Radio sattui olemaan auki, ja korviini tuli keskustelua naisten vaihdevuosista. Aihe ei minua kauheasti kiinnosta, mutta muutaman minuutin aikana korviini tuli myös väitteitä, jotka saivat niin sanotusti karvat nousemaan pystyyn. Ohjelma kuuluu lajityyppiin psykolätinä, josta olen kirjoittanutkin. Se on tavattoman suosittua, ja ilmeisesti kuka vain voi sanoa itsesään psykologiksi tai ainakin terapeutiksi. Ja se ilmeisesti oikeuttaa puhumaan ihan mitä vain mieleen juolahtaa. Niin kuin nyt tapahtui. En ehtinyt tarkistaa, oliko puhujalla koulutuksen kautta hankittu oikeus psykologin arvonimeen – vai oliko hän ehkä biologi. Joka tapauksessa puheen juoni oli seuraava. Naiset on jonkinlaisen biologisen sovinismin tai kaltoinkohtelun uhreja. Ensin luonto riistää naiselta ennenaikaisesti kyvyn lasten saamiseen, ja sitten alkaa vähitellen ottaa naista hengiltä. Ja tämähän on epäoikeudenmukaista. Yritän aina vastustaa vääryyttä, joten puutun nyt kumpaankin väitteeseen. Tosin suljin radion nopeasti, joten oikeastaan en päässyt selville, oliko tuo lausunto vitsi. Jos oli, esitän varmuuden vuoksi anteeksipyynnön. Asiantuntija ei ajattele näin – vaikka joku voisi ehkä ajatella.
Tässä on kuitenkin mielenkiintoisia asioita takana, joten oikaistaan tai kerrataan. Aloitan vaihdevuosista. Luonto tosiaan vie naisilta lisääntymiskyvyn noin viidenkymmenen iässä, vaikka monilla naisilla on vielä melkein puoli elämää jäljellä. Vaihdevuosilla on kuitenkin tarkoitus, jota ei heti tule ajatelleeksi. Tarkoitus on nimittäin suojella naista lapsivuoteen kiistattomilta vaaroilta. Vaihdevuosi-ikäinen nainen on siirtymässä uuteen elämänvaiheeseen. Hänestä on tulossa vanha viisas nainen. Tällainen henkilö on ihmisyhteisön arvokas resurssi, häntä on syytäkin suojella.
Tässä on syytä täsmentää. Yleensä sanotaan, että luonto tekee sitä tai luonto tekee tätä, ja minäkin käytin tällaista ilmausta. Luonto ei tietenkään ole mikään ajatteleva ja tavoitteisiin pyrkivä toimija. Sanonnalla viitataan evoluution taipumukseen kehittää piirteitä tai sopeutumia, jotka osoittautuvat hyödyllisiksi tuhansien tai jopa miljoonien vuosien kokemuksen perusteella. Kun tämä muistetaan, voidaan hyvin puhua luonnon tekemisistä.
Entä miksi vanha viisas naaras on niin arvokas että se ansaitsee suojelua? Tässä on kysymys niistä ihmislajin piirteistä, jotka ovat tehneet tästä lajista mahtavan. Ihminen on eräs apinalaji, jolla ei ole mitään erityisiä pärjäämisen taitoja. Olemme kohtalaisen hyviä apinoita, ei juuri sen enempää. Meillä on kuitenkin ylivoimaiset laumataidot. Toki muutkin apinat elävät laumoissa, mutta jossain vaiheessa ihmislaumat kasvoivat paljon tavallista laumaa suuremmiksi. On arveltu, että kun ihmiselle kehittyi puhetaito, laumakoko kasvoi ratkaisevasti. Kieli loi uudenlaisen, neuvottelevan sosiaalisuuden, joka auttoi pitämään entistä suuremman lauman koossa. Ristiriitoja ei ratkaistu rähisemällä ja tappelemalla vaan sopimalla. Lauman sijasta ihminen alkoi liikkua suuremmissa heimoissa, ja se oli paljon turvallisempaa. Ihminen saattoi kerätä resursseja, erikoistua erilaisiin ammatteihin ja valmistautua tulevaisuuteen.
Heimon tärkein asia oli, että se oppi asioita. Se keräsi kokemusta ja tiesi mitkä jutut toimii ja mitkä ei. Ja sen oppimat taidot, kuten aseiden ja työkalujen valmistus, astioiden teko, rakentaminen, vaatteiden valmistus ja ruoan valmistus ja säilöntä voitiin välittää toisille kielen avulla. Ja kielen avulla ne myös siirtyivät seuraaville sukupolville. Samoja keksintöjä ei tarvitse tehdä joka kerta uudelleen. Ja nyt päästään vanhoihin viisaisiin naisiin. He ovat perimätiedon tallentajia ja siirtäjiä. Heidän on syytä elää vanhoiksi, sillä vanha viisas nainen, joka ei ole sidottu lisääntymiseen ehtii opetella paljon asioita ja kertoa ne toisille, miehille ja naisille. Pitkä ikä tarttuu toki biologisista syistä myös miehiin, ero miehen ja naisen välillä kun on varsin pieni. Miehen ei tosin tarvitsisi olla kovin pitkäikäinen. Naisella on kuitenkin pitkään ikään jonkun verran miestä parempi taipumus.
Tämä ilmiö ei rajoitu vain ihmiseen. Osoittautuu, että monet älykkäät lajit ovat pitkäikäisiä, ja että niiden keskuudessa havaitaan erityisasemassa olevia vanhoja viisaita naaraita. Ilmiö tunnetaan muun muassa suurilla apinoilla, se tunnetaan elefanteilla ja se tunnetaan valailla.
Nyt päästäänkin toiseen asiaan, eli kuolemaan. Kuolema on eräs luonnon nerokkaita aikaansaannoksia. Tunnetaan tosin lajeja, joilla yksilöllä ei näytä olevan rajoitettua elinikää, mutta ne ovat varsin yksinkertaisia, eivätkä ne ole (ihmisen mittapuulla) erityisen menestyneitä. Kuolema tarvitaan, jotta sukupolvet vaihtuisivat ja evoluutio saisi tehdä työtään. Luonnolla on taipumus optimoida elinikää. Joissain oloissa lajia tarvitsee uudistaa nopeasti, joskus on taas parempi satsata pidempään elämään – esimerkiksi kun älykkyys on lajin eloonjäämisetu.
Kuten tiedämme, ihmisellä ei ole tarkkaa elinikää, ei yksilönä eikä lajina. Tämäkin on optimointikysymys. Tehokas elimistö ja rautainen terveys ovat investointeja, joita ei kannata tehdä enempää kuin on tarpeen, ne maksavat. Luonnon ei myöskään ole järkevää satsata erityiseen elämän äkilliseen päättämismekanismiin. Sehän olisi investointi elämän siihen vaiheeseen, jossa ei kannata enää investoida. Joten kuolemme, erilaisista syistä, kun meihin investoidut resurssit alkavat ehtyä.
Miten voivat vanhat viisaat naiset nykyään? Eivät kovin hyvin, tai ainakaan he eivät nauti sellaista arvostusta, joka olisi ansaittu jo kehityshistoriamme takia. Länsimaisissa kulttuureissa patriarkaaliset uskomukset ovat siirtäneet vanhat viisaat naiset syrjäraiteelle. Joissain muissa kulttuureissa näin ei ehkä ole, tosin tiedot ovat epävarmoja. Antropologien keskuudessa tiedot, toiveet ja uskomukset ovat usein menneet iloisesti sekaisin, ja ihmisyhteisöt ovat juonikkaita tutkittavia. Ihminen kun on älykäs eläin, ja hoksaa nopeasti, millaisista kertomuksista tutkijat ovat kiinnostuneita.
Saduissa ja tarinoissa älykäs nainen toki vaikuttaa, ehkä heijastuksena aikakausien takaa. Viisas orjatar pelastaa Ali Baban hengen ja tuhoaa rovot. Šeherazade kesyttää kertojantaidoillaan julman sulttaanin. Vasilisa Viisas on sekä viisas että kaunis. Louhi petkuttaa sekä Ilmarista että Väinämöistä, vaikka ei olekaan kaunis. Toisaalta nämä tarinat opettavat myös, että viisaan naisen on kulttuurissamme myös viisasta kätkeä viisautensa aina kun sitä ei ehdottomasti tarvita.
