Lauréuksesta tuli uskomattoman taitava maalari ja piirtäjä. Hän on täysin taiteen suurien mestarien veroinen, vaikka ei koskaan noussut pysyvästi kansainväliseen kuuluisuuteen. Omana aikanaan hän saavutti kuitenkin paikallista mainetta. Hän oli 1800-luvun alun aktiivisin näytteillepanija Tukholmassa. Vuonna 1811 Lauréukselle myönnettiin kuninkaallisen hovimaalarin arvo. Suomeen Lauréus palasi tiettävästi vain kerran. Siitä kertoo muotokuva taiteilijan äitipuolesta Maria Juliana Lauréuksesta poikineen (1806). Vuonna 1817 Lauréukselle myönnettiin kolmivuotinen stipendi, jonka turvin hän matkusti Pariisiin elämänkumppaninsa Margaretha Charlotta Thyneliuksen (1786–1834) kanssa. Sieltä matka jatkui vuonna 1820 Roomaan.
Lauréuksen ura sijoittuu yhteiskunnalliseen murroskohtaan, jossa vaurastuva porvaristo nousi hovin ja kirkon rinnalle taiteen ostajina. Taiteilijoista tuli eräänlaisia yrittäjiä, joiden oli tehtävä teoksiaan kysynnän mukaan. Muotokuvien ohella hän maalasi jylhiä maisemia, mutta ennen kaikkea häntä näytti kiinnostavan tavallisten ihmisten elämä. Vaikka auringon paahtama katu joka vilisee ihmisiä. Tai ihmisiä kodeissa ja kapakoissa ja juhlissa. Kohteitaan hän on kuvannut eläytyen tunnelmaan tai tapahtumaan.
Lauréuksen katse on usein lempeä mutta myös humoristinen. Liikaa väkijuomaa nauttinut herra täytyy taluttaa kapakasta kotiin, ja apupappi tempautuu niin tanssin huumaan, että ohi kulkevan piian kantamat posliinikupit lentävät. Monien kuvien valo tulee vain kynttilöistä, soihduista, lyhdyistä ja kuutamosta. Kuvat ovat täynnä salaperäisiä yksityiskohtia. Mieleen tullee väkisinkin Rembrandt. Lauréus ihailikin suuresti Rembrandtia, ja teki itselleen kopion hänen omakuvastaan.
Lauréuksen aikana vallitseva taidesuunta oli romantiikka, ja Lauréus todella otti siitä kaiken irti. Hänen maalauksensa nostavat mieleen syviä ja usein hieman uhkaavia tai nostalgisia tunteita. Tuo taidesuunta on merkillinen. Maalaukset eivät esitä maisemia sellaisina kun ne ovat, vaan sellaisina, miltä niiden pitäisi näyttää. Monet ovat varmaan nähneet tuon ajan maisemakuvia Suomesta. Niissä voi olla jopa tuttuja paikkoja, mutta ne ovat oudosti vieraan tuntuisia Eikä luontokaan tuo mieleen omaa luontoamme, vaan pikemminkin Saksan tai Italian.
Tutustuin Lauréuksen taiteeseen Sinebrychoffin museon näyttelyssä keväällä 2023. Tämä jo päättynyt lumoavan ihana näyttely dokumentoi vahvan romanttisesti ja kaihoisasti kiehtovan ja salaperäisen maailman vain hetkeä ennen kuin se katosi modernisoituvan maailman melskeisiin. Samalla siinä on surullinen sävy, sillä Lauréus kuoli kuumetautiin vain 40 vuoden ikäisenä, viimeistellessään suurta tauluaan Roomaan katunäkymästä, missä puoskari myy ihmelääkettä ihailevalle ja myös epäuskoiselle ihmisjoukolle.
Lauréus tuli yllättäen mieleeni, kun näin sattumalta ikonisen kuvan kapusiinimunkista viinikellarissa. Tuo maalaus oli myös näyttelyssä, ja olen nähnyt kuvan aikoja sitten jossain koulukirjassa. Valkeaan pukeutunut munkki valtavien viiritynnyreiden edessä, ja vanhan linnan kellarin jylhät rauniot. Jokin tuossa kuvassa on painunut syvälle sieluun, en ymmärrä, miksi.
