"Isi, mitä sinä teet töissä?"

Lapsilla lienee melko hyvä kuva siitä, mitä kadunkorjaajat tekevät työssään. Lasten ihailevien silmien edessä miehet levittävät maahan väkevän tuoksuista asfalttia ja ajavat sen tasaiseksi jyrällä. Ja yhtä lailla lapset ovat hyvin selvillä toisten katujen sankarien, jätehuoltomiesten puuhista. Erityisesti roska-auto on pieni tekninen ihme. Se kumoaa jäteastiat mouruavaan kitaansa ja ilmeisesti tiivistää niiden sisällön pieneen tilaan. Rakennusmiehiäkin näkee. Nykyään he ovat värikkäämpiä kuin lapsuudessani. Epämääräisten haalareiden sijaan työmiehillä on kirkkaan väriset vaatteet ja lukuisia turvavarusteita. Ja työnaisilla; sellaisiakin näkee yhä useammin.

 Lääkärin ja sairaanhoitajan ammatit lienevät myös tuttuja. Jokainen lapsi on joskus sairastanut. Nuket ja nalletkin sairastavat ja niitä hoidetaan. Nuo ammatit ovat itsestään selvästi tarpeellisia, eikä työn tavoitteesta ole epäselvyyttä: pahan olon helpottaminen ja sairauden parantaminen. On myös helppo käsittää, mitä opettajat, lentäjät, poliisit ja palomiehet tekevät. Jos ammatin luonne on helposti ymmärrettävä, on myös aina lapsia, jotka ihailevat näitä sankareita ja haluavat isona tulla samanlaisiksi.
 
Maailmastamme on tullut monimutkainen. Sen ylläpito ja kehittäminen tarvitsevat paljon työtätekeviä ihmisiä, joiden työtehtävät ovat vaikeasti kuvattavissa. Kaiken avain on koulutus. Peruskoulu tarjoaa lapsille yleissivistystä ja kaikissa töissä tarvittavia perustaitoja. Niitä ovat lukeminen ja laskeminen, mutta yleissivistys on aivan yhtä olennaista. Ja tutustuminen monipuolisesti kulttuurin eri alueisiin, myös itse tehden ja kokeillen. Kaikkea tätä koulussa tapahtuu, eikä se ole mikään ihme. Aikojen kuluessa koulutus on muovautunut yhteiskunnan tarpeiden ja odotusten mukaan. Nykyisellään koulu on aika hyvä paketti!

Ja koulua aseuraa sitten ammatillisten ja korkeampien opintojen vaiheita. Pidämme luonnollisena, että kaikkien on lapsuudessa ja nuoruudessa kuljettava tämän mankelin läpi. Se on hyvinvoivan ja onnellisen yhteiskunnan tunnusmerkki - ja se on myös sellaisen yhteiskunnan välttämätön edellytys.

Ja silti, niin kauan kuin muistan, olen kuullut, erityisesti koululaisten suusta: "ei työelämässä tarvita matematiikkaa" (roskapuhetta tietenkin, en viitsi edes perustella). Ja vielä ankarammin käydään äidinkielen ja yleissivistävän koulutuksen kimppuun (roskapuhetta sekin, ja nyt asialla ovat myös aikuiset). Kuullaankohan pian myös sellaisia mielipiteitä, ettei työelämässä tarvita lukutaitoa!

Tietenkin matematiikan rooli on moninainen. Harva tarvitsee koulun jälkeen toisen asteen yhtälön ratkaisukaavaa tai alkeisfunktioiden derivointisääntöjä. Tässä kohdassa koulumatematiikka toimiikin ainakin kolmella tavalla. Ensinnä se pohjustaa pidemmälle meneviä matematiikan opintoja jatkokoulutuksessa. Toiseksi se kuvastaa ongelmanratkaisua, aivan kuin shakkipeli tai sudoku. Näiden asioiden pohtiminen koulussa voi tuottaa älyllistä nautintoa. Ja matematiikka on myös yleissivistävää. Se antaa käsityksen paitsi matematiikasta, myös siitä, että asiat rakentuvat yksinkertaisesta monimutkaisen suuntaan. Asiat voivat olla - ja yleensä ovatkin - monimutkaisia ja silti totta.
 
Koulu on vakava asia, sillä se valmentaa elämää varten tarjoamalla tietoa ja taitoa, jota tarvitaan jokapäiväisissä askareissa ja työelämässä. Ja myös paljon sellaista, mitä tarvitaan muuten vain, ja joka tekee elämästä hauskaa ja kiinnostavaa. Olisi hyvä, jos myös lapset näkisivät asian näin. Silloin koulusta tulisi merkityksellistä ja kiinnostavaa. Mutta luulen, että tämä on tullut vaikeammaksi. Koska ammatit ja tehtävät ovat tulleet niin moninaisiksi ja vaikeasti kuvailtaviksi.

Olisi hyvä, jos me itse kukin yrittäisimme kertoa lapsille, mitä siellä työpaikalla oikein tapahtuu. Itse huomasin, että minun oli aika vaikea vastata käsitettävästi kysymykseen, millaista insinöörityöhön kuuluva suunnittelu oikein on. Ja kun ryhdyin tutkijaksi, vaikeudet vain kasvoivat. Kun tytär teki vaimolleni vastaavan kysymyksen, vastaus oli, että hän muun muassa laskee. Jolloin jatkokysymys kuului: "moneenko olet päässyt?

Mielessäni asiaan liittyy kaksi tärkeää pohdittavaa kysymystä. Ensimmäinen kuuluu: pitäisikö koulussa olla uudenlaisia oppiaineita. Koska koulumme vastaa kuitenkin hieman vanhoihin, vuosikymmenten takaisiin tarpeisiin. Onhan joihinkin kouluihin tullut koodausta. Hyvä, mutta sitäkin haluaisin hieman laajentaa yleisemmän toiminnan analyysin, suunnittelun ja kuvauskielten suuntaan. Näin hienosti sanoen, vaikka oppiaineella pitäisi tietysti olla ymmärrettävämpi nimi kuten "todellisuuden tutkiminen".

Muitakin täydennyksiä voisi ajatella. Muutama vuosisata sitten kouluissa opetettiin puhetaitoa ja väittelytaitoa. Ehkä nuo aineet pitää palauttaa uudistettuna: argumentointi yhdessä eräiden filosofisten periaatteiden kanssa. Lähdekritiikki on joissain kouluissa ollut pieni osa äidinkielen opetusta. Se pitäisi laajentaa yleisemmäksi tiedon hankkimisen ja hyödyntämisen oppiaineeksi.

Entä se toinen pohdittava asia? Nuorille pitäisi tuottaa enemmän ja parempaa tietoa siitä, mitä yhteiskunnassa oikein tapahtuu. Jonkinlaista ammatinvalintaa tukevaa aineistoa, mutta syvällisempää ja tarkempaa, siis todellista tietoa, ei yleistyksiä ja hymistelyä. Otan esimerkiksi insinöörin ammatin. Perinteisesti koulutukseen on kuulunut fysiikan ja matematiikan täydentäviä opintoja sekä teknisiä tieteitä. Ja lisäksi piirustusta ja suunnitteluharjoituksia.

Mutta todellisuudessa insinöörin työkuvaan kuuluu paljon muuta - ja enimmäkseen paljon muuta. Insinööri tietenkin tuottaa teknologiaa, mutta ennen kaikkea hänen työnsä on sovittaa ja säädellä tekniikan ja ihmisyhteisöjen yhteiseloa. Niinpä insinööri on myös tutkija, hankkeiden vetäjä, opettaja, neuvottelija ja diplomaatti. Tästä voisin hyvinkin kirjoittaa nuorisolle suunnatun selostuksen, koska olen pohtinut asiaa perusteellisesti.

Lääkärin ammatti on yllättäen hyvin saman tapainen kuin insinöörillä. Hän korjaa ja huoltaa ihmisruumista - monimutkaista koneistoa joka toimii monimutkaisessa ympäristössä. Niinpä hänen täytyy insinöörin tapaan tuntea ja ymmärtää kovat tosiasiat. Toisin sanoen tuntea perin pohjin anatomia ja fysiologia. Ja farmakemia. Ja erityisesti kirurgeilla alaan kuuluu vaativia käytännön taitoja. Mutta myös lääkärin ammatti on suurelta osin paljon muuta. Hänkin on tutkija, diplomaatti, neuvottelija ja opettaja. Ja hänen täyttyy hoitaa yhteydenpitoa koneiston omistajaan - eli potilaaseen. Siksi häneltä pitää edellyttää myös psykologisia taitoja.

Lääkärin ammattia on tosiasiassa valotettu myös tästä näkökulmasta. Paljon enemmän kuin insinöörin ammattia. Alan varhainen klassikko on William Osler (1849 – 1919). Kirjoitettua materiaalia on paljonkin, sitä pitäisi vain osata soveltaa ja levittää.

Tutkijan ammatti on modernissa yhteiskunnassa myös hyvin olennainen. Tietyssä mielessä se on jopa tärkeimpiä ammatteja. Tutkijan tehtävä on tuottaa uutta tietoa. Ja juuri tieto - sen ymmärtäminen, vastaanotto ja hyödyntäminen on viime aikoina joutunut vakavasti uhatuksi. Mielestäni siihen vaikuttaa paljon uusi tekniikka ja niin sanottu sosiaalinen media. Joten tässäkin olisi yleisempi valistuksen paikka. Olen aikanaan opettanut tohtorikoulutettavia tulemaan hyviksi tutkijoiksi. Joten ehkäpä nämä opit on siirrettävissä myös paljon vaativamman ja tärkeämmän ihmisryhmän käyttöön: uteliaille ja elämänsä tarkoitusta pohtiville nuorille ihmisille.