Miten ihminen oikein selviytyy tässä aina vain monimutkaisemmaksi käyvässä maailmassa? Vastauksen pitäsi kai olla ihan selvä: suuren älynsä voimalla. Mutta kuinka älykäs ihminen oikein voikaan olla? Antaako moderni psykologia siihen vastauksen? Niin voisi toivoa.
Tutustuin psykologiaan alun perin lukiossa. Siihen aikaan piti tehdä kerta kaikkiaan järjetön valita. Saattoi opiskella joko psykologiaa tai biologiaa, mutta ei molempia, niin kuin olisin halunnut. Millä perusteella tällaisen valinnan ylipäätään voi tehdä? Itse pidän kovasti luonnosta ja olin nauttinut suuresti eläinopin ja kasviopin tunneista. Biologia syventäisi tätä oppia. Toisaalta arvasin suunnilleen, mitä se tulisi olemaan, mutta psykologiasta en tiennyt yhtään mitään. Siksi valitsin psykologian, ja siihen jäinkin sitten koukkuun. Lukion jälkeen en kuitenkaan ryhtynyt opiskelemaan psykologiaa, koska maailmassa oli niin paljon muutakin kiinnostavaa. Psykologiasta tuli minulle eräänlainen harrastus, jota täydensin neuropsykologialla ja aivotutkimuksella. Lukion psykologiasta jäi mieleeni kaksi tärkeää oivallusta. Ensinnäkin, ihminen on epävarma itsensä ymmärtäjä. Siksi ihmismieltä tulee lähestyä tekemällä huolellisesti suunniteltuja ja valvottuja kokeita. Toinen oppi on, että suurin osa mielemme toimintaa on tiedostamatonta. Itseksi kutsumamme tunne on siitä vain kalpea heijastus.
Tältä pohjalta minulla on jonkinlainen vastaus kysymykseen, miten ihminen voi mutkikkaassa maailmassamme pärjätä. Vastaus on: itseluottamuksella ja tekemällä rohkeita arvauksia. Useimmiten nuo arvaukset ovat sen verran oikean suuntaisia, että niiden varassa selviää. Ja ainahan voi tehdä korjauksia toimiinsa ja käsityksiinsä. Tästä seuraa kiinnostava asiantila. Elämme suuressa määrin väärin ymmärretyssä maailmassa. Ymmärrämme itse väärin, mutta onneksi kaikki muutkin tekevät samoin. Emme ole edes keskimäärin oikeassa, mutta olemme kuitenkin onnistuneet luomaan tästä jaetusta ymmärryksestä riittävässä määrin toimivan maailman. Tutun sanonnan mukaan: ”näillä mennään”.
Väärinymmärryksissä on oma kiehtova puolensa, ja ne voisivat olla kiinnostava tieteellisen tutkimuksen kohde. Ja sitä se onkin. Mutta aloitetaan hauskimmasta. Oikeastaan sellainen syvästi inhimillinen ilmiö kuin huumori perustu väärinymmärryksiin. Huumorin kenttä on niin laaja, että en nyt mene siihen sen pidemmälle. Sen sijaan otetaan toinen viihdyttävä näkökulma: väärin kuullut tai ymmärretyt laulujen sanat. Minua niissä kiinnostaa väärinymmärrysten luova voima. Ne avaavat oven toisenlaiseen vaihtoehtoiseen maailmaan. Väärin kuulluista laulun sanoista on julkaistu Suomessakin kaksi kirjaa. En ruodi niitä sen enempää, mutta otan muutaman esimerkin valaisemaan asiaa.
J. Karjalaisen laulusta ”villejä lupiineja” on tullut väärinymmärryksen klassikko: ”yhdessä kuljetaan / päivän kirkkauteen / tiellä, jonka varrella kasvaa villejä rubiineja”. Siinä se on: outo pakahduttavan onnen maailma, jossa kalliit jalokivet ovat muuttuneet eläviksi.
Ultra Bra - yhtyeen laulussa romanttinen sankari lupaa: ”minä suojelen sinua taiteelta / mitä ikinä keksit pelätä / ei ole sellaista pimeää / mitä minun väkevä käteni ei torjuisi.” Uudessa versiossa on viistoa korkeakulttuurin kritiikkiä. Usein hieman arvaamaton nykytaide on muuttunut astetta konkreettisemmaksi uhaksi, jota vastaan uuden ajan prinssin sopii käydä.
Vanha lastenlaulu voidaan kuulla näin: ”karhunpoika sairastaa / häntä hellii käärme”. Melko pliisu ja tekoherttainen laulu saa nyt aivan uudenlaisen ja jännittävän muodon.
Omien lasteni kohdalla tapahtui seuraava väärin kuuleminen. Imelä lastenlaulu ”Uuden nuken saanut pikku-Maija on” muuttui lasteni käsittelyssä, sen kertosäkeeksi tuli ”.. lala lallala lallala lallaa / kaikki yhdessä lapsia tallaa.” Väkivaltainen ja anarkistinen versio on ilmeinen reaktio opettavaksi tarkoitetun laulun ummehtuneeseen maailmaan.
Parhaat väärinkuulemiset ovat selvästi tahattomia, mutta ne paljastavat myös jotain kuulijasta. Samalla niiden myötä avautuu vaihtoehtoinen todellisuus, jossa on jotain kiehtovaa. Minusta ne paljastavat samalla luovuuden syntymekanismin. Usein toistetun teorian mukaan luovuus on loogisesti ajatellen mahdotonta, sillä informaatioteorian mukaan loogisessa ajatteluprosessissa informaation määrä enintään säilyy, mutta yleensä vähenee. (En tosin välttämättä hyväksy matemaattisen informaatioteorian relevanssia tällaisessa asiayhteydessä, mutta en nyt jatka siitä). Väärinymmärryksessä ilmaantuukin epälooginen hyppy uudenlaiseen maailmankuvaan.
Huumorista siirrymme nyt vakavampaan aiheeseen. Väärin ymmärtäminen on mukana myös erilaisissa elämänohjeissa, toimintasäännöissä ja periaatteissa, joiden avulla jäsennämme elämäämme. Oikeasti tällaisia käyttäytymistämme ohjaavia rakenteita ei voida edes teoriassa kirjoittaa tarkkaan muotoon meidän mutkikkaassa maailmassamme. Sen sijaan meidän arkeamme ohjaa käsityksemme tällaisista periaatteista – ja ne voivat olla monella tapaa väärin ymmärrettyjä. En nyt puhu laeista, jotka on säädetty, jotta voisimme käsitellä yhdessä tietynlaisia tilanteita. Yksilön näkökulmaan liittyy vielä sellainen paradoksi, että hänet velvoitetaan noudattamaan lakeja, mutta ei kuitenkaan tuntemaan tai ymmärtämään niitä.
Länsimaisessa kulttuurissa eräs keskeinen ohjeiden ja sääntöjen varasto on Raamattu. Kiinnostuin Raamatun väärinymmärryksistä, kun kuulin sattumalta, että opetus toisen posken kääntämisestä on ymmärretty väärin. ”Jos sinua lyödään oikealle poskelle, käännä toinen poski”. Aivan oikein, sillä vanhan tavan mukaan vain palvelijaa lyödään oikealle poskelle. Osoita siis arvosi, ja tarjoa vasen poskesi lyötäväksi. Kysymys ei ole nöyrtymisestä. Ohje kuuluukin: tunne oma arvosi!
Samassa lähteessä esiteltiin joukko muitakin väärin ymmärrettyjä opetuksia, joita tosin en nyt muista. Ryhdyin etsimään lisää aineistoa Raamatun väärin ymmärtämisestä, mutta törmäsikin valtavaan tiheikköön. Ymmärsin, että Raamattu on laaja, hajanainen ja epälooginen kirjoituskokoelma, jota on jatkuvasti muokattu ja tulkittu muutaman tuhannen vuoden ajan. Käsityksemme Raamatun opetuksista muodostavat suorastaan väärin ymmärtämisen valtameren. Eikä oikeaa ymmärtämistä edes ole olemassa, koska opetusten ja ajatusten asiayhteys, ajankuva ja lähteet ovat tavoittamattomissa. Yrityksiä ymmärtää kyllä löytyy. Uskonnosta kiinnostuneet ihmiset ovat innokkaita nettikirjoittajia, siksi näitä tulkintojen selityksiä ja uudelleen tulkintoja löytyy määräämättömästi. Yleinen kuvio näyttää olevan, että joku totuuden etsijä on löytänyt juuri omasta mielestään oikean näkökulman, ja esittelee ja puolustaa sitä innokkaasti.
Mielestäni tällainen ihmiskunnan kollektiivisen ja jaetun ymmärryksen muodostuminen ja hyödyntäminen on psykologian ja muiden ihmistieteiden suurimpia arvoituksia ja samalla vaikeimpia tutkittavia asioita. Jaettu ymmärrys on toki olemassa, mutta se ei ole yhtenäinen eikä myöskään oikea. Se on valtava suurten ja pienten väärinymmärrysten kokoelma. Tietysti tämä asiantila tuottaa myös ristiriitoja ja konflikteja. Siksi meille on kehittynyt myös keinoja konfliktien hallintaan. Tunnemme ne kyllä, ne ovat sellaisia kuin kunnioitus, kohteliaisuus, kohtuullisuus, harkinta ja ihmisarvo. Mediavallankumous on lisännyt ihmisten altistumista itselle vieraille väärinymmärryksille. Siksi olisi syytä tuoda esiin myös noita hallintakeinoja.
On vaara kuvitella, että erilaisten väärien käsitysten esiintyminen ja runsaus on haitallinen ilmiö, johon tulisi puuttua. Asia ei ole lainkaan niin. Ensiksi, se on vääjäämätön asiantila. Toiseksi, kysymys "oikeasta" ymmärryksestä on täysin ylivoimainen ratkaistavaksi. Kolmanneksi, "väärin ymmärtäminen" on valtava luovuuden ja uusien ideoiden lähde. Loppujen lopuksi se tarjoaa mahdollisuuksia oppimiseen ja kehittymiseen sekä yksilön että yhteiskuntien tasolla.
