maanantai 8. elokuuta 2016

Paljastuksia sielusta ja valistuksesta

"Minun oli yhä vaikeampi erottaa toisistaan maaginen maailma ja se mitä nykyisin kutsutaan todelliseksi maailmaksi. Suurmiehet, joista olin koulussa lukenut, matematiikan ja fysiikan suunnannäyttäjät, olivat mitä pimeimmän taikauskon vallassa, tajusin heidän tehneen työtään toinen jalka kabbalassa ja toinen laboratoriossa. Vai tulkitsinko minä vain historiaa diabolikkojen silmin? Ja sitten löysin ehdottoman luotettavia tekstejä, joista ilmeni miten vasta yliopistosta valmistuneet positivistiset fyysikot kiiruhtivat mediaalisiin istuntoihin ja astrologisiin illanistujaisiin, ja miten Newton päätyi yleiseen painovoimateoriaansa siksi että uskoi okkultististen voimien vaikutukseen..."

Umberto Eco: "Foucaultin heiluri".

Kesälomamatkalla en huomannut hankkia lomalukemista - mutta lähes sattumalta mukana oli Umberto Econ "Foucaultin heiluri". Se oli jäänyt minulta aikanaan kesken. Kirja onkin hieman uuvuttavaa lukemista, se nimittäin toistaa itseään tolkuttomasti. Mutta samalla huomasin, että se täydentää erinomaisesti aiemmin kesällä lukemaani kirjaa, George Makarin "Soul machine". Siis, mistä on kysymys? Minusta siitä, että kumpikin kirja käsittelee historiaa, ja lähinnä ajanjaksoa 1600- luvulta 1800- luvulle. Ja mikä vielä tärkeämpää, ne sivuavat edistyksen ja valistuksen käsitettä.

"Foucaultin heiluri" käsittelee, ainakin näennäisesti, salaliittoteorioita. Se kertoo tutkijoista, jotka alkavat selvitellä Temppeliherrojen ritarikunnan historiaa ja siitä väitetysti juontuvien uudempien salaseurojen, kuten teosofien, ruusuristiläisten, illuminaattien, antroposofien ja vapaamuurareiden todellista tai oletettua juonittelua. Kirjassa salaliittoteoria karkaa käsistä. Tutkijat kehittelevät yhä mielikuvituksellisemmaksi kehittyvää juonta, jonka tueksi he kaivavat esiin toinen toistaan hämäräperäisempiä lähteitä. Eco varustaa kirjansa valtavalla määrällä sitaatteja ja viitteitä erilaisiin historiallisiin, kirjallisiin ja okkultistisiin lähteisiin, ja lukija alkaa olla ymmällä. Ovatko nuo lähteet todellisia vai keksittyjä? Oma veikkaukseni on, että Eco on kasannut mahdollisimman outoja viitteitä, yhdentekevää mikä niiden tausta on. Joten lukija lukee kirjaa omalla vastuullaan, ja siitä syntyy eräänlainen vaaran tai epätodellisuuden tunne. Kirja on siis vähintäänkin nerokas, mutta valitettavasti se on myös lukukokemuksena rasittava. 

Kirjoilla on yhteyksiä uuden ajan henkiseen murrokseen, joka tuotti modernin maailman. Makarin kirja nosti esiin asioita, joita koulussa saamani historian opetus vältteli tai jopa vääristeli. Lukiossa minä jouduin nimittäin lukemaan kirkkohistoriaksi nimitettyä esoteerista oppiainetta, jälkeenpäin ajatellen se oli melkoista hölynpölyä.  

Jäsennetäänpä asiaa hieman uudelleen. Valistusaikaa edeltänyt uskonpuhdistus (puolueellinen luterilainen termi) näyttää kaiken lähtökohdalta. Pian osoittautui, että Luther ei ollut yksittäinen sekopää, vaan takana oli laajempi liikehdintä, joka alkoi levitä nopeasti. Englanti irrottautui kuninkaan päätöksellä katolisesta kirkosta ja perusti protestanttien ajatuksia myötäilevän anglikaanisen kirkon. Näin sinnekin tuli tilaa vapaalle ajattelulle ja tieteelle. Kun papiston roolina ei enää ollut toimia välittäjänä ihmisen ja jumalan välillä, pääsi niin sanotusti helvetti irti. Sen seurauksena suurten protestanttisten kirkkokuntien rinnalle syntyi karismaattisia ja hurmahenkisiä liikkeitä. Meno oli jopa riettaampaa kuin pohjoissuomalaisissa korpelalaisten seuroissa. Jopa valejeesuksia ilmaantui saarnaamaan, ja joutui myös tuomiolle.  

Aivan ilmeisesti reformaatio antoi jalansijaa vapaalle ajattelulle, filosofiassa, taloudessa ja tieteessä. Kirkko menetti auktoriteettiaan ja ennen kaikkea uskottavuuttaan. Kasvava henkinen liikehdintä vastusti myös kuninkaan yksinvaltaa, mikä kulminoitui Ranskan vallankumoukseen. Tässä vaikutti esikuvana myös Amerikan vallankumous, joka johti siellä itsenäisyyden lisäksi yksinvallan kumoutumiseen. Benjamin Franklin oli sekä politiikassa että tieteessä vallankumousmiesten ihanne ja taistelutoveri.

Makarin kirja kuvaa erityisesti ihmisen psyyken filosofian nousua 1600- ja 1700- luvuilla. Suhtautuminen mielisairaisiin oli tärkeä vedenjakaja, se muuttui kokonaan. Uskonnolliset selitykset hylättiin. Sairaat eivät enää olleet pahojen henkien riivaamia tai "jumalan hulluja". Syntyi uusi tieteenala, josta kehittyi vähitellen psykologia ja psykiatria. Sairaiden hoito siirtyi lääkäreille, jotka inspiroituivat mm Locken, Spinozan, Descartesin ja Voltairen ajatuksista. Siitä Makarin kirjan nimi; sielua ja vapaata tahtoa oltiin panemassa viralta.

Makari kuvaa vakuuttavasti valistusajattelun voimaa, rikkautta ja eri suuntauksia. Erityisen kiinnostavaa oli naisten esiinmarssi sekä tieteessä että vaikuttajina. Patojen murtuminen sai myös naisten luovasn energian liikkeelle. Satunnaisen lukijan kannattaa googlata vaikkapa Émilie du Châtelet*, joka lienee useimmille tuntematon. Näin tapahtui erityisesti Ranskassa. Vaikka naisten aktiivinen toiminta sai luonnollisesti vastaansa myös ankaraa kritiikkiä.

Näemme valistusliikkeen helposti jonkinlaisena lineaarisena ja luonnonvoimaisesti etenevänä prosessina, mutta asia oli tietenkin paljon mutkikkaampi. Makarin kirja kuvaa kyllä ristiriitaisia ja kilpailevia ajatussuuntia, mutta se näkee valistuksen vahvimpana vastavoimana kirkon ja kuningasvallan. Tässä tulee Econ kirja mukaan, se paljastaa raadollisemman kuvan, erilaisten esoteeristen liikkeiden ja suuntausten tulvan. Toisin sanoen, valistuksen aatteiden ohella ihmisten sieluista kilpaili mitä kummallisimpia mystisiä, spiritistisiä, alkemistisia, taikauskoisia ja uskonkiihkoisia julistajia ja koulukuntia. Miten ihmeessä ihmiset pystyivät edes pohtimaan, mikä on totta ja mikä hölynpölyä. "Foucaultin heilurin" lukija joutuu kirjan edetessä samanlaiseen mielentilaan.

Makarin kirjasta saa vielä yhden tärkeän vihjeen. Ajattelemme helposti, että valistuksen voitto oli täydellinen ja lopullinen. Mutta Ranskan vallankumousta ja Napoleonin riehumista ympäri Eurooppaa seurasi taantumuksen vastaisku, restauraatio. Tämän reaktion vaikutukset näkyvät edelleenkin muun muassa tieteenvastaisena hölynpölynä ja uskonnosta ammentavana hämäräpuheena. Vastavalistus synnytti henkisiä viruksia, meemejä, jotka ovat sitkeitä, ne tartuttavat ihmisiä edelleen.

"Foucaultin heiluriin" sisältyy myös toinen nykyaikaan viittaava viesti. Kuvatessaan sitä tapaa, miten salaliittoteorioiden kehittäjät etsivät, valikoivat ja tulkitsevat teorioihinsa sopivia lähteitä Umberto Eco tulee samalla kuvanneeksi humanististen tieteiden toimintatapoja pahimmillaan. Tämä kuva on todella ilkeä.

*) Hän mm käänsi Newtonin "Principian" ranskaksi, ja korjasi samalla  suuren määrän kirjassa  esiintyneitä virheitä. Se on edelleen kirjan virallinen ranskankielinen käännös.