Häpeäkseni tunnustan, että tiedän kovin vähän Bengt Holmströmin
tutkimuksista. Mutta talousnobel on arvostettu ja kovatasoinen
tunnustus, eikä sitä saa kevein perustein. Toki
palkinnonjakomekanismiin sisältyy tunnettuja inhimillisiä
heikkouksia. On sanottu, että varmin tapa saada tiedenobel on
työskennellä kovatasoisessa ja mieluimmin amerikkalaisessa
yliopistossa alan parhaiden aivojen kanssa. Mikä empiirinen laki tuli taas todistettua! Mutta kumminkin, ei
tuollaiseen porukkaan noin vain pääse. Pitää omassakin päässäkin
jotain liikkua.
Tiedän kuitenkin - lehtiuutisten perusteella - että Holmströmin
tutkimuskohteena on muun muassa sopimusten teko, ja jossain vihjattiin myös
peliteoriaan. Aihe on minusta todella kiinnostava ja tärkeä, eikä
sitä selvästikään ole pengottu tarpeeksi, ymmärtämisestä
puhumattakaan. Aikanaan kiusasin eMBA- oppilaitani kysymällä,
"mitä on talous?" Yleensä päädyimme siihen,
että talous on inhimillisten käytäntöjen ja sopimusten
järjestelmä, johon liittyy yhteistyötä ja joka tähtää
taloudelliseen hyötyyn tai muuhun tavoiteltavaan hyvään. Joten
voisin toistaa: todella tärkeää!
Se mikä minua ihmetyttää on, että nobelistilta on toistuvasti kysytty, mitä
Suomen taloudelle pitäisi tehdä. Saahan sitä kysyä, mutta ei se
kai ole hänen työnsä syvintä ydintä. Miksei ole kysytty, miten
suuret projektit (kuten Olkiluoto III tai länsimetro) saataisiin
onnistumaan paremmalla sopimustekniikalla, tai miten soteen liittyvä
tuleva alihankintasopimusrumba pitäisi hoitaa!
Huomaan myös olleeni itse ajan hermolla. Olen nyt niin turhamainen,
että siteeraan itseäni:
"... usein kyseessä on kiinteä urakkasopimus. Tällaiseen
sopimukseen liittyy kovia riskejä kummallekin osapuolelle.
Käytännössä noita riskejä pyritään jakamaan osapuolten kesken
muunnetuilla sopimismuodoilla, kuten kattohintasopimuksilla,
vaiheistetuilla sopimuksilla ja kannustinsopimuksilla. ... Kaikki
sellaiset sopimusmuodot, joissa sopimusriski kohdistuu molempiin
osapuoliin, motivoivat pelaamiseen. Jos riski on epäsymmetrinen,
huonommassa asemassa toimivalla on tietenkin vielä suurempi motiivi
parantaa mahdollisuuksiaan pelaamalla.
Kun projektissa on monta toimittajaa tai toimittajalla useita
alihankkijoita, syntyy voimakas ja ostajan kannalta haitallinen
pelitilanne. Usein projektin aikataulu riippuu keskeisten
alihankkijoiden aikataulujen pitävyydestä. Siksi näiden
alihankkijoiden aikatauluviiveille on asetettu sopimussakkoja.
Tietenkään kukaan ei halua tunnustaa olevansa myöhässä, ja
voidakseen salata tilanteen alihankkijat säännöllisesti
noudattavat tiedon kätkemisen strategiaa. Myöhästymisen salaaminen
on erityisen houkuttelevaa, sillä saattaahan joku toinen alihankkija
olla vielä enemmän myöhässä. Se, joka paljastuu ensin, saa
suurimman syyn päälleen ja päästää toiset pinteestä. Ostajan
ainoa vastastrategia on pelata salaamista vastaan vaatimalla
valvontaa ja tarkastuspisteitä.
Toinen pelaamiseen yllyttävä johtamiskäytäntö on marginaalien
käyttö. .... projektin aikatauluun tai budjettiin voidaan
sisällyttää marginaali, esimerkiksi 20 prosenttia. Jotta
marginaalista olisi ylipäätään mitään hyötyä, määritellään
myös se politiikka ja menettely, jolla ostaja voi jakaa marginaalia
toimittajalle. Ostajan intressi on jakaa sitä mahdollisimman
kitsaasti ja myöhään ... Kun samasta marginaalista kilpailee
useampi toimittaja, pelitilanne tulee erityisen kovaksi. Jokainen
toimittaja haluaisi marginaalin itselleen – jotta muut eivät saisi
sitä. Tämä tarve on tosin ristiriitainen, sillä haluamalla
itselleen marginaalia toimittaja tunnustaa olevansa vaikeuksissa.
Peliasetelmien takia marginaalien käyttö aiheuttaa niin
monimutkaisia ja vaikeita tilanteita, että osa projektitoiminnan
asiantuntijoista on sitä vastaan".
Lainaus on kirjastani "Projektitoiminnan musta kirja",
Readme.fi 2011. Kirjassa on paljonkin juttua sekä sopimuksista että
muunlaisesta projektien johtamisesta, enkä ole huomannut, että se
olisi vielä vanhentunut.
Kyllä jälkiviisaus on sitten ihanaa!
