivat yhtiön ja loivat legendan. Mutta saattaakin olla, että Jobs lähes tuhosi yhtiön. Sekä pönttö-Macintosh että NextCube floppasivat pahasti, ja vasta iMac veti firman kuiville. Ja selitys voi olla, että IBM:n /Microsoftin kolho ja kömpelö PC oli turhankin helppo vastustaja. Applen voitto olisi voinut olla paljon komeampi.

Omat huomioni ovat seuraavat. Apple II (joka rakensi Applen alkuperäisen menestyksen) ja Macintosh olivat täysin yhteensopimattomia. Lisäksi Apple kakkosta seuranneet legendaariset Lisa ja Macintosh tietokoneet on tehty samoilla spekseillä, mutta niillä oli eri suunnittelutiimit. Olen käyttänyt kumpaakin konetta, joten voin sanoa, että ne ovat käyttökokemuksen suhteen ja ohjelmien toiminnan yksityiskohtia myöten lähes identtisiä*. Silti ne ovat sekä laitteiston että ohjelmien osalta yhteensopimattomia. Eihän tässä nyt ole mitään järkeä. Pikemminkin se on katastrofaalinen strategia.

Jobs onnistui kuitenkin luomaan itselleen hämmästyttävän henkilökultin. Hänellä oli loistava lavakarisma, ja tuotejulkistustilaisuudet muistuttivat uskonnollisia herätyskokouksia. Se käy elokuvastakin hyvin esille. Näin Amerikassa!

*) Lisa ja Macintosh- koneiden graafinen käyttöliittymä on lähes suora kopio Xeroxin Star- tietokoneen käyttöliittymästä (joka taas on lainattu yliopistoprojektista, jossa kehitettiin lasten ja vammaisten tietokonetta). Näin teknologia usein edistyy. Hyvät ideat kloonataan yhä uudelleen, kunnes ne lopulta lyövät läpi. Tunnetusti Microsoft teki puolestaan Macintoshin käyttöliittymästä huonon kopion- eli Windowsin.