Sote-hanke projektinhallinnan näkökulmasta

Nyt pitää viimeistään kirjoittaa Sotesta, jotta pääsisi sitten tulevaisuudessa loistamaan ennustajantaidoillaan! Tai ei ihan niin, mutta kumminkin hanke näyttää isolta projektilta, ja se näyttää pahalta. Yhtä pahalta kun Olkiluoto 3 - tai pahemmalta. Joten miltä se näyttäisi, jos se olisi projekti?

(Mitä ihmettä, eikö se olekaan projekti? Eikö näin iso, mutkikas, epävarma ja vaarallinen hanke pitäisi suunnitella ja johtaa niin kuin projekti? Näköjään ei! Kenellekään ei näköjään ole juolahtanut mieleen! Mutta ajatellaan että se olisi projekti).

Isoista projekteista voi oppia, ja niistä kannattaa oppia. Olen kirjoittanut projektien ongelmista, mukaan lukien Olkiluoto3, kirjassani "Projektitoiminnan musta kirja". Ja kirjassani olen myös listannut niitä tavallisia ongelmia, joiden takia projektit karkaavat totaalisesti näpeistä. Katsotaan muutamia ongelmakohtia.

Spesifikaatio ja suunnitelma:
Tavoitteena on ilmeisesti rakentaa kokonaan uudenlainen sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä. Ja sehän on prosessi, jotain siis ihan sinänsä hallittavaa. Pitäisi vain kuvata se. Mallittaa sen transaktiot, niiden määrä, tiheys, ja työmäärät. Pitää kuvata myös datavirrat. Tarvittavat resurssit henkilötyönä. Kaikki tämä periaatteessa saadaan koottua nykyisen pohjalta. Siis ainakin periaatteessa, onkohan se tieto sitten kuinka helposti koottavissa? Mutta mukana on myös tavoite siirtää ehkä hyvinkin iso osa toiminnasta yksityisen sektorin hoidettavaksi. Missähän tämä osuus on speksattu? Ja eihän tällaista systeemiä ilman tietojärjestelmää pystytä ajamaan. Mistä se tulee? Ehkä se siirretään ja sovitetaan vanhasta? Entä tällaisen sovittamisen työmäärä?

Entä onko jossain malli, johon voidaan viitata? Kuvata kokemukset sen toiminnasta, ja miettiä mikä tehdään paremmin. Jos on, en ole kuullut siitä (huhuja kyllä mutta ei virallista). Ai ei ole? No sitten tehdään prototyyppilaitos, niin kuin Olkiluodossa!

Ehkä tämä on liian vaikeaa. silloin ehkä valitaan toinen tie. Määritellään uusi organisaatio, siis isommat johtajat jotka saa koota sitten paketin. Sitähän se kai tarkoittaa, että koko homma tehdään "säätämällä tarvittavat lait". Kai sen kumminkin joku koordinoi? Ai eikö. No onneksi olkoon vain. Hiukan huolettaa se, että lakikehikko on vain suunnittelun ensimmäinen vaihe, vastuuallokaatio. Mutta projekti joka suunnittelee itse itsensä siitä eteenpäin ... no, tuntuu pahalta.

Omistajuus:
Tämä on ehkä tärkein asia. Jos omistaja ei ota hommaa haltuun, käy niin kuin länsimetrossa. Kaikki huseeraa omiaan, sinänsä varmaan jonkinlaisella ammattitaidolla, ja piikki on auki. No, omistajahan on maakuntahallinto. Jota ei ole edes olemassa. Kai se sitten on heti valmis hyppäämään omistajan saappaisiin. Heti kun se on koottu.

Sopimushallinta:
Koska järjestelmän pyörittäminen (vaikka ei välttämättä hallinto) on hajautettu kaupallisten ja ei-kaupallisten toimijoiden verkoksi, tarvitaan mittava sopimusrumba, jossa kuitenkin pitäisi noudattaa yhtenäisiä periaatteita jo yksin kansalaisten tasa-arvon takia. Joten mikä taho....jne. Kaoottiset sopimukset oli muuten yksi syy, joka nosti Olkiluodon kustannukset pilviin.

Kerralla oikein:
Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, on aivan tavallista lähteä jopa valtavan suuriin ja huonosti määriteltyihin hankkeisiin siinä hyvässä uskossa, että kaikki on arvattu oikein, ja että kaikki menee suunnitelman mukaan. Tarvitseeko sanoa, että yleensä ei mene. Onhan sille vaihtoehtoja. Edetään vaihe kerrallaan, tai kokeillaan ensin pienessä mittakaavassa. En ole kuullut että tällaista aiottaisiin tehdä.

No niin, tässähän ne asiat olikin, projektinhallinnan näkökulmasta. Ei kaikki tietenkään ole tässä, mutta ei viitsitä masentaa. Jos apinat tekisivät hankkeita, ne eivät vaivaisi näillä asioilla päätään.

Onneksi apinat ei johda isoja hankkeita.

Nobelia pukkaa

Olipa hienoa että talous-nobel tuli suomalaiselle - vaikka se ei kuulukaan Alfred Nobelin alkuperäiseen palkintokonseptiin. Jotenkin tuntuu hassulta, että se tuntuu myös minusta hyvältä, vaikka muuten vieroksun nationalistisia asenteita. Ja koska Nobel itsekin halusi, että huomio kiinnitettäisiin tieteisiin eikä kansalaisuuksiin. Mutta nationalismi on vain yksi joukkotunteen muoto. Positiivisesti ajateltuna tällainen "mitäs me meikäläiset -henki" on sekä ihmiskunnan vanhaa kulttuuriperintöä, että myönteinen voimavara. Palkinnon kunniasta tarttuu pieni osa meihin kaikkiin suomalaisiin. Iloitaan siitä, näinä taloudellisen synkistelyn aikaoina. Kyllä me sittenkin pystymme vaikka mihin!

Häpeäkseni tunnustan, että tiedän kovin vähän Bengt Holmströmin tutkimuksista. Mutta talousnobel on arvostettu ja kovatasoinen tunnustus, eikä sitä saa kevein perustein. Toki palkinnonjakomekanismiin sisältyy tunnettuja inhimillisiä heikkouksia. On sanottu, että varmin tapa saada tiedenobel on työskennellä kovatasoisessa ja mieluimmin amerikkalaisessa yliopistossa alan parhaiden aivojen kanssa. Mikä empiirinen laki tuli taas todistettua! Mutta kumminkin, ei tuollaiseen porukkaan noin vain pääse. Pitää omassakin päässäkin jotain liikkua.

Tiedän kuitenkin - lehtiuutisten perusteella - että Holmströmin tutkimuskohteena on muun muassa sopimusten teko, ja jossain vihjattiin myös peliteoriaan. Aihe on minusta todella kiinnostava ja tärkeä, eikä sitä selvästikään ole pengottu tarpeeksi, ymmärtämisestä puhumattakaan. Aikanaan kiusasin eMBA- oppilaitani kysymällä, "mitä on talous?" Yleensä päädyimme siihen, että talous on inhimillisten käytäntöjen ja sopimusten järjestelmä, johon liittyy yhteistyötä ja joka tähtää taloudelliseen hyötyyn tai muuhun tavoiteltavaan hyvään. Joten voisin toistaa: todella tärkeää!

Se mikä minua ihmetyttää on, että nobelistilta on toistuvasti kysytty, mitä Suomen taloudelle pitäisi tehdä. Saahan sitä kysyä, mutta ei se kai ole hänen työnsä syvintä ydintä. Miksei ole kysytty, miten suuret projektit (kuten Olkiluoto III tai länsimetro) saataisiin onnistumaan paremmalla sopimustekniikalla, tai miten soteen liittyvä tuleva alihankintasopimusrumba pitäisi hoitaa!

Huomaan myös olleeni itse ajan hermolla. Olen nyt niin turhamainen, että siteeraan itseäni:

"... usein kyseessä on kiinteä urakkasopimus. Tällaiseen sopimukseen liittyy kovia riskejä kummallekin osapuolelle. Käytännössä noita riskejä pyritään jakamaan osapuolten kesken muunnetuilla sopimismuodoilla, kuten kattohintasopimuksilla, vaiheistetuilla sopimuksilla ja kannustinsopimuksilla. ... Kaikki sellaiset sopimusmuodot, joissa sopimusriski kohdistuu molempiin osapuoliin, motivoivat pelaamiseen. Jos riski on epäsymmetrinen, huonommassa asemassa toimivalla on tietenkin vielä suurempi motiivi parantaa mahdollisuuksiaan pelaamalla.

Kun projektissa on monta toimittajaa tai toimittajalla useita alihankkijoita, syntyy voimakas ja ostajan kannalta haitallinen pelitilanne. Usein projektin aikataulu riippuu keskeisten alihankkijoiden aikataulujen pitävyydestä. Siksi näiden alihankkijoiden aikatauluviiveille on asetettu sopimussakkoja. Tietenkään kukaan ei halua tunnustaa olevansa myöhässä, ja voidakseen salata tilanteen alihankkijat säännöllisesti noudattavat tiedon kätkemisen strategiaa. Myöhästymisen salaaminen on erityisen houkuttelevaa, sillä saattaahan joku toinen alihankkija olla vielä enemmän myöhässä. Se, joka paljastuu ensin, saa suurimman syyn päälleen ja päästää toiset pinteestä. Ostajan ainoa vastastrategia on pelata salaamista vastaan vaatimalla valvontaa ja tarkastuspisteitä.

Toinen pelaamiseen yllyttävä johtamiskäytäntö on marginaalien käyttö. .... projektin aikatauluun tai budjettiin voidaan sisällyttää marginaali, esimerkiksi 20 prosenttia. Jotta marginaalista olisi ylipäätään mitään hyötyä, määritellään myös se politiikka ja menettely, jolla ostaja voi jakaa marginaalia toimittajalle. Ostajan intressi on jakaa sitä mahdollisimman kitsaasti ja myöhään ... Kun samasta marginaalista kilpailee useampi toimittaja, pelitilanne tulee erityisen kovaksi. Jokainen toimittaja haluaisi marginaalin itselleen – jotta muut eivät saisi sitä. Tämä tarve on tosin ristiriitainen, sillä haluamalla itselleen marginaalia toimittaja tunnustaa olevansa vaikeuksissa. Peliasetelmien takia marginaalien käyttö aiheuttaa niin monimutkaisia ja vaikeita tilanteita, että osa projektitoiminnan asiantuntijoista on sitä vastaan".

Lainaus on kirjastani "Projektitoiminnan musta kirja", Readme.fi 2011. Kirjassa on paljonkin juttua sekä sopimuksista että muunlaisesta projektien johtamisesta, enkä ole huomannut, että se olisi vielä vanhentunut.

Kyllä jälkiviisaus on sitten ihanaa!