Talvi on tullut, ja tänä vuonna luntakin on riittänyt. Kolatessani lunta pihalta kuulin jotain erikoista. Outoa, ikään kuin uikuttavaa ääntä. En siihen sen enempää kiinnittänyt huomiota, mutta muutaman minuutin kuluttua ilmiö toistui. Pihan takana kulkee kävelytie, ja huomasin, että siellä käveli nainen, joka lässytti koiralleen. Ilmiölle annettu nimi oli jäänyt mieleeni jostain pikku-uutisesta. Suomessa on järjestetty jo kaksi kertaa koiralle lässyttämisen suomenmestaruuskisat. Koirille lässyttäminen on ilmeisesti yleistä, ja tietoisuus siitä ilmiönä on edennyt jo käsitteen tasolle. Sehän saattaa olla psykologisesti kiinnostavaa ja jopa merkityksellistä. Ja ehkä ilmiöllä on myös yhteiskunnallisia ulottuvuuksia.
Ja aivan oikein. Suomenkielisellä haulla löytyy koirillelässytyskisat ja muutama laajemmin ilmiötä pohtiva lehtiartikkeli. Suuressa maailmassa asiasta tiedetään enemmän. Koirille lässytys on ollut jo pitkään – ainakin reilut 30 vuotta myös tieteellisen tutkimuksen kohteena. Artikkeleja löytyy mm lehdestä Animal cognition.
Mitä siis lässytyksestä tiedetään? Englanninkielisessä tieteellisessä tekstissä ilmiön nimi on DDS eli dog directed speech. Sen vastakohtana on ADS, adult directed speech, normaali aikuiselle ihmiselle puhuminen. Ja tietysti on myös IDS eli infant directed speech, pikkulapselle lepertely. Tieteellinen artikkeli kolmenkymmenen vuoden takaa, mahdollisesti uraauurtava paperi, luonnehtii lässytystä seuraavasti. Sille on ominaista hidas rytmi, ja puhutaan melko kovaa ja korkealla äänellä. Puhe on ilmeikästä, huolellisesti artikuloitua, tunteenomaista ja vokaaleja voimakkaasti korostava. Ilmeisesti on olemassa myös erityinen lässytyssanasto, englanniksi jotain sellaista kuin good boy, come on here, look how nice you are , tseh tseh… jne.
Entä tehoaako lässytys? Sitä testattiin erityisesti nuoriin pentuihin, jotka eivät ole vielä oppineet ihmistavoille eivätkä tunnistamaan sanoja. Ensin koirille lässytettiin lässytysäänellä, ja vertailuryhmälle käyttäen samoja lässytyssanoja mutta neutraalia puhetapaa. Lässytysääni herätti heti koirien tarkkaavuuden, mutta normaalista puhetavasta ne eivät piitanneet. Seuraavassa kokeessa koirille puhuttiin normaalia kieltä lässytysäänellä, ja vertailuryhmälle lässytettiin normaalin aikuispuheen äänenkäytöllä ja käyttäen lässytyssanastoa. Tälläkin kertaa nimenomaan lässytysääni havahdutti pennut. Lässytyksen asiasisällöllä ei siis ollut väliä. Artikkelin johtopäätös oli, että koiranomistajia rohkaistaan jatkossakin lässyttämään korille. Se lisää koirien hyvinvointia ja vahvistaa koiran ja omistajan tunnesidettä.
Tästä päästäänkin vauvoille lepertelyyn. On helppo päätellä, että lepertely ja lässytys ovat saman tapaisia ilmiöitä. Voisi jopa olettaa, että koirille lässytys on kehittynyt vauvoille lepertelystä. Koiria jopa puhutellaan ikään kuin vauvoina. Ammattikasvattajat ovat myös muistini mukaan keskustelleet lepertelystä vuosikymmeniä. Jotkut psykologit ovat paheksuneet vauvoille lepertelyä sillä perusteella, että se haittaa vauvojen kielellistä kehitystä. En tiedä, mikä on nykyinen tieteellinen konsensus, ehkä asiaa ei enää pidetä tärkeänä. Minulla on kokemusta neljästä omasta lapsesta, tuttavien lapsista, lastenlapsista ja päiväkotien lapsista. Mielestäni mikään ei näytä haittaavan lasten puhumaan oppimista, kunhan heille vain puhutaan. Sopivassa vaiheessa, kahden ikävuoden molemmin puolin, lapset ryhtyvät vääjäämättä puhumaan. He puhuvat mielellään ja aivan omalla tyylillään. Se ei ole aikuista puhetta, mutta siinä ei myöskään ole jälkeäkään lepertelystä.
Takaisin koiriin. Myös miehet lässyttävät koirille. Yleensä kuitenkin hillitymmin ja luontaisesti matalammalla äänellä. Mies suhtautuu koiriin kuitenkin eri tavalla. Koirat eivät ole miehelle vauvoja, vaan pikemmin kavereita. Siksi koiralle heitellään asiallisia ja toverillisia kommentteja ja kehotuksia.
Mutta asiassa on muutakin. Ihmise lässyttävät myös toisilleen. Ja sillä tarkoitan eräänlaista sosiaalista tutustumis- ja lepytysrituaalia. Olen joskus tarkkaillut baarissa istuvaa naisseuruetta. Kun pöytää lähestyy uusi mutta tuttu nainen, alkaa tutunomainen lässytysrituaali. Sen kuvaus muistuttaa tutkijoiden luonnehdintaa koiralle lässytyksestä: korkea ääni, tunteenomaisuus, huolellinen artikulointi ja ehkä myös erityinen lässytyssanasto. Ihmisten lässytys on symmetristä. Kun koira vastaa lässytykseen lähinnä heiluttamalla häntäänsä, naiset lässyttävät kaikki yhdessä, sosiaalisesti ja tasapuolisesti.
Ja kyllähän miehetkin lässyttävät toisilleen samanlaisessa tilanteessa ja samalla tavoin, mutta enemmän miehen tyyliin. Miehet liioittelevat miehelle ominaista äänensävyä: ääni on matalaa, jopa lähes murinaa tai örinää, ja siihen kuuluu omaa lässytyssanastoa, kuten haaa! hoi!! no mutta! oii voi!!.
En tiedä, ovatko psykologit tutkineet tätä ihmisten välistä lässytysseremoniaa ja lässytyssanastoa. Luulen että ovat, ja varmaan ihmisten väliselle lässytykselle on keksitty myös asialliselta kuulostava tieteellinen termi. En ole törmännyt tällaisiin tutkimuksiin. Mutta mahdollisesti palaan vielä asiaan.
